sunnuntaina, huhtikuuta 02, 2006

Kirkasvalohoito lihottaa juttu oli aprillipila

Kirkasvalohoito ei minun ymmärtääkseni ole yhteydessä lihomiseen. Repsahdin aprillipilan pariin, sorry!

lauantaina, huhtikuuta 01, 2006

Omega-3-rasvahapoista vaihteeksi terveysvaikutuksia vähättelevä tutkimus

Kirjoitettu 24.3.2006, merkittävä lisäys tehty 1.4.2006

Omega-3-rasvahapoista olemme tottuneet kuulemaan usein mainittavan terveellisen ruokavalion peruspilarina. Nyt britit toimivat varsinaisina ilonpilaajina! Ovat päästäneet julki epäilyn, että omega-3-rasvahapolla ei välttämättä ole sellaisia terveysvaikutuksia kuin tähän asti on oletettu. Rasvaisessa kalassa on runsaasti omega-3-rasvahappoja.

Epäily heräsi, kun brittitutkijat ottivat arvioitavaksi uudelleen 89 aiemmin julkaistua tutkimusta missä omega-3:n terveysvaikutuksista oli kerrottu. Nykykäsitys kyseenalaistetaan siis ja päädytään toteamaan, että runsaasti rasvaisia kaloja syöneillä rintakipuisilla miehillä oli korkeampi sydänkohtauksen ja sydänkuolemien riski kuin muilla. Tutkimukset julkaistiin British Medical Journalissa.

Tutkijat eivät osanneet selittää, miksi tämä tutkimus päätyi tällaiseen havaintoon. Erityisesti DART-2 tutkimus päätyy vähättelemään omega-3-rasvahappojen terveysvaikutuksia. Erityisen kriittisiä DART-2 tutkimuksessa ollaan kalaöljykapseleihin. Tässä suora lainaus: Recent findings complicate our understanding of the cardioprotective effect of omega 3 fat. Until the publication of the DART-2 trial in 2003, the evidence showed that omega 3 from oily fish or supplements reduced the risks of fatal myocardial infarction, sudden death, and overall mortality among people with existing disease. DART-2 included 3114 men with stable angina and tested the hypothesis that the main benefit of omega 3 fat is derived from its anti-arrhythmic action in the presence of chronic disease. Surprisingly, DART-2 did not confirm this, showing an excess of sudden and total cardiac deaths. The excess was clearest in participants taking fish oil capsules rather than eating oily fish.

Tutkijat eivät kuitenkaan ole muuttamassa esimerkiksi kalan syöntisuosituksia. Isossa-Britanniassa ihmisiä kehoitetaan syömään rasvaisia kaloja neljä kertaa viikossa ja sydänkohtauksen saaneille potilaille syöntisuositukset ovat vielä korkeampia.

Näitä ei ole nyt syytä muuttaa, mutta todistusaineistoa pitäisi arvioida säännöllisesti uudestaan, tutkimusta johtanut tohtori Lee Hooper kommentoi BBC:lle. Asiaa käsitellään laajasti mediassa, puolesta ja vastaan. Lue esim. nämä enimmäkseen englanninkieliset jutut:

Oily fish on the menu despite doubts about benefits (Reuters Health, 24.3.2006)
Omega-3:n terveysvaikutuksia epäillään (MediUutiset, 24.3.2006)
Omega 3 may not prevent heart disease (Guardian Unlimited, 24.3.2006)
Research does not support strong health benefit of omega 3 fatty acids (Reuters Health, 24.3.2006)
Oily fish on the menu despite doubts about benefits (ABC News, 24.3.2006)
Oily fish 'could block prostate cancer' (Daily Mail, 22.3.2006)

Tutkimuksessa mainittua Hooperin työtä kommentoidaan tosi vilkkaasti British Medical Journalissa. Tohtori Tolonen on myös kommentoinut tätä työtä varsin perusteellisesti. Vaikuttaa siltä kuin tutkimuksia tehdään ja luetaan kovin eri tavalla. Seurataan rauhassa tilannetta!

Tässä tohtori Hooperin alkuperäistyö vielä: Hooper L, Thompson RL, Harrison RA, Summerbell CD, Ness AR, Moore HJ, et al. Risks and benefits of omega3 fats for mortality, cardiovascular disease and cancer: a systematic review. BMJ 2006. [Epub ahead of print; doi = 10.1136/bmj.38755.366331.2F].

Kirkasvalohoito lihottaa

Tiedelehti Int Zeitschr Lichtnahrung käsittelee viimeisimmässä numerossaan laajasti kirkasvalohoidon roolia lihavuudessa. Kirkasvalohoito on osoitettu tehokkaaksi keinoksi ehkäistä kaamosmasennusta ja lievempiäkin pimeinä vuodenaikoina toistuvia oireita. Oikein ajoitettuna kirkasvaloaltistus lieventää myös vuorotyön ja pitkien lentomatkojen aiheuttamaa rasitusta. Valitettavasti tähän hoitoon liittyy sivuoireena liikalihavuus. Kirkasvalohoitoa säännöllisesti käyttäneiden koehenkilöiden painoindeksi (BMI) nousi merkittävästi verrattaessa kontrolliryhmään.
"Kirkasvalohoitojen yleistyminen länsimaissa on yhteydessä lihomiseen", sanoo tutkimusta johtanut tohtori Scharf-Klar. Kansanterveyslaitos on asettanut työryhmän pohtimaan suositun vaihtoehtoruokavalion, valoravinnon, osuutta ravitsemuksessa. Toistaiseksi ohjeena on välttää altistumista auringonvaloon enemmän kuin 1-2 tuntia päivässä ja kirkasvalohoidoista on syytä luopua kokonaan ennen kuin selviää näiden hoitojen mahdollinen yhteys länsimaiseen lihavuusepidemiaan.
Lääkelaitos tarkistaa lähiaikoina kaikkien markkinoilla olevien kirkasvalolaitteiden tuotetiedot ja varmistaa, että niissä olevat lamput ovat mahdollisimman vähäenergisiä, turvallisia ja käyttötarkoitukseensa soveltuvia.