torstaina, marraskuuta 10, 2005

Koulumatka kannattaa tehdä kävellen

Petri Kaipainen, Terveysuutisten toimittaja kertoo skotlantilaistutkimuksesta, jonka mukaan koululaiset, jotka kävelevät koulumatkansa, liikkuvat muutenkin enemmän kuin ne, jotka kulkevat autolla, bussilla tai junalla.
Kohtalainen tai reipas liikunta on terveydelle hyväksi. Siksi luonnollista liikkumista pitäisi aina suosia. Aikaisemmissa tutkimuksissa on selvinnyt, että koulumatkojen käveleminen parantaa 10-vuotiaiden koululaisten kuntoa, mutta jostakin syystä murrosikäiset nuoret kävelevät vähemmän kuin nuoremmat lapset. Tutkimuksessa mitattiin 13–14-vuotiaiden koululaisten liikkumista askelmittarilla. Nuoria kehotettiin pitämään askelmittaria aina vyöllä, paitsi suihkussa tai uidessa. Koulumatkansa aina kävelevät nuoret liikkuivat kaiken kaikkiaan eniten ja olivat myös parhaimmassa kunnossa. Nämä nuoret liikkuivat keskimäärin yli tunnin päivässä. Myös ne, jotka kävelivät koulumatkansa yhteen suuntaan, mutta kulkivat muuten autolla, bussilla tai junalla, liikkuivat muutenkin kohtalaisen paljon. Koulumatkansa kävelevät nuoret liikkuivat myös koulupäivän aikana enemmän kuin muut.
On mahdollista, että aamulla käveleminen piristää elimistöä, jolloin liikkuminen koulupäivän aikana on miellyttävämpää. Näyttää siis vahvasti siltä, että koulumatkat kannattaisi kävellä aina kun se on mahdollista. Käveleminen vaikkapa vain yhteenkin suuntaan on parempi vaihtoehto kuin passiivinen istuminen bussissa tai autossa.

Lähde: British Medical Journal, online first 17.8.2005

Blogiarkisto