maanantaina, elokuuta 22, 2005

Valmennuspuuhien ihanuuksista ja kurjuuksista vähäsen
Valmennan tällä hetkellä 18:a yleisurheilijaa. Se on mielestäni sopiva määrä nykyisellä palvelutasolla. Sain kahdelta valmennettavaltani tänään palautetta siitä miten harjoittelu on sujunut. Ajattelin päästää joitakin ajatuksia yleiseen levitykseen koska siitä saattaisi olla hyötyä urheilijoiden valmennuksesta vähän laajemmissakin piireissä. Lisäksi urheilijoiden valmennuksesta hyvin vähän tietävät saisivat mahdollisuuden kurkata tähänkin mystiseen tehtäväkenttään.

Valmentamisen autuus
Valmennusohjelman kirjoittaminen on aika rankkaa puuhaa. Minulta menee aikaa valmennusohjelman kirjoittamiseen 2-3 tuntia / urheilija / kk. Kommentoimiseen menee vähemmän aikaa, vaikka tähän mielelläni käyttäisin enemmänkin aikaa. Syy tähän ristiriitaan on se, että minun luokseni on hakeutunut valmennusoppia saamaan enimmäkseen sellaisia urheilijoita, jotka eivät tekemisistään paljoakaan kirjoittele tai soittele. Ajattelevat ilmeisesti, että näethän sinä sitten tuloksistani missäpäin mennään treeniohjelman suhteen. Onneksi joukossa on muutama poikkeuksellisen esimerkillisesti palautetta antava urheilija, kuten esimerkiksi J ja R.

Tabula rasa
Lokakuussa lähdetään puhtaalta pöydältä liikkeelle. Tämä on se ihana hetki valmentajalle, jolloin urheilijan kanssa käydään pääpiirteissään läpi tuleva harjoitus- ja kilpailukausi. Edelliskausien havainnot käydään kriittisesti läpi. Valikoidaan harjoituspäiväkirjamerkinnöistä esiin ne olennaiset tiedot ja pannaan merkille kehittävien harjoitteiden onnistumiset tai epäonnistumiset. Tästä tulee jatkossa yksilöidympää tietoa, mutta pistän tähän muhimaan ajatuksen siitä, että n. 10% koetetaan tehostaa harjoittelun määrää ja tehoa viime kauteen verraten.

Havaintoja
Usein yhteyttä ottavat urheilijat J, R, E1, E2 ja P ovat kokeneet vaihtelevan kauden. Esimerkinomaisesti voisin tässä päästää eetteriin J:n kanssa käymäni kirjeenvaihdon tältä aamulta.

Hei J!
Voit olla todella tyytyväinen kauteesi. Voit toki ottaa hiukan rauhallisemmin tämän kilpailukauden lopun. Tärkeintä on aloittaa uusi peruskuntokausi terveenä. Ajattelen, että Christerin Koplan kokouksessa käymme läpi toteutuneet harjoitukset kaudelta 2004-2005. Lisätään rohkeasti n. 10% määriin ja tehoihin uutta harjoitusohjelmaa toteuttaessamme. Erityisen hyvin sinulle sopineet treenimuodot nousevat tärkeään rooliin:
a) tekniikkatreenit H:n kanssa
b) mäkiharjoittelu kevättalvella
c) kovat intervallit kilpailuun valmistavalla kaudella

Pistetään rohkeat tavoitteet ensi kaudeksi. Itse olen hämmästynyt kehityksestäsi tänä vuonna! Ohjelmoidun harjoittelun tulosta aika suurelta osin. Nyt kun on yksi hyvä kausi alla, tiedämme mitä kannattaa toteutta, mitä pitää vielä hioa ja miten paljon kestät harjoittelua menemättä ylikuntoon. (Olen muuten kirjoittamassa S:n valmennuspäällikkö J:n pyynnöstä artikkelin ylikunnosta Huippu-Urheilu Uutiset - lehteen).
Mielestäni voisit nauttia monipuolisesta harjoittelusta ja satunnaisista kilpailuista tämän kilpailukauden loppuun. Sitten ihan lyhyt palauttava ylimenokausi ja hommat tosissaan käyntiin ehkäpä jo lokakuun puolessavälissä. Jätä Ahvenanmaan puolimaraton juoksematta tänä syksynä! Hyvä olisi tehdä kovia treenejä yhdessä E:n kanssa. Olen huomannut miten te innostatte toinen toisianne. Rämäpää-E on selvästi järkevöitynyt treenatessaan kanssasi ja sinä olet saanut lisää puhtia mm. intervalleihisi E:n kanssa tsempatessasi.

Ei muuta kuin jatka ilman sen syvällisempiä mietteitä siitä mitä harjoitusohjelmassasi lukee. Tärkeintä on nyt pysyä terveenä ja aloittaa uusi treenikausi motivaatiota täynnä.

Ravintokokeilusi Montignacin dieetin parissa kuulostaa mielenkiintoiselta! Voisin tehdä sinulle ravintoanalyysin (ravintopäiväkirjat + analyysi). Saisimme tietää onko nykyisessä ruokailussasi parantamisen varaa. Uskomattoman monella huippu-urheilijalla on parantamisen varaa ruokailussaan.

Jatkuu
Inpiraation osuessa kohdalleni saatan taas kirjoittaa valmennuspuuhistani. Saa toki kysyä minulta urheilijoiden valmennuksesta.

Blogiarkisto