Kirjoitettu alunperin 31.8.2006, lisäyksiä 1.9.2006
Ihminen on perusluonteeltaan laiska. Jos hän saa kuulla, että hän voi säännöllisellä pitkäkestoisella liikunnalla kohottaa ns. hyvää HDL-kolesterolia, voi käydä niin, että hän innostuu käymään kävelylenkillä kahden viikon ajan. Sitten iskee laiskuus. Valitettavasti. Ei kaikille käy näin, mutta hyvin monelle kuitenkin.
Ihminen on perusluonteeltaan kekseliäs. Mitä jos kehittäisin lääkkeen, joka kohottaa HDL-kolesterolia samalla kun makaan sohvallani? Tällainen ihmepilleri on ilmeisesti tulossa markkinoille. Aikaisintaan kahden vuoden kuluttua on myynnissä ns. uuden sukupolven kolesterolilääke. Se on jo saanut nimenkin: Torcetrapibi. Sille ennakoidaan miljardien eurojen vuosimyyntiä. Kiltit ja kekseliäät tutkijat Pfizerilla ovat tämän lääkkeen kehittäneet. Se on ollut kallista puuhaa. Eräiden lähteiden mukaan Amerikan taaloja on laitettu likoon $800 miljoonaa. Ettei vaan olisi Pfizerilta mopo karannut käsistä? Torcetrapibin teho on ollut moninkertainen muihin lääkeyritysten kokeilemiin HDL-arvoja kohottaviin lääkeaineisiin verrattuna (Roche lääkeyhtiöllä on jo kiire oman tuotteensa kanssa!). Tätä mantraa toistelkaa nyt sitten aikanne kuluksi siellä sohvalla maaten: Torcetrapibi tulee pian!
Ihminen on perusluonteeltaan optimistinen. Uskon ja toivon, että pitkäkestoinen liikunta voittaa pillerin.
Ihminen on perusluonteeltaan ilkeä. Mitähän minulle on tapahtumassa? Nyt minuun iski yht'äkkiä kauhea ajatus: Onkohan Pfizer tullut ahneeksi? Yhtiön tiedotteen mukaan pitäisi syödä samanaikaisesti sekä Lipitoria (Pfizer) että Torcetrapibia (Pfizer) hyvän kolesterolihoidon aikaansaamiseksi. Tästä aikeesta Pfizer on kuitenkin luopumassa kovan painostuksen takia tai suurempien voittojen toivossa. Torcetrapibia testataan nyt vielä yksinään ja odotetaan siitä Amerikan lääkelaitoksen, FDA:n päätöstä. Lipitor (atorvastatiini) ei enää kuulu Kelan korvattavien lääkkeiden joukkoon muuta kuin lääkärin erityisestä määräyksestä todella vaikeahoitoiseen rasva-aineenvaihdunnan häiriöön. Kiltti lääkärisetä saattaa silloin pyynnöstä kirjoittaa Pfizerilta saamallaan kynällä Lipitor-reseptin.
Ihminen on perusluonteeltaan hyväuskoinen. Satunnainen lukija ilahduttaa meitä mielenkiintoisella ja sarkastisella kysymyksellään: Lääkeyhtiöiltä tuleva informaatio on luonnollisestikin pyyteetöntä ja vailla oman edun tavoittelua? Käytäntö ja tutkimukset ovat osoittaneet, että vähentämällä ylenpalttista hiilihydraattien syömistä ja tarkkailemalla niiden laatua, voidaan sekä parantaa HDL-arvoja että pienentää trigly-tasoja (näiden suhde on merkittävä indikaattori sydän- ja verisuonitautiriskille, ei suinkaan kokonaiskolesteroli). Mutta ihminen uskoo mieluusti viralliselta taholta tulevia ohjeita, joissa hiilihydraatteja vedetään, että napa ruskaa...
Tiedätkö lisää aiheeseen sopivia ihmisen perusluonteen kuvauksia? Kerro!
Lähde: Aamulehti, 31.8.2006
perjantaina, syyskuuta 01, 2006
Blogiarkisto
-
►
2005
(318)
- ► heinäkuuta 2005 (11)
- ► elokuuta 2005 (62)
- ► syyskuuta 2005 (74)
- ► lokakuuta 2005 (65)
- ► marraskuuta 2005 (64)
- ► joulukuuta 2005 (42)
-
▼
2006
(724)
- ► tammikuuta 2006 (73)
- ► helmikuuta 2006 (79)
- ► maaliskuuta 2006 (90)
- ► huhtikuuta 2006 (90)
- ► toukokuuta 2006 (79)
- ► kesäkuuta 2006 (68)
- ► heinäkuuta 2006 (69)
- ► elokuuta 2006 (81)
-
▼
syyskuuta 2006
(46)
- Uuden kolesterolilääkkeen kehittäjillä euronkiilto...
- Ihmeparantumisia syöpäpotilailla
- Lääkärit sodan keskellä
- Mielenkiintoinen käyttöliittymä kehitteillä USDA-r...
- Marjastuksen MM-kisojen satoa
- Julkisuuden hoitoon homeopaattinen ohje
- JUOKSIJA Serge Girard
- Neitseellisestä oliiviöljystä sydän tykkää
- Mieletöntä maatalousasioiden politikointia
- Parempi PYY vatsassa kuin kymmenen oksennusta
- Juokseminen aiheuttaa dementiaa
- Hiiret eivät syö juustoa
- Kasvisruokavaliosta hyötyä eturauhassyövän hoidossa
- Pese itsesi puhtaaksi!
- Miehet ovat naisia älykkäämpiä?
- Maitoa suositellaan diabeteksen hoitoon
- Suomen kansa liikkumaan 100 miljoonalla eurolla
- TOP-10 syytä juoda vettä
- Aika hurja liikuntajuttu
- Matalan glykeemisen indeksin ruokia kannattaa nauttia
- Ruotsalaislapset syövät liikaa karkkia
- Urheilijan verryttelystä ilmestynyt haamututkimus
- Lääkeyhtiöt ryhtyvät uljaaseen vastarintaan!
- Homeopatian suosiota on vaikea käsittää
- Oppia ikä kaikki
- Suomen suuri rasvalääkesota
- Greliini säätelee ruokahalua
- Ihmedieeteistä liikuntadieetin pariin
- Paljon tietoa unesta tarjolla
- Kaloreista menee minun pääni sekaisin
- Jotkut luontaistuotteet toimivat, jotkut eivät
- Hedelmillä Alzheimerin kimppuun
- Joka viides poika ylipainoinen
- Kalan on todettu suojaavan munuaissyöpää vastaan
- Polyfarmasia on iso ongelma
- D-vitamiinilisää suositellaan annettavaksi lapsille
- Foolihappoa sopivasti
- Riittävä D-vitamiini pitää vanhuksen kauemmin kotona
- Täystuho tulossa takaisin!
- Ravitsemukseen ja terveyteen liittyvät adressit
- Testosteroni tappaa aivosoluja
- Ravinnon laadulla on merkitystä diabeetikolle
- Tunnista huijari
- Lukemattomia kirjoja
- Viivi Avellan pelasti päiväni
- Kouluruokailun laadusta vihdoinkin huolissaan jopa...
- ► lokakuuta 2006 (49)
-
►
2008
(3)
- ► maaliskuuta 2008 (1)
- ► toukokuuta 2008 (2)