Painonhallinnan kimppuun lääkkeillä

Kirjoitettu 19.12.2005, lisäyksiä tehty 20.12.2005

Amerikassa ja länsimaissa lihavuusepidemia on riistäytynyt käsistä ja ollaan vakavassa kriisissä. Rasva ei ainoastaan tee meistä liian paksuja, vaan olemme vakavassa sairastumisvaarassa. Lihavuus synnyttää välittömästi ja välillisesti sellaisen ongelmien vyyhdin, että siitä ei ole helppoa ulospääsyä: aikuistyypin diabetes, korkea verenpaine, syöpä, sydän- ja verenkiertosairaudet, sydänkohtaus, psykkiset ongelmat jne. Tilanne ei vankasta terveysvalistuksesta huolimatta ole kovinkaan hyvä Suomessa.
Mielenkiintoisen lisän tuo Elina Suviolahden 21.12.2005 ilmestyvä väitöskirja, jossa hän on tutkinut lihavuuden sekä siihen liittyvien aineenvaihdunnan häiriöiden molekyyligenetiikkaa suomalaisessa ja ruotsalaisessa väestössä. Suviolahti löysi tutkimuksissaan DNA-muutoksia, jotka altistavat sekä lihavuudelle, että siihen tiiviisti liittyville aineenvaihduntahäiriöille, kuten sepelvaltimotaudille ja kohonneille seerumin kolesteroli- ja triglyseridipitoisuuksille. Tulevan tohtorin Elina Suviolahden löytämä SLC6A14-geeni on mielenkiintoinen, sillä se säätelee aminohappoja kuljettavaa proteiinia. Tietyt aminohapot ovat esiasteita aivojen välittäjäaineille kuten tryptofaanille, josta valmistetaan serotoniinia. Serotoniini puolestaan säätelee ruokahalua. Siksi onkin mahdollista, että muutokset aminohapon kuljettaja-geenissä altistaisivat lihavuuteen. Tutkimuksessa pystyttiin myös ensimmäisen kerran osoittamaan lipin 1-geenin yhteys ihmisen lihavuuteen ja sokeriaineenvaihdunnan säätelyyn. Rasvakudoksessa ilmenevä lipin 1-geeni on välttämätön rasvasolujen normaalin kehityksen ja erilaistumisen kannalta. Hiirellä kyseisen geenin mutaation tiedetään aiheuttavan rasvakudoksen puuttumisen ja insuliiniresistenssiä sekä nostavan triglyseridipitoisuuksia veressä. Tutkimuksessa osoitettiin, että geenin ilmentyminen rasvakudoksessa oli yhteydessä seerumin insuliini- ja sokeritasoihin. Geenin sisäiset DNA-muutokset taas liittyivät seerumin insuliinipitoisuuksiin ja painoindeksiin, erityisesti miehillä.
Valkoista antautumista osoittavaa lippua näytetään nykyään yhä useammassa paikassa, sillä tutkimusten mukaan vain 33,5% amerikkalaisista ovat normaalipainoisia! Lihavuuden torjumisessa on todennäköisesti käytössä väärät menetelmät (esim. laihdutusmarkkinoiden arvo on huikeat 50 miljardia dollaria). Ihmepilleriä ei ole! Nyt kysytään aiheellisesti onko lääketeollisuus tehnyt kaikkensa tuottaakseen tehokkaita laihdutuslääkkeitä. Itse pistäisin amerikkalaiset ja suomalaiset liikkumaan enemmän ja syömään vähemmän. Tämä ei kuitenkaan liene realistista, joten katsokaamme mitä lääkkeitä ehdotetaan tehokkaaseen painonhallintaan. Osa näistä alla mainituista tuotteista ovat jo myynnissä, osa on testausvaiheessa ja osa on edelleen olemassa vain tutkijoiden haaveissa:

1. Ruokahalua hillitsevät lääkkeet. Näillä lääkkeillä pyritään vähentämään ruoan ahmimista, eli liian suurien ruoka-annosten syömistä. Tähän ryhmään kuuluvat a) aivojen biokemiallisiin tapahtumiin vaikuttavat lukuisat aineet (adrenaliini, serotoniini, dopamiini ja sibutramiini), joista on useita vaihtoehtoja jo markkinoilla ; b) kannabinoidi reseptoria tukkivat lääkkeet. Kannabinoidi reseptorin kiihottamisen on todettu lisäävän ruokahalua. Näitä estolääkkeitä kehitetään tällä hetkellä monessa lääkeyhtiössä ja odotettavissa on aikanaan useita eri vaihtoehtoja kuluttajille; c) Lääkkeitä, joilla estetään greliini-hormonin vapautuminen. Greliiniä muodostuu tyhjentyvässä mahalaukussa ja se aiheuttaa aivotasolla näläntunnetta. Useat lääketehtaat ovat juuri tällä hetkellä kehittelemässä tällaisia lääkkeitä ; d) Lääkkeet, jotka estävät ruokahalun kasvamista. Näihin aineisiin kuuluvat mm. melaniinia rikastuttavan hormonin (MCH) vastavaikuttajia ja neuropeptidi Y (NPY) neurotransmitterin estäjä. Näistä aineista odotetaan hyvin paljon ja niitä on kehitteillä monissa lääketehtaissa ; e) Ruokahalua voimakkaasti hillitseviä lääkeaineita (anorektisia hormoneja). Aivoissa vallitsee varsin monimutkainen hormonaalinen tasapaino ja kokeiluasteella on lääkkeitä, jotka vaikuttavat anorektiahormoneihin kuten esim. alfa-melanosyyttiä-kiihottava hormoni (a-MSH), neurotensiini, glukagonia-muistuttava peptidi-1 (GLP-1) jne.
2. Ruoansulatusjärjestelmän tasolla vaikuttavat lääkkeet. Näistä aineista löytyy jo edellä mainitut a) greliinin eritykseen vaikuttavat lääkkeet ; b) peptidi hormoni kolekystokiniiniin (CCK) vaikuttavat aineet ; c) Aineet, jotka muistuttavat teholtaan tai lisäävät peptidi hormoni YY3-368 aktiviteettia.
3. Rasvan imeytymistä estävät aineet. Lääkeyhtiöt ovat jo kehittäneet lääkkeitä, jotka estävät rasvan imeytymistä suolistossa, esim. Orlistat. Näillä lääkkeillä on tosin todettu vakavia sivuoireita kuten esim. allergisen reaktion tuomaa pahaa ihottumaa.
4. Aineenvaihduntaa muuttavat lääkkeet. Hiukan pelottavalta kuulostaa kun näillä lääkkeillä pyritään keinotekoisesti lisäämään perusaineenvaihduntaa, jotta rasvavarastot hupenevat. Tilanne on aika epäselvä tällä rintamalla.
5. Ravinnon lämmöntuotantoa lisäävät lääkkeet. Tässä tapauksessa tulee kyseeseen äskettäin löydetty vanilloidi reseptorin (VR1) rooli kehon lämmöntuotannon lisäämisessä. Tietääkseni ei ole lääkkeitä valmiina.
6. Laajalla tasolla vaikuttavat lääkkeet. Näihin kuuluvat leptiinitasoihin vaikuttavat lääkkeet. Leptiini on peptidihormoni, jota rasvasolut luovuttavat ja on herkullinen tutkimuskohde laihdutuslääkkeiden kehittelyssä. Leptiini on adiponektiinin, greliinin, oreksiinien ja obestatiinin ohella tärkeä ihmisen ihmisen ruokahalua ja painoa säätävä hormoni. Näihin pyritään lääkkeiden avulla vaikuttamaan: NPY, agoutintapainen peptidi (AgRP), a-MSH, pro-opiomelanokortiini (POMC), melanokortiini-4 reseptori (MC4R), siliaarinen neurotrooppinen tekijä (CNF) jne. Lisäksi on useita kemikaaleja kehitteillä, jotka vaikuttavat näihin: karboksipeptidaasi inhibiittori, adiposyytti 11-beeta-hydroksisteroidi dehydrogenaasi tyyppi 1, amylaasi inhibiittori, keinotekoinen kasvuhormoni, kortikotropiinia-vapauttavaa hormonia elvyttävä aine jne. Suviolahden tutkimuksissa MC4R- ja POMC-geeneistä ei löydetty lihavuutta yksinään selittäviä geenimuutoksia. Sen sijaan yhden nukleotidin muutokset POMC-geenissä olivat yhteydessä matalaan leptiinipitoisuuteen normaalipainoisilla henkilöillä.
Tämä osoittaa, että lääketehtaat tekevät kaikkensa lievittääkseen lihavuusepidemiaa ja toivovat hyötyvänsä tilanteesta taloudellisesti. Lihavuuden molekyylibiologisten mekanismien selvittäminen voi tulevaisuudessa avata tehokkaampia hoito- ja ehkäisykeinoja. Kymmenen vuoden sisällä odotetaan markkinoille useita kiinnostavia tuotteita.
Toimivia tuotteita odottaessamme kannattaa pistää lenkkitossuille kyytiä ja syödä pienempiä ruoka-annoksia. Tätä yhteenvetoa tehdessäni olen lukenut tohtori George M. Ekeman mielenkiintoisen yhteenvedon Medical News Today sivulla 19.12.2005 ja Elina Suviolahden biokemian alaan kuuluvaa väitöskirjaa "Search for genetic variants conferring susceptibility to obesity and related metabolic traits". Väitöskirja esitetään tarkastettavaksi Helsingin yliopiston biotieteellisessä tiedekunnassa 21.12.2005.

Lähdeluettelo
Suviolahti Elina. Search for genetic variants conferring susceptibility to obesity and related metabolic traits. Helsingin yliopisto, 21.12.2005
Matsuda, L.A., Lolait, S.J., Brownstein, M.J., Young, A.C. & Bonner, T.I. Structure of a cannabinoid receptor and functional expression of the cloned cDNA. Nature 346, 561-4 (1990).
Kojima, M. et al. Ghrelin is a growth-hormone-releasing acylated peptide from stomach. Nature 402, 656-60 (1999).
Rance, T. & Baker, B.I. The teleost melanin-concentrating hormone -- a pituitary hormone of hypothalamic origin. Gen Comp Endocrinol 37, 64-73 (1979).
Tatemoto, K., Carlquist, M. & Mutt, V. Neuropeptide Y--a novel brain peptide with structural similarities to peptide YY and pancreatic polypeptide. Nature 296, 659-60 (1982).
Harris, J.I. & Lerner, A.B. Amino-acid sequence of the alpha-melanocyte-stimulating hormone. Nature 179, 1346-7 (1957).
Carraway, R. & Leeman, S.E. The amino acid sequence of a hypothalamic peptide, neurotensin. J Biol Chem 250, 1907-11 (1975).
Patzelt, C. & Schiltz, E. Conversion of proglucagon in pancreatic alpha cells: the major endproducts are glucagon and a single peptide, the major proglucagon fragment, that contains two glucagon-like sequences. Proc Natl Acad Sci U S A 81, 5007-11 (1984).
Jegou, S., Mounien, L., Boutelet, I. & Vaudry, H. [The YY3-36 peptide, a new therapeutic weapon against obesity?]. Med Sci (Paris) 19, 537-9 (2003).
Soucy, J. & Leblanc, J. Protein meals and postprandial thermogenesis. Physiol Behav 65, 705-9 (1999).
Johnston, C.S., Day, C.S. & Swan, P.D. Postprandial thermogenesis is increased 100% on a high-protein, low-fat diet versus a high-carbohydrate, low-fat diet in healthy, young women. J Am Coll Nutr 21, 55-61 (2002).
MacDougald, O.A., Hwang, C.S., Fan, H. & Lane, M.D. Regulated expression of the obese gene product (leptin) in white adipose tissue and 3T3-L1 adipocytes. Proc Natl Acad Sci U S A 92, 9034-7 (1995).
Mizuno, T.M., Makimura, H. & Mobbs, C.V. The physiological function of the agouti-related peptide gene: the control of weight and metabolic rate. Ann Med 35, 425-33 (2003).