perjantaina, marraskuuta 11, 2005

Geenidoping tulee - onko WADA valmis?

Maailman dopingin vastainen järjestö WADA varoittaa, että geenidoping voi olla pian todellisuutta. Kun geeniterapiaa on saatavilla, sitä on suhteellisen yksinkertaista käyttää.
En olisi yllättynyt, vaikka ensimmäiset askeleet olisi jo otettu, sanoo yhdysvaltalainen professori Theodore Friedman, yksi maailman johtavista geenitutkijoista ja WADAn Geenidoping-lautakunnan puheenjohtaja. Geenidoping houkuttelee, koska sillä voidaan tulevaisuudessa lisätä lihasmassaa ja -voimaa sekä veren punasolujen tuotantoa. Se on kuitenkin paitsi väärin, myös erittäin vaarallista. Kaksi potilasta on esimerkiksi sairastunut leukemiaan geeniterapian jälkeen.
Vakavasti sairaat voivat ehkä ottaa tällaisen riskin, mutta nuorille, terveille urheilijanaisille ja -miehille se ei ole missään tapauksessa hyväksyttävää, Friedman korostaa.
Friedman on yksi alustajista kansainvälisessä geenidoping-konferenssissa Tukholman Karoliinisessa Instituutissa 4.-5.12.2005.

Huomenna WADAn suomalainen asiantuntija, professori Karri Wichmann, luennoi Ikääntyvän urheilijan turvallisesta lääkityksestä Suomen Veteraaniurheiluliiton yleisurheilukauden päättäjäisissä Liikuntakeskus Pajulahdessa. Täytyy kysyä Karrin ajatuksia tästä ongelmasta. Tämä lienee varsin helppoa, sillä itse olen siellä seminaarin puheenjohtajana.

Lähde: Mediuutiset 11.11.2005 ja SVU:n nettisivut (webmaster christer sundqvist)

Blogiarkisto