torstaina, helmikuuta 16, 2006

Vyötärölihavuus ei ehkä olekaan niin vaarallista?

Ruotsista kuuluu kummia. Olemme tottuneet siihen, että tutkijat kertovat vyötärön kohdalle kerääntyneen viskeraalirasvan vaaroista. Nyt ruotsalainen Magdalena Lundgren on julkaissut väitöskirjan, jossa todetaan elimistön rasvavarastot toki hyvin erilaisiksi aineenvaihdunnallisesti, mutta mitenkään erityisen vaaralliseksi Lundgren ei leimaa viskeraalirasvaa. Väitöskirjan kimppuun hyökkää vastaväittelijä professori Eva Degerman Uumajan yliopistossa 24.2.2006.
Väittelijä Lundgren on kasvattanut rotan ja ihmisen rasvakudospaloja ja todennut ihonalaisen rasvan ja viskeraalirasvan välillä toki suuria eroja, mutta samantyyppisiä eroja löytyy myös rasvakudoksista eri puolilta kehoa. Hänen mielestään viskeraalirasvasta ei erityisen herkästi irtoa vapaita rasvahappoja maksan riesaksi. Hän ei löydä tukea ajatukselle, että metabolinen oireyhtymä ja insuliiniresistenssi johtuisi juuri viskeraalirasvan erilaisesta aineenvaihdunnasta. Nykykäsitys on ollut, että viskeraalirasvaa vaivaa tämä insuliinihäiriö erityisesti aikuistyypin sokeritaudissa. Lundgren on todennut että viskeraalirasvaan siirtyy paljon tehokkaammin verensokeria kuin muihin rasvavarastoihin. Glyseroli, joka on triglyseridien aineenvaihduntatuote, käyttäytyi eri tavalla naisten ja miesten rasvakudoksissa. Naisilla glyserolia vapautui huomattavasti enemmän ihonalaisesta rasvakudoksesta kuin viskeraalirasvasta. Miehillä tällaista eroa ei näkynyt.
Mielenkiintoista!

Lundgren, Magdalena (2006). Interplay between hormones, nutrients and adipose depots in the regulation of insulin sensitivity: an experimental study in rat and human adipocytes. (2006-02-16) Lataa koko väitöskirja tästä.

Blogiarkisto