Loistolapsia

Välillä ihmettelen haavi auki miten voi olla mahdollista, että minulle on suotu näin mukavat lapset. Kuulen lähes päivittäin miten monilla lapsilla on niin vaikeaa. On avioerolapsia, lapsia joilla on keskittymisvaikeuksia, laiskojakin löytyy, tupakkaa polttavia ja viina kittaavia. Voin sanoa omia lapsiani loistolapsiksi. Itselläni on ollut aika vähäiset eväät lastenkasvatuksessa. Vaimo on hoitanut sen puolen esimerkillisesti. Ihan kaikkea en kuitenkaan ehkä ole tehnyt väärin, sillä lapset eivät suoraan häpeile isäänsä.

Tänään nuorimmainen, 14-vuotias tyttäreni teki maalin naisten jalkapallo-ottelussa. Se oli sellainen loistava yksilösuoritus missä hän rohkeasti eteni maalia kohti, jallitti puolustajan peräti röyhkeästi ja lähetti pallon matkaan kohti maaliverkkoja. Ottelu päättyi lopulta 7-0 – kotivoittoon.
Toiseksi nuorin, 17-vuotias hiihtäjäpoika on seissyt suksilla 5-vuotiaasta lähtien ja hallinnut suomalaisia hiihtokisoja viimeiset 3 vuotta. Määrätietoista harjoittelua on ollut ilo seurata ja hänen vaatimatonta käyttäytymistään on hämmästelty laajasti. Tämä on meidän "salainen" taktiikkamme. Ollaan vaatimattomia ja annetaan muiden hoitaa ylpeilyt. Pitemmän päälle uskomme tällä taktiikalla irtoavan tasapainoisempia suorituksia. Maajoukkuehiihtäjä-ainesta 3-5 vuoden kuluttua.
Toiseksi vanhin, 21-vuotias poikani on tällä hetkellä Maanpuolustuskorkeakoulussa tuolla Haminassa. Urheilevana poikana hänellä on mukavat oltavat Suomen harmaassa. Ampumahiihto sujuu ja voittopalkintoja tulee muistakin lajeista. Hän on perinyt isän älynlahjat ja äidin ahkeruuden. Loistava yhdistelmä. Erityisesti tuo ahkeruus.
Ja aivan kuin sokerina pohjalla, 23-vuotias tyttäreni on luonut uraa kosmetiikan parissa. Haaveilee lisäopinnoista toisen lapsenlapseni syntymän jälkeen. Sellainen jalat maassa seisova järkinainen, jolla vielä on paljon sanottavaa tässä yhteiskunnassa.

Loistolapsia, aivan kuten monen muun lapset. Yhtä rakkaita, onnen hedelmiä. Omat kuitenkin aivan erityisiä aarteita.