Anoreksia – voiko siitä parantua?

Lukijakysymys
Sinikka kertoo: Olisin todella kiitollinen jos saisin yksinkertaiset ohjeet miten tyttäreni saisi anoreksiansa hallintaan. Hän on juuri tullut kotiin sairaalasta, missä hänelle annettiin ravintoliuosta. Nyt hän lupaa taas syödä kunnolla. Pelkään, että se kuitenkin epäonnistuu. Onko minussa äitinä se vika, että olen hänestä liian huolestunut ja tuputan hänelle ruokaa? Mitä hänen kannattaa syödä? Sairaalasta ilmoitettiin, että hän on edelleen kovasti alipainoinen. BMI-arvo on 17,3. Anteeksi häiriö, mutta olen aika epätoivoinen!

Vastaus: Tunnen suunnatonta avuttomuutta tämän vaikean syömisongelman edessä. Tässä olet, Sinikka, nuoren sairastuneen tytön äitinä tarjonnut minulle melkoisia haasteita. Olet vuorenvarmasti lukenut kaiken käsiisi saamasi tiedon tästä sairaudesta, tavannut lääkäreitä, koulukuraattoreita, psykologeja ehkä jopa ravitsemusterapeutteja. Ja sitten olet jutellut rakkaan tyttäresi kanssa monen monta kertaa. Miksi hän ei pääse eroon sairaudestaan?
Kaikesta tarjotusta avusta huolimatta tyttäresi yhä oireilee. Tämä voi johtua siitä, että hoitohenkilökunnan ponnisteluista huolimatta he eivät voi ihmeeksi muuttua. Tähän sairauteen ei ole helppoa vastausta. Kaikki eivät koskaan parane anoreksiasta, joutuvat kantamaan tätä taakkaa koko ajan, koko elämänsä ajan. Tämä muistuttaa erästä tilannetta Björkbodassa. Sinne on erääseen taloon perustettu sosiaalisten syiden takia ahtaalle joutuneiden henkilöiden pelastamiseksi eräänlainen yhteisö. Siitä hommasta on järki kaukana vaikka kaikki varmaankin vakuuttavat toimivansa vilpittömästi ja yrittävät kehittää Keltaisesta talosta mahdollisimman toimivan paikan paikkakunnan syrjäytyneille nuorille. Lehtiin (asiasta kiinnostuneet lukekaa esim. Åbo Underrättelser 21.2.2006) pistetään paikallisten toimittajien avulla suloisia sanoja toisensa perään miten erinomaisesti kaikki toimii tuossa yhteisössä. Totuus on aivan toinen: johtaja rakentaa pilvilinnoja ja valjastaa tähän työhön taitavasti hänelle sopivan henkilökunnan, joka uskoo toimivansa kaikissa käänteissä oikealla tavalla. Kuitenkin kaikki mikä tapahtuu talon sisällä ei kestä totuuden valossa. Asiakkaiden ahdistusta lisätään monin eri tavoin hoitamatta yhtäkään tulehtunutta tilannetta loppuun saakka. Itse asiassa hoitamattomia ongelmatilanteita käytetään itsekkäästi oman arvovallan pönkittämiseen aivan kuten näkee joskus näissä anoreksiatapauksissa itsekkäiden lääkäreiden ja psykologien toimesta. Viisainta tässä olisi jos nämä itsekkäät sekoilijat vetäytyisivät pois hankkeesta. Aivopesun kohteena on myös yhteisön ainoa miespuolinen työntekijä. Hän on ainoa, joka hiukan ymmärtää asiakkaitten tarpeet, yrittää kääntää tilanteen sekavuuden toimivaksi, hoitavaksi yhteisöksi. Hänellä on valtava työsarka edessä. Hänen pitäisi oikeastaan lyödä nyrkkinsä pöytään ja sanoa, että nyt lopetetaan valehtelu ja ryhdytään hommiin ahdingossa olevien asiakkaiden tilanteen ratkaisemiseksi. Sosiaaliset ongelmat ovat rinnastettavissa tähän käsiteltävään anoreksiaan, josta monella on vankat tiedot, mutta hoitoon liittyy niin paljon erilaisia tunnelatauksia ja epävarmuustekijöitä. Tilanteen ratkaisemiseksi tarvitaan tuolla Björkbodan yhteisössä asiakkaiden tilanteen ymmärtämistä ja oman avuttomuuden tunnustamista. Sama tilanne on tässä anoreksiassa: tyttäresi tilanteen ymmärtäminen on kaiken hoidon perusta, pilvilinnat ja hienot hoitosuunnitelmat romahtavat jos tytärtäsi hoidetaan ylhäältäpäin (ehkä jopa syyllistäen) kun:

Ainoa tie terveyteen kulkee tyttäresi tasolle laskeutuvien, suurta rakkautta tuntevien ihmisten kautta.

Anteeksi tämä rinnastus syrjäytyneiden nuorten tilanteeseen Björkbodassa, josta sinulla ei ole mitään aiempaa tietoa. Se kuitenkin auttaa minua ja toivottavasti myös sinua Sinikkaa ymmärtämään mistä tässä tyttäresi tilanteessa on kyse. Tie terveyteen on mahdollinen, mutta tie on kovin kivikkoinen.

Rohkeuden puutteesta minua ei voitane syyttää, sillä nyt pyrin mahdollisimman yksinkertaisiin hoito-ohjeisiin anoreksiaan. Minulla on tähän mahdollisimman vaikea lähtökohta. Minä en ole lääkäri, minulla on kokemusta vain muutamasta anorektikosta, mutta lähestyn tätä ongelmaa eri tasolta kuin ongelmaa hoitavat ammattilaiset ja tästä voi olla yllättävänkin paljon hyötyä. Älä kuitenkaan odota minulta liikoja!

Olen hakenut taustatietoa kirjoittamistani ravintokirjoista (CD-versiot), lukenut anoreksian hoito-ohjeita muutamasta lehti-artikkelista ja paneutunut muutamaan tuoreeseen tieteelliseen kirjoitukseen. Vierailin myös internetin keskustelupalstoilla, mutta sieltä ei paljoa haaviin tarttunut, muuta kuin omaisten epätoivoa ja tavatonta eksytystä. En voi suositella keskustelupalstoja sinulle. Siellä tarjottava apu on puettu niin sekavaan muotoon, että siitä ei saa mitään tolkkua. Anorektikolle voi näistä keskustelupalstoista olla se hyöty, että hän lukee muiden yhtä epätoivoisten ihmisten viestejä ja tunnistaa itsensä niistä. Syömishäiriöisten liiton sivuilta löytyi jotain pientä, asiallistakin tietoa.

Toivottavasti arvostat, Sinikka, tätä useiden tuntien työtäni. Tästä työstäni voi ihan aikuisten oikeasti olla jopa hyötyä tyttärellesi. Toivon tätä kaikesta sydämestäni.

Ensin tulee taustatietoa sairaudesta ja sitten yksinkertaiset ravitsemukselliset ja muut hoidolliset ohjeet.

Taustatietoa sairaudesta
Anoreksia (laihuushäiriö, ruokahaluttomuus) on psyykki­sistä syistä johtuva nuorilla (useimmin naisilla) tavattava vai­kea-asteinen ruokahaluttomuus, joka hoitamattomana (anoreksia nervosa) johtaa nopeaan laihtumiseen ja lopulta jopa kuolemaan. Anoreksia nervosalle on ominaista pyrkimys äärimmäiseen laihuuteen. Varoitusmerkit, ku­ten valikoivat ruokailutottumukset, lihomisen pelko ja pa­konomainen liikunta, ovat usein havaittavissa jo ennen sai­rauden riistäytymistä hallinnasta. Anoreksiaan sai­rastuvalla on usein heikko omanarvontunne ja he pitävät itseään lihavina normaali- tai alipainostaan huolimatta. Va­kavin haitta anorektikolle on liian vähäinen energian, vitamiinien ja hivenaineiden saanti, joka ruokkii syömättömyyskierrettä entisestään. Anoreksian hoitoon kuuluu ravitsemuksellinen neuvonta ja hoito sekä soveltuvin osin psykoterapia. Tutkimuksessa ja hoidossa tarvitaan monien ammattiryhmien tiivistä yhteistyötä. Vaikeissa tapauk­sissa tarvitaan sairaalahoitoa. Potilaan on opittava uudelleen normaali nälän tyydyttämisen taito. Mitä aikaisemmin asianmukainen hoito aloitetaan, sitä parempi on paranemisennuste.

Tyttäresi anoreksian hoito
Mielestäni tyttäresi kuuluu ehdottomasti tämän laihuushäiriön vakavien tapausten piiriin. Hän täyttää anoreksian kriteerit ICD-10-tautiluokituksen mukaan. Tyttäresi potilaskertomuksessa lienee löydettävissä tämä koodi: F50.0.

Tässä yksinkertaiset ohjeeni tyttärellesi:
Oletan, että koko perhe ja hoitoyksiköt ovat sitoutuneet toimimaan tyttäresi parhaaksi. Oletan, että tyttärellesi on tehty täydellinen kliininen tutkimus ja hän on jutellut ongelmastaan ammattiauttajien kanssa.

• Pyydä häntä tekemään ruutupaperille oma hoitosuunnitelma, jota hän ei ainakaan aluksi näytä muille. Se on hänen oma selviytymissuunnitelmansa. Kyllä hän tietää mistä on kyse.
• Jos hän haluaa pitää esim. ruokapäiväkirjaa, se on hänen oma henkilökohtainen asiansa. Häntä ei saa tähän pakottaa, se olisi mieletöntä. Tärkeää on, että hän itse kirjoittaa selviytymissuunnitelmansa.
• Hän poimii siihen selviytymissuunnitelmaansa toivon mukaan kaiken sen valistuksen ydinsanoman, jota hän on saanut kuulla sinulta, hoitohenkilökunnalta ym. Tärkeää on, että se on hänen itsensä kirjoittama.
• Tyttäresi painotavoite voisi olla perheen yhteinen hanke. Pistäkää esim. jääkaapin oveen millimetripaperille tehty tavoitepainon seurantalomake. Siihen tyttärenne merkitsee painonsa tasaisin väliajoin (esim. kerran viikossa). Laihduttajasta poiketen nyt odotetaan käyrän sojottavan kasvun suuntaan. Pistäkää muutamia maltillisia tavoitteita paperille ja kun ne saavutetaan, viettäkää silloin juhlahetki perheen kesken.
• Syömishäiriöstä ei saa vaieta perheen sisällä!
• Anna tyttärellesi tarpeeksi aikaa toipua, kannusta ja kehu häntä jos hän esimerkiksi ilmoittaa saaneensa kuukautiset (monelta anorektikolta kuukautiset loppuvat) ja kehu häntä erityisesti naisellisuudestaan
• Kannusta tytärtäsi etsimään itsestään lahjakkuuden piirteitä (liikunnallisuus, musiikki, käsityöt, sosiaalisuus). Jokainen on lahjakas omalla tavallaan. Pyydä häntä sitten keskittymään käyttämään lahjakkuuttaan ja siinä yhä parempiin suorituksiin pyrkien. Näin hän voi vapautua itsensä sairalloisesta tarkkailusta ja ryhtyy syömään ravitsemuksellisesti oikeaoppisesti.
• Ruokavalion monipuolisuutta korostaisin aivan erityisesti. Kannusta tytärtäsi syömään myös niitä ruoka-aineita, joita hän on saattanut välttää.
• Ravitsemussuositukset ja kaikenlaiset esitteet ravintoaineista voi olla hyvä heittää roskiin. Hoitohenkilökunnan usko kaikenlaisiin esitteisiin on horjumaton, mutta minun mielestäni niistä voi olla yllättävän paljon haittaa hoitotilanteessa. Tyttäresi uhma ja epävarmuus voi kohdistua juuri näihin esitteisiin. Ei hän esitteillä parane vaan rakkaudella, kannustuksella ja huomiolla
• Naisellisella oveluudellasi pyri valmistamaan hänelle maukasta kotiruokaa. Vaihtelu voi tässä olla avainsana.
• Luovu jostakin omasta harrastuksestasi, ehkä jopa järjestäen työsi sellaiseksi, että voit olla kotona mahdollisimman paljon. Tyttäresi ansaitsee tämän.
• Tiheät ateriat voivat olla tyttärellesi kauhistus. Kannusta häntä kuitenkin syömään edes vähän mutta riittävän usein (6 kertaa päivässä). Se on monelle anorektikolle vaikeaa.
• Iloitse vähäisistäkin edistysaskelista.
• Houkuttele tytärtäsi istumaan kauan ruokapöydässä. Runsaamman aterian luomaa täyteyden tunnetta hänen pitää oppia sietämään vähitellen.
• Vie hänen huomionsa pois energiamäärien laskemisesta, joka monelle anorektikolle on erityisen tyypillistä. Jos huomaat hänen lukevan tuoteselostuksia erityisen tarkasti, juttele esim. perheen kesäsuunnitelmista.
• Jos hoitohenkilökunnalta on tullut ohjeita välttää liikuntaa (energian säästämiseksi) naura tällaiselle älyttömyydelle ja kannusta tytärtäsi liikkumaan mahdollisimman paljon. Liikunta parantaa anorektikon tilannetta kohentamalla mielialaa. Ruokahalun löytyminen voi myös onnistua tällä tavalla paremmin. Sairaalloinen liikunta on tietysti asia erikseen! Kohtuullisuus on tässä ydinsanana.
• Jos tyttäresi haluaa jutella psykologin tai koulukuraattorin kanssa tilanteestaan, kannusta häntä tähän. Jos tilanne tuntuu tyttärestäsi ahdistavalta, hän voi lopettaa tämän hoidon. Psykologin luona pitää istua vapaaehtoisesti, muuten siitä ei ole mitään hyötyä.
• Perheterapia voi olla liian rankkaa tyttärellesi. Käytä maalaisjärkeäsi!
• Kaikenlaisia lääkkeitä esim. masennukseen saatetaan tyttärellesi määrätä otettavaksi. Ole tämän suhteen erityisen tiukkana lääkärille. Kysy lääkäriltä perustelut lääkkeiden antamiseen. Sano epäileväsi lääkkeiden soveltuvuutta tyttäresi hoitosuunnitelmassa ja katso miten lääkäri tähän reagoi. Tavallinen terveyskeskuslääkäri saattaa olla laadittujen hoitosuunnitelmien ohjeistusten sokaisema ja lääketehtaitten kytkökset ovat saattaneet sekoittaa hänen harkintakykynsä.
• Minä en usko mielialalääkkeiden auttavan anoreksiaan.
• Houkuttele tytärtäsi kokeilemaan erilaisia hyvälaatuisia ravintolisiä. Käykää yhdessä juttelemassa luontaistuotekaupassa. Terveiden on harvoin perusteltua syödä ravintolisiä, mutta anorektikon on lähes pakko valjastaa kaikki keinot käyttöönsä. Osaava myyjä osaa poimia hyllystä ne oikeat tuotteet. Anna tyttäresi kokeilla tuotteita vähintään kolme kuukautta, mieluummin kauemmin. Jos edistystä ei ole nähtävissä, vaihda tuotetta kunnes löytyy toimiva tuote. Kerro tyttärellesi, että ravintolisä ei korvaa aterioita. Jokapäiväinen monipuolinen ruokailu on kaiken perusta.

Etsi käsiisi Hyvä Terveys – lehden numero 5/2002 sivut 51-52. Kun ruoka on ongelma artikkelissa kerrotaan hyvin tästä sairaudesta. Lue erityisesti kohta Ruokavalio uuteen uskoon.

Tsemppiä!