Maaseudun tulevaisuus -lehti ja Sitra kirjoittaa kouluruokailusta:
Kouluruokailun laatua halutaan parantaa
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto (Sitra) on käynnistänyt tutkijoiden ja yritysten yhteistyönä hankkeen, jolla halutaan parantaa kouluruokailun laatua. Suomea on sanottu kouluruokailun mallimaaksi, mutta viestit lasten lihomisesta ja väsymisestä eivät tue tätä käsitystä. Sitran ohjelmajohtaja Anu Harkki sanoo: "Taustalla on huolestuttavia tietoja siitä, että mallikkaana pidetyn kouluruokailumme perusta on murenemassa".
Suomessa tiedetään jo paljon siitä, mitä koululaiset lounaslautaseltaan noukkivat ja mitä jättävät syömättä. Myös karkki- ja limsaostoksia on kartoitettu. Tietoa puuttuu johtaja Harkin mukaan siitä, miten nykyiset ruokailutottumukset vaikuttavat terveyteen. Terveydentilaa ryhdytään selvittämään pilottikouluissa muun muassa verikokeilla.
Elintarvikealan yrityksillä tulee olemaan tärkeä rooli hankkeessa kehittämällä pilottikouluja varten nykyistä laadukkaampia välipala- ja lounastuotteita. Kehitystyötä tekevät Valio, Raisio, HK Ruokatalo, Vaasan & Vaasan ja Sodexho. Mahdollisesti saamme ihan uusia tuotteita, joille voi löytyä myös vientimarkkinoita joko tuoteviennin tai osaamisen muodossa. Hankkeessa tutkitaan tuotteiden terveysvaikutukset ja kiinnostavuus.
Sodexho haluaa pestä kätensä mahdollisilta väitteiltä, että se olisi ollut mukana kurjistamassa kouluruokaa tarjoten lukijoille aika yllättävänkin tiedonmurusen: Niissä kouluissa, joissa Sodexho vastaa ruokailupalveluista, vanhemmat voivat ostaa lapselle kymmenen välipalan passin. He voivat varmistua, että päivittäinen välipala on terveellinen, turvallinen ja maistuva. Kymmenen välipalan passi maksaa tällä hetkellä 15 euroa. Tiesittehän tästä mahdollisuudesta? Ongelmana lienee kuitenkin Sodexhollakin itse lämpimän kouluruoan puutteellinen ravitsemuksellinen taso, jonka paikkaaminen erikseen ostettavalla välipalalla vaikuttaa lähinnä tekohengitykseltä. Minun mielestäni kouluruokailun kurjistuminen johtuu kuntien talousahdingosta, järkyttävät mittasuhteet saaneesta tarjouskilpailuttamisesta ja elintarviketeollisuuden ahneudesta. Koulujen omien keittiöiden alasajo ja siellä työskennelleen osaavan henkilökunnan potikiminen pellolle on vauhdittanut laitosruoan kurjistumista. Eineksien lämmittämiseen keskittyvä ruokailu on ongelman ydin.
Sitra rahoittaa tätä Järkipalaa -hanketta yli 1,5 miljoonalla eurolla reilun kahden vuoden aikana. Varoja käytetään peruskoulujen terveys- ja ravitsemustutkimukseen ja tuotekehitykseen.
Kansanterveyslaitos tutkii yläkoululaisten terveyttä ja ravitsemusta. Tutkimusprofessori Pirjo Pietinen on hämmästynyt siitä, ettei maassamme ole koottu luotettavaa tietoa koululaisten terveydestä: "On korkea aika herätä siihen, millaisia pitkän aikavälin vaikutuksia kouluissakin yleinen limsan ja karkin ahminta saa aikaan.” Nimimerkki Anja kyselee Hiilaritietoiset foorumissa ihan aiheellisesti: "Pietinen on ollut Kansanterveyslaitoksella pitkään ja toimii nykyisin Ravitsemusyksikön vetäjänä. Luulisi, että olisi ollut mahdollista vaikuttaa asioihin. Vai hämmästeleekö hän edeltäjiensä toimia?"
Tutkimustyöhön osallistuvat Kansanterveyslaitoksen lisäksi Kuopion yliopisto, Oulun yliopiston hammaslääketieteen laitos, VTT ja Turun yliopiston funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus.
Lähteet: Hiilaritietoiset-foorumi, Maaseudun Tulevaisuus ja Sitran tiedotteet
Blogiarkisto
-
►
2005
(318)
- ► heinäkuuta 2005 (11)
- ► elokuuta 2005 (62)
- ► syyskuuta 2005 (74)
- ► lokakuuta 2005 (65)
- ► marraskuuta 2005 (64)
- ► joulukuuta 2005 (42)
-
▼
2006
(724)
- ► tammikuuta 2006 (73)
- ► helmikuuta 2006 (79)
- ► maaliskuuta 2006 (90)
- ► huhtikuuta 2006 (90)
- ► toukokuuta 2006 (79)
- ► kesäkuuta 2006 (68)
- ► heinäkuuta 2006 (69)
- ► elokuuta 2006 (81)
-
▼
syyskuuta 2006
(46)
- Uuden kolesterolilääkkeen kehittäjillä euronkiilto...
- Ihmeparantumisia syöpäpotilailla
- Lääkärit sodan keskellä
- Mielenkiintoinen käyttöliittymä kehitteillä USDA-r...
- Marjastuksen MM-kisojen satoa
- Julkisuuden hoitoon homeopaattinen ohje
- JUOKSIJA Serge Girard
- Neitseellisestä oliiviöljystä sydän tykkää
- Mieletöntä maatalousasioiden politikointia
- Parempi PYY vatsassa kuin kymmenen oksennusta
- Juokseminen aiheuttaa dementiaa
- Hiiret eivät syö juustoa
- Kasvisruokavaliosta hyötyä eturauhassyövän hoidossa
- Pese itsesi puhtaaksi!
- Miehet ovat naisia älykkäämpiä?
- Maitoa suositellaan diabeteksen hoitoon
- Suomen kansa liikkumaan 100 miljoonalla eurolla
- TOP-10 syytä juoda vettä
- Aika hurja liikuntajuttu
- Matalan glykeemisen indeksin ruokia kannattaa nauttia
- Ruotsalaislapset syövät liikaa karkkia
- Urheilijan verryttelystä ilmestynyt haamututkimus
- Lääkeyhtiöt ryhtyvät uljaaseen vastarintaan!
- Homeopatian suosiota on vaikea käsittää
- Oppia ikä kaikki
- Suomen suuri rasvalääkesota
- Greliini säätelee ruokahalua
- Ihmedieeteistä liikuntadieetin pariin
- Paljon tietoa unesta tarjolla
- Kaloreista menee minun pääni sekaisin
- Jotkut luontaistuotteet toimivat, jotkut eivät
- Hedelmillä Alzheimerin kimppuun
- Joka viides poika ylipainoinen
- Kalan on todettu suojaavan munuaissyöpää vastaan
- Polyfarmasia on iso ongelma
- D-vitamiinilisää suositellaan annettavaksi lapsille
- Foolihappoa sopivasti
- Riittävä D-vitamiini pitää vanhuksen kauemmin kotona
- Täystuho tulossa takaisin!
- Ravitsemukseen ja terveyteen liittyvät adressit
- Testosteroni tappaa aivosoluja
- Ravinnon laadulla on merkitystä diabeetikolle
- Tunnista huijari
- Lukemattomia kirjoja
- Viivi Avellan pelasti päiväni
- Kouluruokailun laadusta vihdoinkin huolissaan jopa...
- ► lokakuuta 2006 (49)
-
►
2008
(3)
- ► maaliskuuta 2008 (1)
- ► toukokuuta 2008 (2)