Ilmainen tieto kiinnostaa suomalaista!

Aloitin noin neljä vuotta sitten kunnianhimoisen projektin koota yhteen kirjaan kaiken olennaisen tiedon ravinnosta. Vähitellen projekti kääntyi yhä enemmän urheiluravitsemuksen suuntaan, osittain omasta henkilökohtaisesta kiinnostuksestani, osaksi palvellakseni ravintotietoisia urheilijoita. Sain luotettavasta lähteestä kuulla, että juuri urheiluravitsemuksen suunnalla on tarvetta valistusmateriaalille. Tein upean valistusmateriaalin, joka suurimman osan aikaa pölyttyy mapissaan.
Innostuneena otin yhteyttä ravitsemustieteen parissa puuhasteleviin alan asiantuntijoihin. Vastaanotto oli yllätyksellistä. Joko asiani vaiettiin maanrakoon tai sitten pantiin kaikki liikenevä tarmo joittenkin kirjassani olevien kehityskelpoisten ideoiden romuttamiseen. Kaikkein pahinta sakkia olivat nuoret ravitsemustieteen kandidaatit. Heille tuotti varmaan suurta iloa panna vanha tohtorinkääkkä ojennukseen. Yksittäisiä virheitä teksteistäni toki löytyi ja sen myötä kandin mielikuvitus lähti laukkaaman kaiken muunkin tuottamani tekstin pariin. Tapahtui pöyristyttäviä ylilyöntejä. Kerroin olevani valmis tulemaan opinahjoon esittelemään kirjaani ja pitämään luentoja (ilmaisia!) aiheesta. Ei juuri minkäänlaista reaktiota! Väkisin itseäni tyrkyttämällä pääsin välillä käymään eri yliopistoilla rupattelemassa ravinnosta kiireisen tutkijan kanssa. Mitään muuta siitä ei juurikaan kehittynyt. Auditorion ovet ovat pysyneet kiinni.
Mielenkiinnolla tutustuin arvoisten kandien ja lukuisten professoreiden sekä tohtoreiden omaan kirjalliseen tuotantoon ravitsemuksesta. Näiden tuotteiden täytyi olla ylivertaisen hyviä, suorastaan loistavan nerokkaita. Näin ainakin kuvittelin saamastani ylimielisestä kritiikistä omaa opustani kohtaan.
Taas sain kokea varsinaista yllätysten sarjatulta. Tuotettu teksti oli täynnä kaikenlaisia latteuksia ja suoranaisia virheitä. Kandit, professorit ja tohtorit tuottivat tekstiä joka ei ollut mitenkään ylivertaista verrattaessa minun räpellykseeni tieteellisten tekstien parissa. Kansantajuisia tekstejä löytyi todella vähän, tieteellistä kikkailua sitäkin enemmän. Mahdollisiin uteluihini suhtauduttiin ylimielisesti, jos ylipäätänsä viitsittiin vaivautua.
Ne harvat minuun yhteyttä pitäneet ravitsemusalan asiantuntijat, jotka ovat viitsineet paneutua teksteihini ja oivaltaneet tekstin tuottamiseen liittyvän ahdingon, ovat aarteita, joita varjelen lähes mustasukkaisesti. Nöyrä kiitos kun olette jaksaneet tekstejäni lukea ja kommentoida!

Eilen ja tänään koin taas iloisia yllätyksiä. Eilen olin ravintoluentoa pitämässä (på svenska) Läntisellä Uudellamaalla erään urheiluseuran kutsumana. Olin hyvällä tuulella ja luento sujui erityisen räväkkään tyyliini. Panin parastani. Olin suorastaan loistava. Mitä sitä kainostelemaan? Ja saamani palaute oli häkellyttävää. Nuoret urheilijat, valmentajat, huoltajat ja vanhemmat tajusivat, että nyt he saivat rahalleen vastinetta. Sainkin kuulla monelta, etteivät ikinä olleet kuulleet yhtä hienoa luentoa. Kukaan ei nukahtanut luennollani! Sain toivon mukaan terveellisen, monipuolisen ravinnon ilosanomaa levitettyä. Iloani ei edes himmentänyt se asia, että yksi kuuntelija kertoi tavattoman ristiriitaisesta ja ylimielisestä valistuksesta, jota hetkittäin esiintyy. Syypäät epätasaisuuteen ja ylimielisyyteen löytyvät ehkäpä yllä kuvattujen joukoissa.
Tänään olin erään laajalevikkeisen lehden toimituksessa. Sovittiin, että ryhdyn kirjoittamaan lyhyitä juttuja ravinnosta tuohon lehteen. Samalla kun asiastani juteltiin toimituksessa selailtiin kirjaani. Pelonsekaisin tuntein pelkäsin pahinta mahdollista kritiikkiä. Mutta sitä kritiikkiä ei tullutkaan. Päinvastoin kirjaani pidettiin peräti loisteliaana. Käytiin peräti käteiskassasta hakemassa kirjan omistamiseen oikeuttava summa euroja! Ihmeteltiin missä ihmeessä olin lymynnyt kaikki nämä vuodet? En kehdannut mainita, että olin lähestynyt tuonkin lehden toimittajia aiemmin, mutta silloin asiani ei ollut ylittänyt kiinnostavuuskynnystä. En myöskään kehdannut kovin pahasti retostella arvon professoreita ja kandit jätin tällä kertaa kokonaan rauhaan.
Sen kyllä mainitsin lehden toimituksessa, että ilmainen tieto kiinnostaa suomalaista. Kerroin taannoisesta kokeilustani pistää koko kirjani nettiin luettavaksi (ei tulostusmahdollisuutta), siinä toivossa, että saisin lisää lukijoita kirjalleni. Ennen kaikkea toivoin, että yhä enemmän tehtäisiin ostopäätöksiä ja tilattaisiin minut paikalle pitämään ravintoluentoja. Kattia kanssa! Kirjaani luettiin netissä niin vilkkaasti, että välillä serveri oli tukossa. Sitä ladattiin kiintolevyille, kysyttiin miten siitä voisi ottaa tulosteita, mutta ostopäätöksiä tehtiin hyvin vähän. Ja luentokeikkoja ei juurikan tullut sen enempää kuin muutenkaan. Sitten tein niin ilkeästi, että pistin kirjani salasanan taakse ja kerroin, että naurettavan pientä maksua vastaan se edelleenkin olisi luettavissa netissä. Alle puoli tusinaa maksutapahtumaa on kirjautunut tilille. Serveri ei enää ole ylikuormittunut. Google tietenkin löytää edelleenkin kirjani, mutta kovasti on vähentynyt liikenne serverilläni. Ilmainen tieto kiinnostaa suomalaista, se on pakko myöntää. Paluuta täysin ilmaiseen ravinto-oppaani versioon ei ole.

Millaisia kokemuksia teillä on kirjailijan arjesta?
Mitä mieltä te olette ilmaisesta tiedosta?
Pitäisikö jo meikäläisen luovuttaa?