Löysin pääkirjoitukseni vapaaehtoistyöstä

Vapaaehtoistyö – veteraaniurheilunkin tukiranka
Kolmannen sektorin parissa puuhasteltuani suurimman osan elämästäni, haluan tuoda esiin joitakin mietteitä vapaaehtoisen työpanoksen merkityksestä veteraaniurheilussa.
Ilman vapaaehtoisia puurtajia ei olisi urheiluseuroja, ei olisi urheilijoita, urheilusuorituksista puhumattakaan. Mieleeni on syöpynyt ikiajoiksi eräällä urheilukentällä tapahtunut esimerkillinen urheiluteko. Tämä urheiluteko ei noussut suuriin otsikoihin, tätä suoritusta ei itse asiassa monikaan nähnyt. Urheilusuorituksen päätyttyä urheilija nimittäin välittömästi kätteli paikalla olleet toimitsijat ja kiitti mahdollisuudesta urheilla! Tämän esimerkin innoittamana palkitsin eräässä mielenterveysjärjestön vuosijuhlassa erään potilaan PM-kisoissa saavuttamallani kultamitalilla, jonka taakse olin liimannut lapun "vuoden liikkuja". Kiitospuheessani toin esille sen seikan, että hän oli aina uskollisesti tarttunut tilaisuuteen lähteä kanssani palauttavalle lenkille kun siitä ilmoitettiin hoitolaitoksen ilmoitustaululla. Minä sain mahdollisuuden lenkkeillä mukavassa seurassa ja potilas sai sisältöä elämäänsä. Hoitohenkilökunnalta kantautui äskettäin tieto, että pienimuotoinen toimintani oli osaltaan vaikuttanut tervehdyttävästi potilaan elämään.
Urheiluseurojemme toiminta perustuu vahvasti vapaaehtoisten talkootöinä suorittamiin vaihteleviin työpanoksiin, sillä periaatteella, että urheiluseuroissa riittää tehtäviä kaikille. Kauden päättäjäisissä tarjotaan vapaaehtoisille kahvit ja puheenjohtaja lausuu muutaman kiitoksen sanan. Vapaaehtoinen on saanut olla seuralle avuksi ja hän on samalla oppinut jotakin uutta. Useimmille meistä tämä riittääkin vallan mainiosti. Olen kuitenkin huomannut, että työikäisiä nuoria aikuisia ja varsinkin juniori-ikäisiä on entistä vaikeampi saada mukaan urheiluseuroihin ilman rahallista vastinetta. Ilmeisesti olemme tottuneet työelämässä vaatimaan korvausta työpanoksestamme ja nuoria on koulutettu pitämään puoliaan myös talousasioissa. Mielestäni urheiluseuroissa ei ole mahdollista lähteä laajamittaiselle korvauslinjalle, mutta matkakorvauksia voisi maksaa, jotta tämä ei muodostuisi esteeksi osallistua talkootyöhön.
Vapaaehtoisesti suoritettua työtä tulisi arvostaa yhtä paljon (ehkäpä vielä enemmänkin) kuin palkatun työvoiman suorittamaa työtä. Tuntuu pahalta kun saa kuulla, että kiitosta ei jaeta hyvin suoritetusta työtehtävästä vaan pikemminkin haetaan moitittavaa suorituksesta. En tiedä, tajuammeko kaikessa laajuudessaan sitä tuhovaikutusta mitä kateus ja katkeruus saa aikaan vapaaehtoisessa? Ollaan kateellisia kun joku meistä suorittaa työtehtävänsä tosi hienosti ja olemme katkeria siitä kun joku meistä saa enemmän huomiota. Meidän on nyt kerta kaikkiaan unohdettava nämä k-kirjaimella alkavat sanat ja korvattava ne esimerkiksi i-kirjaimella alkavilla sanoilla: innostus ja ilo. Innostakaamme vapaaehtoisten hupenevaa joukkoa huimiin työsuorituksiin ja olkaamme vilpittömästi iloisia jos joku suoriutuu tehtävästään erityisen hyvin. Mikäli tarvitsemme k-kirjaimella alkavia sanoja jatkossa, käyttäkäämme sitä yhtä ja ainoaa kelvollista: KIITOS!
christer sundqvist

Käsitteistä vähäsen:
Ensimmäinen sektori = yksityinen sektori, talouselämä ja vapaat markkinat
Toinen sektori = valtio ja julkinen valta
Kolmas sektori = yhdistysten ja järjestöjen toimintaa
Neljäs sektori = kotitalous, perheet ja lähiyhteisöt