lauantaina, joulukuuta 31, 2005

Lihakset tasapainoon

Turun Sanomat kirjoittaa 31.12.2005 lihasepätasapainosta.

Lihasten epätasapaino on nousemassa yhä isommaksi puheenaiheeksi lääkärien ja fysioterapeuttien keskuudessa, sanoo fysioterapeutiksi tammikuussa valmistuva turkulainen Arto Ahtola. Asiaan perehtyneet lääkärit ja fysioterapeutit tietävät kyllä mistä on kyse, mutta tutkimuksia aiheesta ei vielä juurikaan ole olemassa, sanoo lihastasapainosta opinnäytetyönsä tehnyt Ahtola. Hän testasi syksyllä Aura Basketin liigakoripalloilijoita yhdessä joukkueen huoltajan Kimmo Heijarin kanssa.
Ahtolan mukaan käytännössä jokaisen ihmisen elimistöstä löytyy epätasapainotiloja, niin myös koripalloilijoilta. Lihasepätasapaino voi aiheuttaa kasvavaa loukkaantumisriskiä sekä heikentää voimantuottoa ja suoritustekniikkaa. Toisaalta epätasapaino ei välttämättä haittaa elämää millään tavalla. Lihas kasvaa kun sitä rasittaa. Ja jos rasitus esimerkiksi kuntosalilla on toispuoleista tai väärällä tekniikalla toteutettua, syntyy epätasapainotiloja.
Yksilöllisten tutkimusten jälkeen epätasapainon korjausohjeetkin ovat henkilökohtaisesti laadittuja. Pääosin korjaamiseen suositellaan venyttelyä ja voimaharjoittelun hienosäätöä parempaan suuntaan.
Tulokset tukivat myös sitä, että perinteinen painonnoston harjoittelu on paras tapa hankkia voimaa, koska se tuo voiman kanssa yhtä aikaa myös nopeutta ja liikkuvuutta. Laitteet eivät voiman hankinnassa ole välttämättä yhtä hyviä.

perjantaina, joulukuuta 30, 2005

Terveystietoa viikolla 52

Kirjoitettu 26.12.2005, päivityksiä 27.12.2005, 28.12.2005, 29.12.2005 ja 30.12.2005

Ennenaikaisen synnytyksen riski pienemmäksi terveellisellä ruokavaliolla (Verkkoklinikka, 30.12.2005) Tuoreen norjalaistutkimuksen mukaan lasta odottavien naisten, jotka noudattavat veren kolesterolia alentavaa terveellistä ruokavaliota, ennenaikaisen synnytyksen riski pienenee. Naiset jotka noudattivat ruokavaliota, joka käsitti enimmäkseen kalaa, vähärasvaista lihaa ja maitotuotteita, kasviöljyjä, kokojyväviljaa, hedelmiä, vihanneksia ja palkokasveja synnyttivät ennen 37. raskausviikkoa 0,7 %, mutta vertailuryhmän naisista peräti 7,4 %. Näyttää siltä, että terveellisellä ruokavaliolla ennenaikaisen synnytyksen riski voi alentua jopa kymmenenteen osaan. Ruokavalio näyttää vaikuttavan äidin, mutta ei napanuoran eikä sikiön veren rasvoihin. On ennenaikaista sanoa, miksi terveellinen ruokavalio vaikuttaa niin voimakkaasti raskauden kulkuun, mutta se voisi esimerkiksi vähentää kohdun supistumisherkkyyttä. Lähde: American Journal of Obstetrics and Gynecology 2005;193:1292-1301

Kylmässä nivelreuman aiheuttamat oireet pahenevat (Tohtori.fi, 30.12.2005) Monet nivelreumaa sairastavat kertovat oireidensa vaihtelevan vuodenaikojen mukana. American College of Rheumatologyn tieteellisessä kokouksessa on esitelty japanilaistutkimus, jonka tulokset vahvistavat tätä käsitystä. Tutkimuksessa analysoitiin yli 1 800 potilaasta vuosina 2001–2004 kerättyä tietoa. Vapaaehtoiset osallistujat olivat keskimäärin 58-vuotiaita ja olivat sairastaneet nivelreumaa keskimäärin 10 vuoden ajan. Tutkimuksessa selvitettiin potilaiden taudin aktiivisuus, kipeiden nivelten lukumäärä, turvonneiden nivelten lukumäärä ja yleinen terveydentila. Lisäksi kipua mitattiin kipujanalla ja kipua sekä tulehdusta arvioitiin laboratoriokokeiden perusteella. Sekä potilaiden subjektiivinen että objektiivinen arvio viittasivat siihen, että nivelreuman aktiivisuus todellakin väheni keväästä syksyyn ja lisääntyi syksystä kevääseen. Potilaat myös kertoivat kärsivänsä enemmän kivuista vuoden talvipuoliskolla. Vuoden talvipuolisko näyttää olevan useimmille nivelreumapotilaille hankalaa aikaa, jolloin oireet lisääntyvät. Lämpiminä vuodenaikoina oireet puolestaan näyttävät vähentyvän. Kun tämä tiedetään, voidaan nivelreuman lääkehoitoakin säätää sen mukaisesti.

Omega-3-rasvahappojen puute aiheutti lisääntynyttä masennusta ja agressiivisuutta (Journal of Lipid Research, Vol. 47, 172-180, January 2006) Rottakokeista löytyy taas tukea tohtori Tolosen ajatukselle, että EPA saattaa olla hyödyksi masennuksen hoidossa. N-3 PUFA-deprived rats had a significantly increased (P = 0.03) score on the Porsolt forced-swim test for depression, and increased blocking time (P = 0.03) and blocking number (P = 0.04) scores (uncorrected for multiple comparisons) on the isolation-induced resident-intruder test for aggression. Large effect sizes (d > 0.8) were found on the depression score and on the blocking time score of the aggression test. Scores on the open-field test for locomotor activity did not differ significantly between groups, and had only small to medium effect sizes. This single-generational n-3 PUFA-deprived rat model, which demonstrated significant changes in brain lipid composition and in test scores for depression and aggression, may be useful for elucidating the contribution of disturbed brain PUFA metabolism to human depression, aggression, and bipolar disorder.

Joka kymmenes amerikkalainen teini on masentunut (Reuters Health News, 29.12.2005)

Adiponektiinin rooli on merkittävä metabolisessa oireyhtymässä (Diabetes 55 (1): 249-259, 2006) Erityisesti adiponektiinin suurimolekyylinen muoto (HMW) on yhteydessä metabolisen oireyhtymän eri ilmenemismuotoihin. In conclusion, first, serum adiponectin is associated with increased insulin sensitivity, reduced abdominal fat, and high basal lipid oxidation; however, it is HMW quantity, not total or HMW-to-total adiponectin ratio, that is primarily responsible for these relationships. Second, reduced quantities of HMW independently recapitulate the lipoprotein subclass profile associated with insulin resistance after correcting for glucose disposal rate and BMI. Finally, HMW adiponectin is an important factor in explaining the metabolic syndrome. Lue tästä hyvin kirjoitettu suomenkielinen yhteenveto adiponektiinista.

Vaativa työ varjelee dementialta (Tohtori.fi, 29.12.2005)
Yhdysvaltalais-ruotsalaisessa tutkimuksessa on selvitetty Alzheimerin tautiin sairastumisen yhteyttä ammattiin ja työnkuvaan. Tutkimuksessa pyrittiin mittaamaan työn vaativuutta ja monipuolisuutta. Tutkimukseen osallistui yli 10 000 ruotsalaista kaksosparia erityisestä kaksosrekisteristä. Dementia todettiin kaksivaiheisen arvioinnin avulla. Ensin mitattiin älyllistä suorituskykyä ja myöhemmin tehtiin täydellinen lääkärintarkastus. Kaikki osallistujat olivat vähintään 65-vuotiaita vuonna 1998. Heistä 225:llä todettiin dementiaa, joista useimmilla nimenomaan Alzheimerin tautia. Kaikkiaan löytyi 55 sellaista kaksosparia, joista vain toinen oli sairastunut dementiaan. Osoittautui, että mitä enemmän työssä vaadittiin ihmissuhteiden hallintaa, neuvottelu- ja johtamistaitoa, kuten esimerkiksi opettajan työssä, sitä epätodennäköisemmin osallistujat olivat sairastuneet Alzheimerin tautiin. Niiden kaksosparien osalta, joissa vain toinen sairastui, terveen kaksosen työ oli todennäköisesti sellaista, jossa käsitellään ja jalostetaan paljon tietoa. Näyttää siis siltä, että kaikentyyppinen vaativa työ suojaa Alzheimerin taudilta ja muulta dementialta, käsiteltiinpä siinä ihmisiä tai tietoa. Lue lisää tästä: (Journals of Gerontology: Psychological Sciences and Social Sciences 2005;60:P251-P258)

Kiinnostaako kopuliini? (K-18) (Rolf Nordströmin blogi, 29.12.2005) Rolfin hormonit jylläävät etelän lämmössä. Hän kirjoittaa blogissaan feromoneista. Ihmisapinoiden ja ihmisten geenikartat muistuttavat suuresti toisiaan (geeneistä n. 99% ovat samoja kirjoittaa tohtori Nordström). Perustoiminnot jotka ohjaavat erilaisia seksuaalisia funktioita ovat varmaankin hyvin suuressa määrin samoja apinalla ja ihmisellä. Apinoilla on paljon tutkittu niin sanottuja feromoneja. Nämä ovat kemiallisia aineita jotka herättävät vastakkaisessa sukupuolessa seksuaalista kiinnostusta ja näitä aineita hyvin monet eläimet muodostavat. Hajuvesiteollisuus on todella suuri teollisuuden haara ja siinä liikkuu paljon rahaa. Kysymys on juuri näistä samoista asioista eli, että tietyt tuoksut vetävät toista sukupuolta käyttäjän puoleen. Yksi kiinnostava uusi asia ovat niin sanotut kopuliinit. Eli aineet/rasvahapot jotka syntyvät emättimessä ja joita on tutkittu mm. makaakissa, joka on tietyn tyyppinen ihmisapina. Makaakeissa on todettu hyvin selvästi, että nämä kopuliinit ohjaavat urospuolisten apinoitten kiinnostusta naaraspuolisten makaakkien suhteen, tietyssä vaiheessa kuukautiskiertoa jolloin apinat ovat hedelmöitymiskykyisiä. Ei ole mitään syytä olettaa etteikö ihmisissä olisi jotain samanlaista.

Katoavaista on kantasolututkijan maine (YLE Tiede, 28.12.2005) Ihmisen sikiön kantasolujen luonti, jonka kehittyneempi tulos julkaistiin viime toukokuussa arvovaltaisessa Science-lehdessä, näyttää olleen sittenkin vain yksi viime vuosien suurimpia tieteellisiä huijauksia. Korealaisessa Seoulin kansallisessa yliopistossa SNU:ssa tehdyt kokeet herättivät suurta huomiota, koska tietyn ihmisen omalla perimällä varustettujen kantasolujen tuottaminen voisi tuoda ratkaisevan avun moniin sairauksiin. Tutkimusta johtanut korealainen tohtori Woo Suk Hwang nousi heti maailmanmaineeseen ehtien saavuttaa Koreassa peräti kansallissankarin aseman, mutta viime kuukausien ja päivien kohun myötä asema on mennyttä. SNU-yliopiston sisäinen tutkimuskomitea on selvittänyt asiaa ja juuri joulun alla julkisuuteen annetussa raportissa todetaan osan tuloksista olevan tarkoituksellisesti väärennettyjä. Hwangin väitetään eronneen virastaan väärennysten tultua ilmi.
Science-lehti seuraa tilannetta nettisivuillaan jatkuvasti. Amerikkalaistutkija Gerald Schatten on ehtinyt pyytämään nimensä poistamista julkaisusta, mutta Science-lehden käytännön mukaan kaikkien tutkimukseen osallistuneiden on peruttava artikkeli yhdessä. Schatten kertoo, että hän ei ole osallistunut itse kokeisiin lainkaan. Tästä herää kysymys miksi hän halusi nimensä paperiin ja ylipäänsä sen sinne sai? Myös Hwang on kertonut haluavansa peruuttaa artikkelin, mutta virallista esitystä ei ole vielä tehty. Hwangin tutkimuksissa naisen munasoluun siirrettiin hänen ihosolustaan otettu perimäaineksen sisältävä tuma. Munasolusta oli poistettu ensin sen tuma, jossa on sukusolujen tapaan vain puolet täydestä kromosomistosta. Munasolu saatiin kehityksen alkuun eli siitä lähti kasvamaan tuman luovuttaneen naisen klooni. Ns. blastokysti- eli alkiorakkulavaiheessa, soluaineksesta onnistuttiin erottamaan kantasoluja. Nämä olivat ns. sikiön kantasoluja, joista lähtee kasvamaan kaikkia ihmisen solutyyppejä. Hwangin tutkimusryhmän mukaan kantasolulinja saatiin kasvamaan ja pysymään hengissä laboratoriossa.
Sitten tulee Hwangin musta hetki. Hän suoritti toisen kokeen, joka oli huomattavan vaativa, koska siinä otettiin perimäaineksen sisältävä tuma erilaisia vakavia sairauksia sairastavilta ihmisiltä. Tuma istutettiin vapaaehtoisilta luovuttajilta saatuihin munasoluihin. Näistä saatiin tutkimusraportin mukaan kasvatettua peräti 11 erilaista kantasolulinjaa, joista saatavia soluja voitaisiin periaatteessa käyttää näiden potilaiden vaurioituneiden solujen korvaamiseen.
Ensimmäisenä alettiin julkisuudessa Etelä-Koreassa kertoa munasolun luovuttajien olleen Hwangin laboratorion nuoria opiskelijanaisia. Tämä ei sinänsä ole kiellettyä, mutta vapaaehtoisuus voi tietysti olla pakotettua tällaisessa tilanteessa. Jälkimmäisessä tutkimuksessa kerrottiin munasolun luovuttajien olleen vapaaehtoisia, joille ei maksettu solujen luovutuksesta. Tämän Hwang on tunnustanut olevan valetta, luovuttajille maksettiin noin 1500 dollaria.
Tieteen kannalta pahempi on kuitenkin se, että jälkimmäisen tutkimuksen kantasolulinjoja ei ole saatu kasvamaan 11:tä. Mahdollisesti niitä saatiin kasvamaan kaksi ja nekin kuolivat suhteellisen pian. SNU-yliopistossa selvitetään parhaillaan näiden kahden solulinjan ominaisuuksia eli onko niitäkään koskaan ollut olemassa. Oleellisesti siis koko koe epäonnistui.
Science-lehti odottaa tutkijoiden vetävän artikkelinsa pois. Ellei tätä ala kuulua, lehti tekee sen itse. Tämä on varsin harvinaista tiedemaailmassa, mutta vaihtoehdot alkavat olla vähissä. Science-lehti on maailman arvostetuimpia tiedelehtiä, jonka sivuille pääsemiseen tarvitaan erittäin hyvä tutkimus. Jos selkeä väärennös pääsee läpi noin helposti, lehden maine kärsii pahan tappion. Myös kantasolujen tutkimukselle korealaisfiasko tekee vakavaa haittaa.

Yhteys greliinin ja alkoholismin välillä (Alcoholism: Clinical & Experimental Research. 29(12):2154-2157, December 2005) Neuropeptidit greliini ja leptiini ovat keskeisiä syömisen säätelyssä. Nyt tutkijat ovat todenneet, että kohonneet greliinitasot jossain määrin liittyvät alkoholismiin. Sama juttu näyttäisi toistuvan anoreksiassa ja syövän aiheuttamassa kakeksiassa. Ghrelin levels are elevated in alcoholism and seem to further increase during alcohol withdrawal. However, ghrelin levels do not seem to be associated with alcohol craving.

Rasvaiset ruoat saattavat edesauttaa sokeritaudin syntymistä (Reuters Health News, 28.12.2005) Ruokavalioista riittää kiistelyä. Pitäisikö syödä paljon, vaiko vähän rasvaa? Kas siinäpä visainen kysymys. Nyt Kalifornian yliopiston tutkijat San Diegossa arvelevat rasvaisen ruoan vähentävän insuliinin tuotossa keskeistä glykosyylitransferaasi-entsyymiä ja näin aiheuttavan liikalihavuutta ja aikuistyypin sokeritautia. Tutkimustulokset on äskettäin julkaistu Cell-lehdessä. "We have discovered ... a molecular trigger which begins the chain of events leading from hyperglycemia to insulin resistance and type 2 diabetes," said Jamey Marth, a professor of cellular and molecular medicine at the university. "This finding suggests new approaches to the prevention and treatment of diabetes," said Marth, an investigator with the nonprofit medical research organization Howard Hughes Medical Institute, which helped fund the research. Marth and his colleagues studied the glycosyltransferase enzyme (GnT-4a), which helps the pancreas sense how much sugar is in the blood and release enough insulin to help process it. In a study of normal mice that were fed a fatty diet, researchers found that the enzyme was repressed, leaving pancreatic cells unable to sense sugar levels and leading to diabetes. "Our findings suggest that the current human epidemic in type 2 diabetes may be a result of GnT-4a enzyme deficiency," said Marth, adding that people who inherit a faulty gene that controls the enzyme may also be vulnerable to diabetes. It may also play a role in the early onset of type 2 diabetes in children and teenagers, according to the study, which was also sponsored by the National Institutes of Health. The researchers are now looking at ways to boost the enzyme in hopes of staving off diabetes.

Syökää kanaa - se on terveellistä! (Reuters Health News, 28.12.2005) Terveellisintä lihaa on kanan liha tuoreen tutkimuksen mukaan. People who eat a lot of processed meats may have a higher risk of developing pre-cancerous growths -- polyps -- in the colon, while the opposite may be true for fans of chicken, a new study suggests. Researchers found that among 1,520 adults with a history of colon polyps, those who ate a diet heavy in processed meats had a higher risk of polyp recurrence than those with the lowest intake. On the other hand, patients who favored chicken had a lesser risk of new polyps than those who ate the least. "Our data indicate that intake of specific meats may have different effects on risk," the study authors state in the American Journal of Gastroenterology. Dr. Douglas J. Robertson of the VA Medical Center in White River Junction, Vermont, led the study. A number of studies have linked heavy consumption of red or processed meats to a higher risk of colon cancer, while diets high in fiber from fruits, vegetables and whole grains have been tied to a lower risk of the disease. But not all studies have found these relationships. And in the current study, high fiber intake was not clearly tied to the overall risk of polyp recurrence. Patients who ate the most fruit, vegetables and whole grains were, however, less likely to develop polyps in the upper part of the colon. Red meat, meanwhile, was not linked to polyp risk. Despite that latter finding, the overall results are in line with advice to eat red and processed meats sparingly, Robertson and his colleagues write. In theory, they note, processed meats could contribute to the development of colon cancer because processing may increase levels of potentially cancer-promoting substances called N-nitroso compounds.

Näe paremmin - syö vitamiinipitoista ruokaa! (Reuters Health News, 28.12.2005) Hollannissa on 8 vuoden ajan seurattu iäkkäiden henkilöiden ravitsemusta. Todettiin, että vitamiinipitoinen ruoka suojasi silmäsairauksilta kuten esim. makuladegeneraatiolta. The antioxidant properties of vitamins C and E, beta carotene and zinc were found to ward off macular degeneration, in which abnormal blood cells grow in the eye and leak blood and fluid that damage the center of the retina and blur central vision. "This study suggests that the risk of age-related macular degeneration can be modified by diet; in particular, by dietary vitamin E and zinc," wrote lead author Dr. Redmer van Leeuwen of the Erasmus Medical Center in Rotterdam. "Foods high in these nutrients appear to be more important than nutritional supplements," he added in the report, published in this week's issue of the Journal of the American Medical Association. Foods rich in vitamin E include whole grains, vegetable oil, eggs and nuts, the report said. High concentrations of zinc can be found in meat, poultry, fish, whole grains and dairy products. Carrots, kale and spinach are the main suppliers of beta carotene, while vitamin C is found in citrus fruits and juices, green peppers, broccoli and potatoes.

Maitohappobakteerivalmiste saattaa vähentää sairaspoissaoloja (Verkkoklinikka, 28.12.2005) Ruotsalaistutkimuksessa on selvitetty probioottisen maitohappobakteerin, Lactobacillus reuterin, vaikutusta lyhytaikaisiin sairauksiin. Probiootit ovat eläviä, ihmiselimistölle hyödyllisiä mikrobeja, jotka mm. estävät haitallisten mikrobien lisääntymistä kilpailemalla niiden kanssa elintilasta. Tutkimukseen osallistui 262 TetraPakin työntekijää, joista osa teki päivätyötä ja osa kolmivuorotyötä. Osallistujista 181 jatkoi tutkimuksen loppuun asti. Osallistujat olivat tutkimuksen alkaessa terveitä. Heidät arvottiin saamaan 80 päivän ajan päivittäin bakteerivalmistetta tai lumevalmistetta. Valmisteet nautittiin juoman muodossa. Lumeryhmän jäsenistä neljännes kertoi olleensa tutkimuksen aikana poissa työstä sairauden takia, mutta probioottia saaneista vain joka kymmenes. Probioottia saaneilla oli peräti puolta vähemmän poissaoloja kuin lumeryhmäläisillä. Probioottia saaneista vuorotyöntekijöistä yksikään ei sairastunut, kun lumevalmistetta saaneista vuorotyöntekijöistä joka kolmas sairastui tutkimuksen aikana. Näyttää siltä, että yksinkertaisella bakteerivalmisteella voidaan ehkäistä lyhytaikaisia sairauksia, jotka johtavat poissaoloon työstä. Suurin hyöty näyttäisi olevan vuorotyöntekijöillä, joiden vastustuskyky voi olla heikompi kuin päivätyötä tekevillä. Environmental Health 2005;4:25

D-vitamiini ehkäisee syöpää (News Medical Net, 28.12.2005)

Sydäntauteihin liittyy perinnöllisiä riskejä (YLE Tiede, 27.12.2005) Yhdysvalloissa laajassa ns. Framinghamin sydäntautitutkimuksessa saatiin yllättävä havainto: Sydäntautia sairastava sisarus merkitsi ihmisen sairastumisriskin nousua lähes 50%:lla. Framinghamin kaupungissa Yhdysvalloissa yli 50 vuotta sitten, vuonna 1948 aloitettu sydäntautien riskien selvitys- ja seurantatutkimus on yksi pisimpiä maailmassa. Vuonna 1971 siihen liitettiin alkuperäisen koehenkilöjoukon lasten seuranta. Tästä joukosta otettiin tutkimuskohteeksi yli 30-vuotiaita ihmisiä, joilla oli vähintään yksi sisarus ja heitä seurattiin kahdeksan vuoden ajan. Koehenkilöiden joukossa joka viidennellä oli sisarus, jolla oli sydänverisairaus. Kaikkiaan koehenkilöitä oli 5 500 ja heidän keski-ikänsä oli 50 vuoden paikkeilla. Sydäntautia sairastava sisarus lisäsi riskiä sairastua sydänverisuonitautiin 55%:lla, kun mitään muita riskitekijöitä ei otettu huomioon. Kun muut tekijät huomioitiin, sisaruksen sydäntauti oli edelleen 45%:lla riskiä lisäävä tekijä. Sydäntauteihin liittyy perinnöllisiä riskitekijöitä, mutta toistaiseksi ei pystytä selittämään miksi sisaruksen sairastuminen kertoo enemmän riskistä kuin vanhempien ennenaikainen sydäntauti. Mahdollisesti sillä on tekemistä varhaislapsuuden ympäristön, mm. ravinnon kanssa. Suomalainen lasten veren rasva-arvoja seuraava pitkäaikaistutkimus on osoittanut, että runsaasti rasvaa sisältävä ravinto nostaa veren rasva-arvoja jo hyvin nuorilla.

Mitä hyötyä on ihmiselosta lisääntymiskyvyn loputtua? (YLE Tiede, 27.12.2005) Ihmisen luonnollinen elämänkaari ei pääty vielä viimeisen jälkeläisen tultua aikuisuuteen, mikä ei ole eläinkunnassa aivan tavallista. Mitä hyötyä tästä pidennetystä elämästä on ollut evoluution kannalta, miksi tällainen piirre on säilynyt? Yhdeksi jälkipolvia hyödyntäväksi ominaisuudeksi on päätelty sukukypsyyden ohittaneilla naisilla olevan ns. isoäiti-ilmiö. Ihmislapsi on pitkään aikuisista riippuvainen ja tällaisen lapsen kasvattamisessa on hyötyä isoäidin avusta ja viisaudesta. Esimerkiksi kaloilla, jotka vain kutevat ja jättävät poikaset selviämään omin avuin alusta lähtien, lisääntymiskelpoisuuden jälkeinen elämä liittyy runsaaseen saatavilla olevilla ravintoon sekä petojen ja sairauksien pysymiseen loitolla. Evoluutiolla ei pitäisi olla tämän elämänosan pituuteen mitään vaikutusta, koska sen pituus ei auta jälkeläisiä selviämään elämästä yhtään sen paremmin. Trinidadin koralliriutoilla elävillä kaloilla tehty tutkimus vahvistaa tämän olettamuksen oikeaksi. Tutkimuskohteina olivat suomalaisakvaarioistakin tutut miljoonakalat, jotka synnyttävät eläviä poikasia. Emot eivät huolehdi jälkeläisistä mitenkään. Kalifornian yliopiston tutkijat tarkkailivat koralliriutoilla kahdenlaisia miljoonakalapopulaatioita, joista toiset olivat alttiimpia petokaloille kuin toiset, paremmin korallien suojassa elävät kalat. Kummassakin ryhmässä lisääntymiskyvyn päättymisen jälkeinen elämä oli keskimäärin samanpituinen. Eroa oli sen sijaan sukukypsyyden saavuttamisessa sekä lisääntymiskykyisen jakson pituudessa. Petojen ulottuvilla olevat miljoonakalat alkoivat lisääntyä nuorempina ja niiden lisääntymiskyky jatkui pitempään. Niiden elinoloissa luonnonvalinta suosii aikaisemmin ja pitempään lisääntyviä kaloja. Samanlaista valintapainetta ei kohdistu suojaisemmassa paikassa eläviin kaloihin.

Varo Internetistä ostettavia vitamiinivalmisteita! (Verkkoklinikka, 27.12.2005) 32-vuotias, rintasyöpään sairastunut nainen on tilannut vitamiineja Internetistä, kun muu hoito ei ole tehonnut. Hänen tilansa ei kohentunut ja sairaalassa naisen ruumiinlämpö todettiin hyvin alhaiseksi ja pulssin lyövän nopeasti. Hän oli kuuden tunnin ajan hengityskoneessa ja sai sydänlääkitystä. Osoittautui, että hänen vitamiinivalmisteensa oli sisältänyt amygdaliinia. Tämä karvasmantelista tuttu aine muuttuu elimistössä tappavaksi syanidiksi. Kävi ilmi, että Internetissä amygdaliinia markkinoidaan B17- vitamiinina. Potilas jäi henkiin. European Journal of Emergency Medicine 12: 257-258, 2005 The use of alternative medicines is increasing and poorly regulated. We describe a case of severe cyanide poisoning arising from amygdalin, a putative vitamin supplement. A 32-year-old woman arrived in the emergency department by ambulance unresponsive, shocked and with fixed dilated pupils. She was hypothermic and tachycardic but was breathing spontaneously. Despite her age, she had documented breast cancer with hepatic metastases. Conventional treatment having failed, she only took 'vitamin supplements' bought on the Internet, her father said. Over the next 6 h she required mechanical ventilation and increasing doses of inotropes. Diabetes insipidus developed. As the appropriateness of further treatment was considered, a relative arrived with her medications including 'vitamin B 17' or amygdalin. An Internet search identified this as a debunked cancer remedy and cyanogen. Serum thiocyanate level was markedly elevated. She recovered fully over 8 h. While various antidotes to cyanide exist, in this case supportive therapy alone proved effective.

Lääkeyhtiö Pfizer ja Suomen Tulli huolissaan Internetin kautta tilattavista lääkkeistä (Verkkoklinikka, 27.12.2005) Suomeenkin tilataan yhä enemmän piraattilääkkeitä Internetin kautta. Lääkkeiden myynti ja ostaminen Internetin kautta on Suomen lain mukaan kielletty. Lääkeyhtiö Pfizer on ryhtynyt oikeustoimiin laittomia Viagra erektiolääkkeitä myyviä tahoja vastaan. Suomessa tämä kauppa kiinnostaa myös tullia. Pfizer ryhtyi toimenpiteisiin, jotta kuluttajien tietoisuus Internetin kautta tilatuista lääkkeistä paranisi. Laittomat lääkkeet voivat sisältää mitä tahansa. Lääkeyritykset eivät koskaan myy lääkkeitä Internetissä eivätkä lähettele mainoksia sähköpostitse. Roskapostin määrä on kasvanut niin valtavasti, että Yhdysvalloissa ryhdytään oikeustoimiin. Valtaosa suomalaistenkin saamasta roskapostista tulee USA:sta.

B12-vitamiini on vegaanien ongelma (Verkkoklinikka, 27.12.2005) Vegaanit (kasvissyöjät) eivät lainkaan syö eläinperäisiä ruoka-aineita. Saksalaistutkimuksessa on selvitetty vegaanien ravitsemustilaa sekä sydän- ja verisuonitautien riskejä. Tutkimukseen osallistui 154 vegaania, jotka vastasivat kahteen ravintokyselyyn, minkä lisäksi heiltä otettiin verikokeita. Osallistujien keskimääräinen painoindeksi oli 22,3 kg/m² ja verenpaine 120/75 elohopeamillimetriä, mitkä ovat hyviä arvoja. He kuluttivat erittäin vähän alkoholia ja heistä vain muutama tupakoi. Lähes puolet harrasti vähintään kohtalaista liikuntaa, viidennes jopa runsaasti. Veren kokonaiskolesteroli oli keskimäärin 4,33 mmol/l ja hyvä kolesteroli 1,34 mmol/l, mitkä ovat erinomaisia arvoja. Lipoproteiini-A oli joka neljännellä huomattavan korkea. Plasman homokysteiini oli keskimäärin jonkin verran koholla, mutta B6-vitamiinin (pyridoksiini) ja folaatin pitoisuudet olivat normaalit. Ongelmaksi muodostui B12-vitamiinin pitoisuus, joka oli huomattavan matala. Se oli itse asiassa vain joka toisella osallistujalla normaalialueella. Tutkimus vahvistaa aikaisemmat käsitykset siitä, että äärimmäinen veganismi johtaa ennemmin tai myöhemmin varastojen ehtyessä B12-vitamiinin puutteeseen ja sitä kautta tämän vitamiinin puutteelle tyypilliseen anemiaan seurausoireineen. Tämä kohottaa myös sydän- ja verisuonitautien riskiä, joka muuten olisi vegaaneilla hyvin vähäinen. Tutkimukset julkaistiin Annals of Nutrition & Metabolism - lehdessä 49: 366-372, 2005

Kuorsaaja - osta torvi! (Verkkouutiset, 27.12.2005) Kuorsaamiseen saattaa saada apua yllättävällä tavalla, nimittäin alkamalla soittaa australialaista digeridoota. Tutkimukseen osallistui 25 sveitsiläistä kuorsaajaa. Puolet ryhmästä pistettiin töräyttelemään alkuasukkaiden digeridoota, ilmeisen lupaavin tuloksin. Neljän kuukauden seurannassa havaittiin, että isokokoisen torven soittaminen vähensi kuorsaajien uniapneaa (katkohengitystä). Samoin heidän päiväajan uneliaisuutensa väheni. Puolisot kertoivat, että soittajien kuorsaaminen oli vähentynyt. Tutkijat arvioivat, että myönteiset muutoksen johtuivat puhaltamisesta. Digeridoon soittajan ylemmät hengitystiet saavat harjoitusta, minkä ohella hän joutuu opettelemaan tehokasta hengitystekniikkaa. Tulokset saattavat antaa toivoa monille, jotka kärsivät kuorsaamisesta sekä lievästä uniapneasta, tutkijaryhmä kirjoitti. Heidän raporttinsa julkaistiin British Medical Journal-lehdessä.

Diabeetikkojen pitäisi ehkä syödä enemmän kromia (Mol Endocrinol 8. joulukuuta, 2005, painossa) Tuoreessa tutkimuksessa Indianan yliopiston tutkijat totesivat, että kromi pistää vauhtia solukalvoilla sijaitseviin erityisiin proteiineihin (esim. GLUT4). Näin sokeri pääsee insuliinin avulla verestä lihaksiin poltettavaksi energiaksi. Keskeistä aikuistyypin diabeteksen synnyssä näyttäisi olevan juuri tämä insuliinille alttiideen kudosten kyky vastaanottaa verensokeria. Katso kuvasarja ja englanninkielinen selostus miten GLUT4 toimii. Kromi näyttäisi myös alentavan kolesterolia näissä tutkimuksissa, jotka suoritettiin soluviljelmissä. Tohtori Tolonen on tänään (26.12.) päivittänyt erinomaisen sivunsa kromin terveysvaikutuksista, jossa on useiden kromitutkimusten pohjalta suositeltu kromilisän antamista juuri diabeetikoille. Tämä esitelty tutkimus on itse asiassa hyvin mielenkiintoinen ja rohkaisee tällaista meikäläisen tapaista kromi-skeptikkoa uudelleen arvioimaan tämän hivenaineen tärkeyttä.
Chen et al.: These data reveal a novel mechanism by which chromium may enhance GLUT4 trafficking and insulin-stimulated glucose transport. Moreover, these findings at the level of the cell are consistent with in vivo observations of improved glucose tolerance and decreased circulating cholesterol levels following chromium supplementation.

Voimaharjoittelusta hyötyä sydänkohtauksen saaneille (Reuters Health News, 26.12.2005) Australialaiset tutkijat päästäisivät sydänkohtauksen läpikäyneet kuntosalille. Contrary to qualms about deleterious effects on the heart, people with chronic heart failure can safely undertake a resistance training program, Australian researchers report. In fact, such training appears to have a beneficial effect on how strongly the heart is able to pump blood. Tulokset ilmestyivät tiedelehdessä International Journal of Cardiology, 105 (2): 159-163, 2005.



Ruoansulatushäiriöitä viktoriaanisessa Englannissa 1800-luvulla


Satiirisessa kuvassa on ruoansulatushäiriöistä kärsivä ihminen. Viktoriaanisessa Englannissa yläluokka mässäili ruoalla ja alkoholilla ja sitä pidettiin jopa sosiaalisesti hyväksyttävänä. English middle and upper classes ate more roasted and cooked meat (and fewer stews or casseroles) than did Europeans of a similar class. (Sally Mitchell, Daily Life in Victorian England, Westport, Conn.: Greenwood Press, 1996). Kunnon yläluokkalaisen illalliseen kuului runsaasti lihavalmisteita, erityisesti paistettua häränkylkeä, keitettyä kalkkunaa ja valtavan isoja kinkunpaloja. Kuningatar Viktoria oli tarmokkaasti edistämässä illalliskäytäntöä 1830-luvulla, jolloin tavaksi tuli illastaa kahdeksan aikoihin illalla. It also became fashionable to eat at a late hour, following the custom of Queen Victoria who dined as late as eight o'clock (John Burnett, Plenty and Want: A Social History of Diet in England from 1815 to the Present Day, London: Scolar Press, 1966). Kuvassa oleva henkilö kärsii juuri myöhäisen illallisen aiheuttamista vaivoista (George Cruikshank's “Indigestion”, 1835). Huomaa lattialle pudonnut ruokalista. Hänen punaisena helottavat kasvonsa ja huolestunut ilmeensä saattaa johtua siitä, että ylensyöminen on aiheuttanut pahoja vatsanväänteitä. Pikkupiru yrittää lievittää oloa kaatamalla kastelukannusta kylmää vettä niskaan. Kaksi pieneksi piirettyä palvelijaa vie pois lukuisia tyhjennettyjä ruokalautasia. Pöydällä oleva toinen pikkupiru yrittää yhä houkutella onnetonta ahmijaa syömään lisää ruokaa.

Lähde: University of Virginia, Health System, 2005

Flunssan hoitoa 1800-luvulla



Vilustumista hoidettiin 1800-luvulla kuvan osoittamalla tavalla:

a) Koska vilustuminen johtuu siitä, että hikoilu on häiriintynyt, pitää elimistö saada lämpöiseksi ja taas hikoilemaan normaalisti. The caricature demonstrates the different ways to induce sweating to relieve the symptoms of a cold. First, the man dresses warmly. He wears a huge bulky coat over his nightshirt, ties a scarf around his neck, and wraps his head in flannel. Buchan also suggested, “bathing the feet and legs every night in warm water” to “restore the perspiration. William Buchan (1729-1805) Domestic Medicine
b) Puettiin päälle lämpimät vaatteet. Kuvan henkilö onkin oikeaoppisesti pukenut yöpukunsa päälle paksun ja lämpimän takin, sitonut kaulaliinan kaulansa ympärille ja peittänyt päänsä flanellisella pyyhkeellä.
c) Niin kauan kuin vilustuminen jatkuu on hyvä joka ilta pitää jalkoja lämpimässä vedessä 20 min.
d) Kuvassa sekoitetaan lämmintä velliä, sillä nyt ei ollut kiinteän ruoan aika. Erityisen hyvänä pidettiin laihaa kanakeittoa, johon oli lisätty hunajaa ja jota syötiin paahdetun leivän kera. His drink may be water-gruel sweetened with a little honey; an infusion of balm, or linseed sharpened with the juice of orange or lemon; a decoction of barley and liquorice with tamarinds, or any other cool, diluting, acid liquor. ABOVE all, his supper should be light; as small posset, or water-gruel sweetened with honey, and a little toasted bread in it. William Buchan (1729-1805) Domestic Medicine
e) Nenään on hyvä hieroa talia tai muuta rasvaa, jotta nenä ei tuntuisi niin kovin tukkoiselta.
f) Vilustumisoireet menivät yleensä ohi 3-5 päivässä aivan kuten nykyäänkin on tapana.

Lähde: University of Virginia, Health System, 2005

torstaina, joulukuuta 29, 2005

Ravintotietoa enemmän kuin jaksaa kerralla sulattaa

National Academies Press (USA ja Kanada) on julkaissut ravintosuosituksista kirjasarjan missä on peräti 12 kirjaa. Englannin kieltä taitavalle tässä on tarjolla melkoinen lukupaketti. Hinta on ihan kohtuullinen kirjasarjalle ja mikä yllättävintä: Kirjoista on aika pienellä vaivalla luettavissa ilmaiseksi suurin osa! Ilmaislukeminen ei ole tehty kohtuuttoman vaikeaksi.

Kirjat löytyvät täältä: http://www.nap.edu/catalog/dri/
Toivottavasti tämä tieto on sallittua: Tässä tulee nyt sitten valtava laadukkaiden kirjojen luettelo.



Muita mielenkiintoisia kirjoja:

Jotta luettava ei loppuisi kesken, tässä tulee vielä 3145 kpl ilmaiskirjoja eri tieteenaloilta (pistäkää jossain vaiheessa tietoa löytyykö jotain arvokasta!):

Crawler List of All NAP Searchable Open Books: http://www.nap.edu/books/

tiistaina, joulukuuta 27, 2005

Vuosi 2005 biologiassa ja lääketieteessä

Loppua kohti vääjäämättä etenevä vuosi 2005 tarjosi monta merkittävää biologian ja lääketieteen uutista. Osa näistä uutisista on ollut esillä tässä vaatimattomassa blogissani. New Scientist lehti tarjoaa viimeisimmässä numerossaan mielenkiintoisen yhteenvedon vuodesta:

  • Vuosi alkoi lisääntyvällä huolella sen suhteen mitä sivuoireita tulehduskipulääkkeet (erityisesti ns. COX-II inhibiittorit) aiheuttavat. Erityisesti puhuttiin Vioxx-nimisestä lääkkeestä ja siitä miten lääkeyhtiö Merck yritti peittää kielteiset tulokset. Lääkeyhtiö joutui sittemmin valtavan suurten korvausten maksumieheksi. Oikeudenkäyntejä käytiin pitkin vuotta.
  • Vuosi 2005 loppui synkästi tunnetun kantasolututkijan Woo Suk Hwangin jäätyä kiinni tieteellisten tutkimusten väärentämisestä. Tämä on valitettavaa, sillä nyt koko kantasolututkimus on kriisissä ja paljon joudutaan uudelleenarvioimaan tutkimustuloksia. Väärennöksiä ryhdyttiin tutkimaan ja odotettavissa on kiusallisia paljastuksia.
  • Huomattavia edistysaskeleita otettiin geeniteknologian alalla. Täydellisiä geenikarttoja julkaistiin esimerkiksi koirasta (Tasha), simpanssista, kolmesta ihmistä ahdistelevasta loiseläimestä ja muinaisesta luolakarhusta.
  • Huomiota sai osakseen myös ranskalaisten kirurgien suorittama täydellinen kasvojen siirtoleikkaus.
  • Tänä vuonna lintuinfluenssa levitti kauhukuvia peräti pandemiasta. Tämän influenssan ihmisiäkin manan majoille kutsunut H5N1-kanta näki päivänvalon Kiinassa Qinghaijärven muuttolinnuissa. Sieltä se levisi Aasian kautta Romaniaan ja Turkkiin. Loppuvuodesta pelätään sen leviämistä Afrikkaan. Taudista puhuttiin yhä enemmän Vietnamissa ja Kiinassa ja lopulta Kiinakin myönsi ensimmäiset kuolemaan johtaneet lintuinfluenssatapaukset marraskuussa. Epävirallisissa raporteissa puhutaan, että näkyvissä on vain jäävuoren huippu. Lääketehtaat ovat ryhtyneet valmistamaan rokotteita ihmistä varten.
  • Muut taudit jatkoivat kuoleman niittämistä, kuten esimerkiksi HIV. Kesällä puhkesi aika yllättäen Marburgin virusepidemia, joka tappoi satoja ihmisiä Angolassa. Tämä oli Marburgin epidemian kaikkein vakavin puhkeaminen toistaiseksi. Tänä vuonna toivottiin maailmanlaajuisesti polion häviämistä maapalloltamme, mutta tässä asiassa otettiin takapakkia kun poliovirus levisi Nigerian kautta Sudaniin ja sitten Lähi-itään, josta se vain jatkoi edelleen leviämistään. Tiedemiehet toivovat pääsemistä eroon poliosta vuonna 2006.
  • USA:ssa kehitysopin rinnalle nostettiin Raamatun luomiskertomus biologian opetuksessa huomiota saanessa tapauksessa. Ryhdyttiin puhumaan älykkäästä suunnittelusta kreationismin sijaan ja tätä pidettiin vaihtoehtona Darwinin kehitysopille. Mutta 11 vanhempaa veti Pennsylvaniassa kouluneuvoston menestyksellisesti oikeuteen kun ryhdyttiin evoluutioteorian rinnalla opettamaan kreationismiksi tulkittavaa oppia.
  • Tiedemiehet Lontoossa ehdottavat, että onnellisuus voi olla paras keino pysyä terveenä.

Itse listaisin merkittävien uutisten joukkoon vuonna 2005 vielä nämä asiat:

  • Luontaistuotteiden entistä vahvempi esiinmarssi ja näiden tuotteiden yhä merkittävämpi tutkimustyö. Vuoden 2006 aikana valmistuu useita tarkkoja vaihtoehtoisten hoitojen tutkimusta.
  • Wikipediaa arvostetaan yhä enemmän.
  • Metabolinen oireyhtymä saa todella paljon huomiota.
  • Hoitotakuulakia ryhdytään soveltamaan Suomessa maaliskuusta lähtien. Hoitojonoja ryhdytään purkamaan ja aikanaan selviää miten hyvin tästä urakasta selvitään.
  • Syödäänkö statiineja turhaan korkeaan kolesteroliin ihmeteltiin Suomessa?
  • Lihavuuden terveysriskeistä puhuttiin paljon.

Scientific American - lehti on tehnyt oman vuoden 2005 tiedejuttujen listan:

maanantaina, joulukuuta 26, 2005

Mikrosiru tarkkailee potilasta

Mikrosirun, kännykän ja internetin avulla lääkäri voi valvoa potilastaan vaikka hän olisi kilometrien päästä. Tieteistarinaako? Ei suinkaan, Englannissa testataan mikrosirua, joka seuraa diabetespotilaita yötä päivää. Myös muita etähoitotekniikan sovelluksia kehitetään jatkuvasti. Termi Etähoito (Telecare) on otettu käyttöön tarkoittamaan niitä telematiikan sovelluksia jotka voivat tukea erilaista sosiaalista ja/tai terveyden hoitoa.
Rasmus Jakobsenin mukaan etähoidosta veikataan lääketieteen tulevaisuuden alaa. Yksi sen sovelluksista on mikrosiru, joka seuraa ihmisen elintoimintoja ja hälyttää, jos potilaassa jokin poikkeaa normaalista. Ihmisten eläessä yhä vanhemmiksi monien kroonisesti sairaiden tilaa pitää tarkkailla toistuvasti verikokeilla tai muilla testeillä. Toiset taas unohtavat helposti ottaa lääkkeensä ja tarvitsevat siksi seurantaa. Tällaiset rutiinit sitovat paljon henkilöstöä, mikä tulee kalliiksi. Potilasta tarkkailevien mikrosirujen avulla perustestit ja elintoimintojen seuranta tapahtuisivat automaattisesti. Sirun lähettämän tiedon perusteella voitaisiin tarvittaessa tehdä kotikäynti.
Lontoolaisessa St. Maryn sairaalassa testataan tällä hetkellä etähoitoa diabetespotilailla. Heille asennetaan 2x2 millimetrin kokoinen Sensium-niminen anturisiru, joka seuraa veren sokeripitoisuutta. Sensiumissa, jonka on kehittänyt Lontoon Imperial Collegen lääketieteellisen tekniikan laitoksen johtaja Chris Toumazou, on pieni Pentium-prosessori, joka käsittelee verensokerianturin mittaustiedot ja välittää ne sirun radiolähettimen avulla potilaan matkapuhelimeen. Kännykästä tiedot kulkevat keskustietokoneeseen, johon hoitohenkilökunta on yhteydessä internetin kautta. Näin potilaiden tilaa voidaan seurata ilman, että heidän normaali elämänsä häiriintyy. Potilaat voivat myös itse lukea anturin tulokset ja ottaa tarvittaessa insuliinia. Siru käsittelee kaikki verensokeri-anturin lähettämät tiedot, mutta kaikkia tietoja ei välitetä lääkärille asti. Mittaustulokset lähetetään edelleen vain, jos niissä esiintyy poikkeavuuksia. Tarvittaessa sirulle voidaan löytää käyttöä myös sydämen ja hengityselinten toiminnan seuraamiseen.
Ajatus tietoteknisestä etädiagnosoinnista ja etähoidosta ei ole uusi, mutta tähän asti käytännön sovelluksia ovat haitanneet suuret ja hankalat laitteet. Suurin kynnys Sensiumin kaltaisten pienten kojeiden kehittämisessä eivät ole itse anturit vaan mahdollisimman vähän sähköä kuluttava virtapiiri. Toumazou kollegoineen käyttikin vuosia Sensiumin poikkeuksellisen sähköpihin virtapiirin kehittämiseen. Lontoossa testattavan järjestelmän verkkoratkaisun on toimittanut yhdysvaltalainen Oracle ohjelmistoyhtiö. Sen kautta lääkäri saa Sensiumin analyysin veriarvoista ja voi myös tarvittaessa määrätä lääkkeet. Järjestelmään on yhdistetty myös potilastiedot, jotka aikaisemmin olivat saatavilla vain paperiversiona. Oraclen terveydenhoitotoimialan Euroopan johtajan Jeremy Nettlen mukaan suurten tietomäärien älykkään käsittelyn ansiosta lääkäreillä on parempi perusta päätöksenteolle ja yksilöllisen hoidon suunnittelulle. Verensokeria seuraavat anturisirut saavat pian seuraajia. Lähitulevaisuudessa on odotettavissa miniantureita, jotka seuraavat verenpainetta, verenkiertoa, sydämen sykettä sekä veren pH-arvoa ja hiilidioksidi ja happipitoisuutta. Suunnitteilla on myös antureita, joilla voidaan valvoa, onko potilas makuulla, istuallaan vai seisaallaan. Anturien käytännön sovellukset ulottuvat muistutusjärjestelmistä, joilla varmistetaan, että potilas ottaa lääkkeensä ajallaan, etävalvontaratkaisuihin, joilla seurataan ikääntyneiden tai kroonisesti sairaiden tilaa. Niiden ansiosta he voivat asua kotonaan entistä pidempään.
Toumazou ei ole ainoa, joka kehittää uutta tekniikkaa vanhustenhoitoon. Yhdysvalloissa on meneillään kokeilu, jossa potilaskertomus ja potilaan henkilötiedot siirretään ihon alle asennettavaan mikrosiruun. Langattomalla yhteydellä luettavan sirun avulla voidaan tunnistaa esimerkiksi eksyneet muistihäiriöiset potilaat. Markkinoilla on myös satelliittipaikannuslaitteella varustettuja kännyköitä, joilla hoitajat tai omaiset voivat löytää eksyneen vanhuksen. Yhteistä useimmille etähoitoratkaisuille on se, että niillä pyritään lisäämään yksin kotona asuvien ikäihmisten turvallisuutta ja vähentämään lääkärissäkäyntien ja näytteidenoton tarvetta. Jotkut ovat vieneet etähoitoajattelun askelta pidemmälle. Valmisteilla on anturiratkaisuja, joilla ei valvota vain terveydentilaa vaan myös henkilön käyttäytymistä riskitekijöiden tunnistamiseksi. Esimerkiksi ohjelmistoyhtiö IBM on kehittämässä järjestelmää, jossa lääke-purkissa oleva mikrosiru lähettää potilaan puhelimeen tekstiviestin, jos lääkettä ei ole otettu oikeaan aikaan. Myös esimerkiksi veden ja kodinkojeiden käyttöä seuraamalla saadaan kuva tarkkailtavan tilanteesta. Jos vesihanaa ei käytetä pitkään aikaan, voi olla tarpeen tarkastaa, onko kaikki kunnossa. On myös esitetty, että etähoitoanturi voitaisiin asentaa vielä terveisiin mutta riskiryhmään kuuluviin ihmisiin, jotta hoito voitaisiin aloittaa ajoissa.

Lähde: Tieteen Kuvalehti 1: 34-35, 2006

sunnuntai, joulukuuta 25, 2005

Ei kiinteää ruokaa liian aikaisin vauvalle

ETM Maijaliisa Erkkolan epidemiologian alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan 4.1.2006 Tampereen yliopistossa.
Väitöskirjan nimenä on Diet in early life and antibody responses to cow’s milk and type 1 diabetes associated autoantigens (Ravinto raskauden aikana ja imeväisiässä ja lapsen vasta-aineet lehmänmaidolle ja tyypin 1 diabetekseen kytkeytyville autoantigeeneille). Huomasin väitöskirjan hyvinkin lukukelpoiseksi (PDF-tiedosto) ja tässä vain muutama poiminta keskeisistä löydöksistä tavallisella suomen kielellä ilmaistuna:
  • Sairastuminen nuoruustyypin diabetekseen ennen murrosikää on Suomessa yleisempää kuin missään muualla maailmassa.
  • Imeväisikäisiä suomalaisia vauvoja ruokitaan rintamaidolla liian vähän aikaa.
  • Vain joka toinen lapsi sai vielä puolen vuoden iässä äidinmaitoa kun osittaista imetystä suositellaan vuoden ikään saakka.
  • Ennen neljän kuukauden ikää aloitettu marjojen, hedelmien ja juuresten käyttö oli yhteydessä nuoruustyypin diabetekseen (tyypin 1 diabetekseen kytkeytyvien autovasta-aineiden ilmaantuvuuteen). Tämä täysin uusi havainto vaatii lisätutkimuksia.
  • Monipuolinen sekaruoka riittää hyvin odottavalle äidille. Monivitamiinivalmisteita ja lisäravinteita ei ole tarpeen käyttää D-vitamiinia ja rautaa ehkä lukuun ottamatta. Myös folaatin saanti saattaa jäädä äidille helposti suositeltua pienemmäksi.

Viikolla 51 ilmestynyttä terveystietoa

Kirjoitettu 19.12.2005, päivityksiä tehty 20.12.2005, 21.12.2005, 22.12.2005 ja 25.12.2005

Kuuntele Podcast-Audiona (mp3-tiedosto) viimeisimmät tiedeuutiset Nature-lehdestä kehottaa LKT Pekka Nykänen.

Lenkkeily tekee hyvää muistikyvyllemme (British Medical Journal, UK health news, 22.12.2005) Ulmin Yliopiston (Saksa) tutkijat ovat huomanneet, että lenkkeily voi parantaa keskittymiskykyä ja toimia näkömuistimme varsinaisena kiihdyttäjänä. Muistaakseni tohtori Tolonen välitti tämän tiedon minulle sähköpostissaan.

Vihreä tee auttaa taistelemaan leukemiaa vastaan (British Medical Journal, UK health news, 22.12.2005) Tutkijat Mayon Klinikalla Rochesterissa, Minnesotassa (USA), ovat ehdottaneet vihreän teen nauttimista lekemian hoidossa. Kolmen potilaan vointi parani huomattavasti muutaman kuukauden aikana heidän nauttiessaan vihreää teetä tai siitä valmistettua uutetta pillerin muodossa. Aikaisemmissa tutkimuksissa vihreän teen on todettu estävän syövän syntymistä, mutta nyt esitellään ensimmäistä kertaa vihreän teen syöpäsoluja tuhoava vaikutus. Tutkijoiden mukaan vihreä tee sisältää epigallocatchin gallate - nimistä antioksidanttia, joka voi puhdistaa vapaat radikaalit kehosta. Tämänkin tiedon sain tohtori Toloselta. Luontaistuotteista on taatusti hyötyä, mutta lisääntyvää lääkkeenomaista käyttöä tästä vihreästä teestä saamme todennäköisesti vielä odottaa kauan.

Uutta tietoa vapaista radikaaleista ja antioksidanteista tohtori Tolosen sivuilla (Biovita, 23.12.2005) Joulun aikana tohtori Tolonen on ahkeroinut ravintosivujensa parissa, mm. kirjoittanut lisää antioksidanteista, joita koskevat teoriat ovat saaneet entistä enemmän kannattajia viime aikoina. Tohtori Tolonen pitää kaikkien kroonisten sairauksien syytekijöinä hapetusstressiä ja tulehdusta. Käsitykset antioksidanttien merkityksestä ovat muuttuneet sitä mukaa kun uutta tietoa kertyy. Suomessa antioksidantit toi yleiseen tietoisuuteen 1980-luvun alussa tohtoritrio Antti Arstila, Kaarlo Jaakkola ja Matti Tolonen.
Nebraskan yliopiston tutkija, suomalaista sukujuurta oleva tohtori Denham Harman, esitti ensimmäisenä vuonna 1956, että happiradikaalit vauroittavat myös soluja ja aiheuttavat suuren osan pitkäaikaisista taudeista sekä vanhenemisen. Aluksi Harmanin teoria kohtasi kovaa vastustusta tiedemaailmassa (kuten niin moni muukin mullistava uusi käsitys), mutta nykyään se on yleisesti hyväksytty. Harman oivalsi ensimmäisenä myös sen, että kaikkien kroonisten sairauksien perussyy piilee mitokondrioiden kalvojen vioittumisessa. Se on useimmille lääkäreillekin edelleen tuntematon asia ja voi Tolosen mukaan heikentää kroonisten tautien hoitoa, joka ei kohdistu syytekijöihin, vaan oireisiin. Tätä asiaa tutkitaan tällä hetkellä kuumeisesti ympäri maailmaa. Äsken ilmestyi esim. tieteellinen tutkimus missä mm. antioksidanttien lisäsaanti korjaa vuotavien mitokondrioiden rakenteita ja toimintoja.
Uusien tutkimusten mukaan näyttää siltä, etteivät antioksidantit vaikuta pelkästään reagoimalla vapaiden radikaalien ja niiden myrkyllisten aineenvaihduntatuoteiden kanssa, vaan ne ehkäisevät ja jarruttavat myös tulehdusta, inflammaatiota. Urheilijan kova ja pitkäkestoinen suoritus lisää elimistössä vapaiden radikaalien ja härskiintyneen rasvan tuotantoa.

Sokeritauti kovempi rasitus naisen kuin miehen sydämelle (MediUutiset, 22.12.2005) Aikuistyypin diabetesta sairastavilla naisilla on moninkertainen sydän- ja verisuoniautien vaara miesdiabeetikoihin verrattuna, todetaan LL Auni Juutilaisen (Kuopion Yliopisto) tuoreessa väitöskirjassa Gender, type 2 diabetes and risk of cardiovascular disease.

Magnesium vahvistaa ikääntyneiden luuta (News Medical Net, 21.12.2005) Tutkijat suosittelevat magnesiumia iäkkäille ihmisille. Se vahvistaa luuta. "Although this [1% increase] seems small, increases across a population may have large public health impact," states lead researcher Kathryn M. Ryder. The recommended daily allowance of magnesium is 320 mg/day for women and 420/mg day for men in this age group. Most people in this age group get far less than this daily amount. http://www.blackwellpublishing.com/journal.asp?ref=0002-8614

Geenidoping hiipii huippu-urheiluun (British Journal of Sports Medicine 40: 4-5, 2006) Kerron enemmän tästä jutusta sitten kun saan tohtori Trentiltä tämän jutun eripainoksen tai PDF-tiedoston.

Atooppinen ihottuma ei ole mitään herkkua (KORTISONI-blogi, 21.12.2005) Jakamista ja jaksamista atooppisen ihottuman kanssa: On tämä kuivuus ja valottomuus atoopikon iholle yhtä kestävää helvettiä. Rauhaa ei meinaa saada yöllä, ei päivällä. Kylmä on, mutta villa kutittaa. Ja kutittaa, vaikka ei mitään olisi päälläkään. Tuolin selkämykseen ei voi nojata, kun selän iho on auki. Hiustenlatvat ovat rasvaiset, kun voidetta pitää lisätä joka toinen tunti. Uskomatonta kuvitellakin, että on oikeasti ihmisiä, jota VOIVAT VAIN OLLA. Tuntematta kipua, tuntematta kutinaa, tuntematta ahdistavaa kiristystä kasvoilla, kun yrittää nauraa tai elehtiä liikkuvammin. Iho saattaa risahdella rikki. Eikä mikään auta.

Vähärasvaisista maitotuotteista apua kohonneeseen verenpaineeseen (Verkkouutiset, 21.12.2005) Vähärasvaiset maitovalmisteet voivat ehkäistä verenpaineen kohoamista, selviää tuoreesta espanjalaisesta tutkimuksesta. Ne näyttävät suojaavan, vaikka ruokavaliossa on paljon rasvaa. Tutkimus on julkaistu American Journal of Clinical Nutrition -tiedelehdessä.

Juu, juu juustossa löytyy! (Am J Clin Nutr. 2005 Nov;82(5):1115-26) Jyväskylän Yliopiston tutkimuksessa todettiin, että 10-12-vuotiaiden tyttöjen kannattaa syödä juustoa, josta kalsiumia saa paremmin kuin pilleristä. With the use of intention-to-treat or efficacy analysis, calcium supplementation with cheese resulted in a higher percentage change in cortical thickness of the tibia than did placebo, calcium, or calcium + vitamin D treatment (P = 0.01, 0.038, and 0.004, respectively) and in higher whole-body bone mineral density than did placebo treatment (P = 0.044) when compliance was >50%. Increasing calcium intake by consuming cheese appears to be more beneficial for cortical bone mass accrual than the consumption of tablets containing a similar amount of calcium.

Ruokahalu suurimmillaan syksyllä (Verkkouutiset. 21.12.2005) Ihmisen ruokahalu vaihtelee vuodenajan mukaan, ja suurimmillaan se on syksyllä , kertoo Yhdysvalloissa tehty tutkimus. Samalla kun ruokahalu syksyn pimetessä kasvaa, fyysinen aktiivisuus vähenee, ja paino alkaa nousta. Tutkimukseen osallistui 593 iältään 20-70-vuotiasta naista ja miestä. Heidän keskimääräinen energiansaantinsa oli 1963 kilokaloria vuorokaudessa, mutta syksyllä energiaa saatiin päivittäin keskimäärin 86 kilokaloria enemmän. Pienimmillään energiansaanti oli keväällä, jolloin puolestaan fyysinen aktiivisuus oli suurinta. Myös energiansaantilähteet vaihtelivat vuodenajan mukaan. Keväällä syötiin enemmän hiilihydraatteja, kun taas rasvan ja erityisesti tydyttyneen rasvan saanti kasvoi syksyllä. Tutkimuksen tulokset on julkaistu European Journal of Clinical Nutrition-lehden verkkojulkaisussa.

Päivä pitenee! (Tiede-lehti, 21.12.2005) Talvipäivän seisaus on tänään kello 20.35. Huomenna päivä on jo hivenen pidempi. Vuoden lopulla valoisa aika on jo monta minuuttia pidempi kuin nyt. Kevät on tulossa!

Terveydenhuolto köyhdyttää kuntia (MediUutiset, 21.12.2005) Kuntien sosiaali- ja terveysmenot olivat huikeat 13 700 000 000 euroa vuonna 2004. Sosiaali- ja terveystoimi haukkaa suurimman osan kuntien menoista. Yli kaksi kertaa niin paljon kuin toinen suuri toimintalohko, opetus- ja kulttuuritoimi. Vuonna 2004 kunnat käyttivät omaan sosiaali- ja terveyspalvelutuotantoonsa 8,1 miljardia euroa. Kuntayhtymiltä näitä palveluja ostettiin 4,5 miljardilla eurolla, josta erikoissairaanhoidon osuus oli 3,5 miljardia. Yksityisiltä palveluntuottajilta sosiaali- ja terveyspalveluja hankittiin 1,0 miljardilla eurolla. Tämä oli 7,6 prosenttia kuntien kaikista sosiaali- ja terveysmenoista. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen julkaisemasta kuntien taloustilastosta.

Kyllä maalla on mukavampaa! (News Medical Net, 21.12.2005) Tuoreen skottilaistutkimuksen mukaan kaupunkien ilmansaasteet lisäävät sydänkohtauksia. It seems breathing in diesel exhaust fumes at levels typically found in large cities, disrupts important blood vessel functions and could be linked to increased heart attack rates during periods of high air pollution. Over the last 20 years many studies have shown that the numbers of deaths and hospitalizations due to heart attack and stroke go up as traffic-induced air pollution rises. Apparently the link between air pollution and cardiovascular disease is strongest for fine-particle pollutants, of which the combustion of fossil fuels from vehicles is a major source. But until now the underlying factors responsible for air pollution's effects on the heart and blood vessels were largely unknown. This latest study by researchers at the Centre for Cardiovascular Science at the University of Edinburgh, provides some suggestions as to what those factors might be. In the Scottish study researchers found that exposure to diesel exhaust for one hour during exercise caused a significant decrease in the blood vessels' ability to expand, or dilate. It was also seen that exposure to the air pollution also decreased levels of an enzyme that helps prevent clots from forming in the blood and possibly causing a heart attack. Lead researcher Dr. Nicholas Mills, says that low levels of diesel exhaust are having real effects on our blood vessels, and the way in which they function, and may potentially be sufficient to act as a trigger for a heart attack. Dr. Mills, says short-term exposure to air pollution can worsen existing problems and lead to hospitalization for heart attack and other heart and lung conditions, while long-term repeated exposure increases the risk of death from coronary heart disease, abnormal heart rhythms and heart failure.

Siperian ikirouta sulaa (Scientific American, 21.12.2005) Synkimpien ennusteiden mukaan suurin osa ikiroudasta sulaa vuosisadan loppuun mennessä. Pelottavaa tässä on se, että roudan sulaessa, maan uumenista vapautuu suuria määriä kasvihuonekaasuja, jotka voivat entisestään nopeuttaa maan lämpenemistä. Even more troubling, this permafrost layer contains anywhere from 20 to 60 percent of the carbon trapped in soils in the world. Thawing could lead to a massive "positive feedback loop" that pushes global greenhouse gas concentrations ever higher. "The major feedback is the possible accelerated rate of decomposition of organic matter that is currently 'locked up' in the frozen soil, leading to increased atmospheric concentrations of greenhouse gases such as [carbon dioxide] and methane," Lawrence says. "If this emission occurs on a large-scale, it could speed up or enhance global warming." --David Biello

Diabeetikot elävät yhä vanhemmiksi (MediUutiset, 20.12.2005) Diabeetikoiden yleisimmät lisätaudit, sydän- ja aivoinfarktit sekä alaraajojen valtimotaudista johtuvat amputaatiot ovat vähentyneet merkitsevästi. Tämä selviää Stakesin, Kelan ja Diabetesliiton yhteistyönä tekemästä tutkimuksesta. Tutkimus vahvisti sen huolestuttavan seikan, että tyypin 2 diabetes lisääntyy voimakkaasti. Sitä esiintyy myös yhä nuoremmilla henkilöillä. Yksi todennäköinen selitys tälle on lihavuuden lisääntyminen Suomen väestössä. Terveydenhuolto onkin suurten haasteiden edessä erityisesti tyypin 2 diabeteksen ja sen lisäsairauksien ennalta ehkäisyssä ja hoidossa. Koko tutkimus löytyy Stakesin nettisivuilta.

Aamutohtorissa puhetta liikalihavuudesta (Radio Peili, 19.12.2005) Kuuntele 12 min puhetta vyötäröllä olevasta rasvasta.

Lisää kasviksia, vähemmän punaista lihaa (News Medical Net, 19.12.2005) Uuden tutkimuksen mukaan runsas kasvisten, vihannesten ja hedelmien syönti alentaa verenpainetta kun taas punaisen lihan syönti lisää korkean verenpaineen riskiä. Tämmöistä kirjoittelee tohtori Lyn M. Steffen University of Minnesotasta Minneapolisissa. Kyseessä on 15 vuoden verran kestänyt tutkimus johon on osallistunut 4300 henkilöä. Työryhmä suosittelee kasvisten käytön lisäämistä. Tutkimus on äskettäin julkaistu tiedelehdessä American Journal of Clinical Nutrition (joulukuu 2005).

Vatsan alueen rasvakudosta on syytä pelätä (Tohtori.fi, 19.12.2005) Runsas vatsaontelon rasvakudos (ns. viskeraalirasva) kohottaa riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Sen sijaan pakaroiden ja reisien ylimääräinen rasva ei ole tässä suhteessa yhtä vaarallista. Tällainen lihomistyyppi on nimenomaan naisille tyypillinen, kun miehet lihoessaan useimmiten kasvattavat mahaa. Yhdysvaltalaistutkimuksessa on selvitetty, onko pakaroiden ja reisien ylimääräinen rasvakudos niin turvallista kuin väitetään. Osoittautui, että vain reisissä oleva ylimääräinen rasvakudos ei vaikuttanut sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin, kuten sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöihin. Itse asiassa naisten, joilla oli paljon rasvakudosta reisissä, veren rasva-arvot olivat jopa paremmat kuin muiden. Reisien rasvakudos näyttäisikin jopa suojaavan sydän ja verisuonitaudeilta. Evoluutiossa naisille on ilmeisesti kehittynyt kyky varastoida rasvaa pakaroihin ja reisiin raskauden varalta vararavinnoksi. Tästä rasvakudoksesta on myös valitettavan vaikeaa päästä eroon. Vatsan alueen rasvakudoksesta pääseekin helpommin eroon kuin reisien ja pakaroiden rasvakudoksesta. Lisäksi on mahdollista, että reisien ja ehkä myös pakaroiden ylimääräinen rasvakudos voi ikään kuin varastoida haitallisia rasva-aineita estäen niiden nopean pääsyn muualle elimistöön. Naistenkin vatsan seudun rasvakertymät ovat toisaalta sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä, etenkin vaihdevuosien jälkeen. Lähde: (Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism 2005;90:4573-4578)

Terveellistä joulua

Veteraaniurheilija toivottaa kaikille lukijoilleen oikein Terveellistä Joulua. Pyrin joulun pyhien aikoina pysyttelemään poissa tietokoneen ääreltä, mutta satunnaisia kirjoituksia saattaa ilmestyä.

Tässä jouluista luettavaa muilta sivuilta:
(Mark-Anthony), Joulupukki (LKT Pekka Nykänen), (Jari Lehtinen),
(Kirsti Ellilä), (sisko), (Kaappimaratoonari), (Osku Kiri), Joulua! (Kari Haakana), (Päivä kerrallaan), Julistetaan täten Joulurauhaa (ikkunaiines), Jouluyö (LKT Pekka Nykänen), Tohtori.fi:n jouluterveiset, Rauhallista joulua! (MediUutiset), Verkkotoimitus hiljenee (Helsingin yliopisto), (BlogiSanomat), Viimeistä viedään (Jenin blogi), Tunnetta täynnä (mivra), Puit sen sanoiksi (honda), Vihdoinkin??? (Papun kaari), Maukasta Joulua kaikille (Leijonaemo), Kello löi jo viisi, hermot napsahtaa (Kaura), Hiljaisuus (Feeniks), Joulutekstari (likkalaps), Virittäytymisestä (Veloena), Haukkaa joulua! (Benrope), Me käymme joulun viettohon (Eve Mantu), Haluamanne laista joulua teille kaikille! (Kolme kertaa ikuisuus), Lämmön enkeli (SirpaLe neuleet), Joululahja...ko? (Kleo), Sopuisa käytöskakkonen (Avokatsomo), Mukavaa joulunaikaa kaikille! (Laura), Joulua vielä (Tuleva kätilö), Lapsen joulukuu (Kukkamaa), (Silja Orvokki), (Neonilla), (Louhi), Tipetipetiptap (Tämän tytön elämä), Perjantainelonen v51 -05 (skrubu), Blogi lähtee lomille, keskustelu jatkuu (Jaakko Kuivalainen), (Tää on nyt tätä), (Jaatiinan jupinat), (Tärkeimmät asiat), (Anada), Hyvää Joulua (Langanpätkiä), Hyvää joulua! (Lumikki), Hyvää Joulua! (mirdi), (Kristiina S), (J-P Koskinen), (Kästyöblog), Joulumeemi (Santeri Riikonen), Linkkejä lahjaksi (tervatehdas), Tästä joulusta tulee hyvä (ei sinutella), Offline? Tuskin... (Tuija Aalto), Kaunista (Kesät talvet), Merkelin joululahja (Sauli Niinistö), (Jututuba), Ihan kohta joululoma (Sekamediasoppa), Aatonaattonelonen (Jani Uusitalo), Joulu tulla jollottaa (Janka's log), (Lape), Rauhallista joulua kaikille! (Lankakomero), (Vanillan käsityöt), (Kirjaksi?), (Wicked Child), Another Semester Over (Rita Maestra), Penninvenyttäjän joulu, Huomenna Joouluaatto (Minna), Joulu saapuu jokaiselle (Johanna K), iFADE christmas present (Antti Simonen), Kattilat täynnä puuroo (terwapiru), kyl se joulumieli tulee täälläkin (eipajuurikukaan), Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta (Tarja Tallqvist), Ohi on! (Perhepotretti), Junassa kohti joulua (Elämää nyt), (Tirkistysaukko), Roopen joulutervehdys (Lovelacen testi), (Herkun ilmoitusluontoiset asiat), Joulumieltä (Mustikassa), Joulua ja uutta vuotta (Apinalaatikko), Muikunmätiä, glögiä, graavia siikaa ja kalkkunoita (my typo), Valoa kohti (Matkalla), (Villikanin lokikirja), Hiihtävistä enkeleistä (Mayday 34°35'S 150°36'E), Joulu tulee ja menee...mutta laulut jää (Rauno Räsänen), Kuuntele Huron-intiaanien joululaulua (Anna Amnell), Paras joululahja (menopaussi)

Enkeli ilmoittaa Jeesuksen syntymän
Kun Elisabet oli kuudennella kuukaudellaan, Jumala lähetti enkeli Gabrielin Nasaretin kaupunkiin Galileaan neitsyen luo, jonka nimi oli Maria. Maria oli kihlattu Daavidin sukuun kuuluvalle Joosefille. Enkeli tuli sisään hänen luokseen ja sanoi: "Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut! Herra kanssasi!" Nämä sanat saivat Marian hämmennyksiin, ja hän ihmetteli, mitä sellainen tervehdys mahtoi merkitä. Mutta enkeli jatkoi: "Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa. Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus. Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen. Hän hallitsee Jaakobin sukua ikuisesti, hänen kuninkuudellaan ei ole loppua." Maria kysyi enkeliltä: "Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon." Enkeli vastasi: "Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi. Ja tiedä tämä: Myös sukulaisesi Elisabet kantaa poikalasta, vaikka on jo vanha. Hän on jo kuudennella kuukaudella -- hän, jota on pidetty hedelmättömänä! Jumalalle ei mikään ole mahdotonta." Silloin Maria sanoi: "Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit." Niin enkeli lähti hänen luotaan.

Marian ja Elisabetin kohtaaminen
Muutaman päivän kuluttua Maria lähti matkaan ja kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin. Hän meni Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia. Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: "Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani. Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!"

Marian kiitosvirsi
Silloin Maria sanoi:
Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani, sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa. Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi, sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja. Hänen nimensä on pyhä, polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa niille, jotka häntä pelkäävät. Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja, hän on lyönyt hajalle ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään. Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan ja korottanut alhaiset. Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin, mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois. Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista, hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen, ajasta aikaan, niin kuin hän on isillemme luvannut.
Maria viipyi Elisabetin luona noin kolme kuukautta ja palasi sitten kotiinsa.

Jeesuksen syntymä
Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.
Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: "Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.
Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.
Lähde: http://www.evl.fi/raamattu/1992/Luuk.html

Blogiarkisto