maanantaina, syyskuuta 25, 2006

Täystuho tulossa takaisin!

Me vanhemmat ihmiset muistamme tuon pienen pyöreän Täystuho-rasian, jota puristamalla saimme levitettyä valkoista jauhetta puutarhassa ja sisätiloissa hyönteisiä vastaan. Täystuho sisälsi DDT:tä ja oli aluksi suuri menestys. Britit raportoivat esimerkiksi hävittäneensä malarian Ceylonista (Sri Lanka) DDT:n avulla. Laajamittaisessa käytössä huomattiin kuitenkin, että hyönteiset tulivat varsin nopeasti vastustuskykyisiksi DDT:lle.

Rachel Carson julkisti kirjassaan Äänetön kevät tutkimustuloksia joiden mukaan DDT aiheuttaa syöpää ja haittaa lintujen lisääntymistä, koska se ohentaa munankuoria. Suomessakin havaittiin etteivät ravintoketjun huipulla elävät merikotka ja muuttohaukka saaneet poikasia. Carsonia ei ensin uskottu, koska aine ei tappanut heti ja kesti kauan ennen kuin ravintoketjussa rikastumisen käsite ymmärrettiin kaikessa vakavuudessaan. DDT on ollut jo pitkään kielletty useimmissa maissa ympäristövaikutustensa takia. Suomessa DDT kiellettiin puutarhoissa vuonna 1969 ja metsätaimitarhoilla 1976.

Malaria on edellen köyhien maiden suuri vitsaus. Nyt Maailman terveysjärjestö WHO on päättänyt suosittaa hitaasti hajoavaa hyönteismyrkkyä taistelussa malariaa levittäviä hyönteisiä vastaan. WHO katsoo tutkimuksiin vedoten, ettei DDT:stä ole oikeinkäytettynä terveysriskiä. Suosituksen mukaan DDT:tä käytetään vain sisätilojen seinäpintoihin ruiskutettuna. WHO:n malariaohjelmaa johtavan tohtori Arata Kochin mukaan ruiskutetut seinäpinnat ovat kuin jättimäinen moskiittoverkko, joka antaa pysyvän suojan niin ihmisasuntoihin kuin eläinsuojiinkin. "Lopultakin voimme panna pisteen roskatieteelle ja uskomuksille, jotka ovat suojanneet vain todellisia vihollisia, malariasääskiä, jotka uhkaavat vuosittain yli 300 miljoonan lapsen henkeä", Kochi sanoo.

WHO:n tutkimukset todistivat, että DDT on tehokkain sisätiloissa turvalliseksi luokitelluista hyönteismyrkyistä. DDT:n on todettu vähentävän malarian leviämistä jopa 90 prosenttia. Lisäksi DDT on riittoisaa ja huokeaa. Koko malarian vastainen ohjelma jakaantuu kolmeen osaan, joista DDT:n sisätilaruiskutus on yksi. Lisäksi WHO suosittelee entistä kestävämpien, hyönteismyrkyillä käsiteltyjen moskiittoverkkojen käyttöä ja uusia, tehokkaampia lääkkeitä.

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, DDT on siis tulossa takaisin! Tosiasiassa sen käyttö ei koskaan loppunut kokonaan Afrikassa. Rasvaliukoisen DDT:n salliminen ei todellakaan ole oikea signaali. DDT on jo ehtinyt levitä kaikkialle maapallolla. Edes etelänavan pingviinit eivät ole säästyneet DDT:ltä. Aineiden käyttörajoitukset ovat vähentäneet pitoisuuksia meilläpäin, esimerkiksi Itämeressä on nykyään yhä vähemmän DDT:tä. Nyt tälle hyvälle kehitykselle tulee loppu kun DDT taas sallitaan Afrikassa. Riskiä siitä, että DDT:tä otettaisiin uudestaan käyttöön myös Euroopassa Suomen ympäristökeskuksen ylitarkastaja Eeva Nurmi arvioi varsin olemattomaksi. Mutta jo aineen salliminen ja laajamittaisempi käyttö maailmalla näkyy pitkällä aikavälillä pitoisuuksien hienoisena nousuna myös Suomessa.

Lähde: Verkkouutiset, 24.9.2006

Blogiarkisto