Näkökulmia kolmannesta sektorista

Taas soi puhelin! Sain puhelun R:ltä koskien pääkirjoitustani Ikiliikkuja-lehden numerossa 3/2005. Siinä olen kuulemma hyvin osannut kiteyttää ajatukseni kolmannesta sektorista ja vapaaehtoistoiminnasta. Jos löydän tekstin koneeni uumenista, pistän sen tähän blogiin näytille. Saatte sitten arvioida jutteliko R minusta ihan sekavia (jälkeenpäin lisäsin: en löytänyt tekstiäni tähän hätään).

Kehittelin R:n kanssa puhelimessa vapaaehtoistoimintaa suunnilleen tähän tyyliin:

Vapaaehtoistoiminnasta ulkopuolisilla näyttäisi olevan sellainen kuva, että siinä uhraudutaan hyvän asian puolesta. Varmaan kyseessä on jonkinlaisesta uhrautumisestakin kyse, mutta minulla on itselläni päällimmäisenä ajatuksena vapaaehtoistyöstä aktiivinen myötäeläminen. Koen vapaaehtoistyön erityisesti mielenterveysjärjestöissä sellaiseksi, että en oikeastaan uhraa aikaani vaan elän täysillä autettavien mukana. Myös urheilun parissa tekemääni vapaaehtoistyötä leimaa nuorten ja veteraanien kanssa eletty täysi elämä. En minä koe menettäväni mitään aikaa tai rahaa tehdessäni tätä työtä vaikka siitä aika ajoin epäkypsästi purnaankin. Olen päinvastoin iloinen siitä, että en ole säännöllisessä päivätyössä, vaan pystyn luovuttamaan työpanokseni aika vapaasti eri organisaatioille ja yhdistyksille.
Se asia minua hämmästyttää, että vapaaehtoisjärjestöissä on niin paljon eripuraa ja näihin hakeutuu riidanhaluisia sählääjiä. Luulisi, että vapaaehtoisuuteen sisältyisi sellainen ominaisuus, että puhalletaan yhteiseen hiileen ja tehdään tästä maailmasta parempi paikka elää. Kaikki vapaaehtoisuuden perusteella rakennettava yhteinen hyvä tulisi mielestäni perustua siihen, että kunnioitamme eri ihmisten ominaisuuksia (hyviä ja pahoja) ja ihmisten tapaa toimia. Kun järjestössä on sellainen ilmapiiri, että meissä olevat hyvät ominaisuudet puhkeavat ainakin hetkeksi kukkaan ja pahat ominaisuudet saavat väistyä, olemme aika lähellä ihannetilaa. Sanottakoon kristinuskosta mitä hyvää tai pahaa tahansa, minua on aina puhutellut ajatus kaikessa Jumalaan luottamisesta. Luottamisesta Jumalaan, joka on kaiken yläpuolella, manipuloinnista vapaa, ei kenenkään käskettävissä, ikiaikojen tuki ja turva. Kun luotamme Jumalaan voimme pyyteettömästi keskittyä ihmissuhteittemme rakentamiseen ja lähimmäistemme auttamiseen. Meidän ei tarvitse pinnistää ja yrittää olla toiselle mieliksi koska teemme palveluksen Jumalalle. Voimme jättää huolemme siitä olemmeko tarpeeksi hyviä Jumalan arvioitavaksi. Me ihmisethän olemme niin herkkiä toinen toisiamme arvioimaan. Raamatun sanoma on autuaampaa antaa kuin ottaa, siivittäköön erityisesti minun hapuilevaa vapaaehtoistyötä, mutta myös kaikkien muiden!

Näihin ajatuksiin jätän tänä iltana blogini harvalukuisen lukijakuntani (11 kpl tilaajaa). En voi taata jatkavani vapaaehtoistyön kehittelyä ja olemattoman heikon uskonelämäni pohdintaa, mutta toivon löytäväni Teidän kanssanne ajan mittaan sellaisen selvyyden elämän eri kiemuroista, että voin tyytyväisin mielin jonakin päivänä viimeisen kerran sulkea silmäni ja tavata Vapahtajani.