Suomalaisten suhtautumista ruokaan on hallinnut kolme piirrettä:
- niukkuudesta johtuva kiitollisuus ruoasta
- yhdenmukainen ruokakulttuuri ja
- elitismin vastustaminen
Näin kuvailee suomalaisen ruokakulttuurin ilmiöitä Suomen Akatemian Tiedeviikoilla Sillanpää. Suomalaisen yhteiskunnan maatalousvaltaisuus aina 1950-luvulle asti näkyy edelleen ruoka-asenteissamme. Sadot olivat Suomessa 1800-luvun loppupuolelle asti niukkoja, minkä vuoksi ruokaan jouduttiin hyvinäkin vuosina lisäämään korvikeravintoa kuten pettua. Sillanpään mukaan vielä 1930-luvulla kansakoululaisista 13 prosenttia sai liian vähän ravintoa, 40 prosenttia oli alipituisia ja 33 prosenttia alipainoisia. Suomessa on siis pitkään eletty nälän ja niukkuuden kulttuurissa, Sillanpää sanoo. Talonpoikainen kulttuuri oli hyvin yhtenäinen ja heijastui itse tekemisen ja säästäväisyyden arvostuksena. Tämän arvomaailman mukaan ihmisten piti olla kiitollisia ruoasta. Ruokaa ei saanut kommentoida millään tavalla, vaan pääasia oli, että ruokaa ylipäätään oli tarjolla. Tämä näkyy vielä nykypäivänä niin, että suomalaisten on hyvin vaikea arvostella ruokaa varsinkaan negatiivisesti. Se koetaan edelleen jonkinlaisena syntinä, Merja Sillanpää luonnehtii.
Maatalouskulttuurista nousee myös elitismin vastustus, joka Sillanpään mielestä näkyy selvästi nykyisessä suhtautumisessamme ruokaan. Viime vuosina elitismin vastustaminen on jopa tietyllä tavalla lisääntynyt, ja sitä käytetään hyväksi myös ruokamainonnassa.
Merja Sillanpään tuotantoa ja keskustelualoitteita: väitöskirja, kissa pöydälle alkoholikeskustelussa, alkoholin myyttejä, Kinkusta kaiken kansan jouluruoka, Joulunajan ylensyönti.
Lopuksi vielä aiheeseen sopiva hienoin tuntemani runo:
Johan Ludvig Runeberg: Saarijärven Paavo
Saarijärven salomailla asui
tilallansa hallaisella Paavo,
perkas, hoiti ahkerasti maataan,
mutta Jumalalta kasvun toivoi.
Vaimoineen ja lapsineen hän siinä
niukkaa leipäänsä söi hiess' otsan,
ojat kaivoi, kynti, touon kylvi.
Tuli kevät, nietos suli mailta,
myötänsä vei puolet ohrahista,
tuli kesä, raekuuro kulki,
kaatoi maahan puolet tähkäpäistä;
tuli syksy, kaikki ryösti halla.
Tukkaa riistäin Paavon vaimo lausui:
"Paavo parka, kovan onnen lapsi,
sauvaan tartu, Herra meidät hylkäs;
miero raskas, raskahampi nälkä."
Vaimon käteen tarttui Paavo, lausui:
"Koettelee, mutt' ei hylkää Herra,
Pane leipään puolet petäjäistä,
kaksin verroin minä ojaa kaivan,
mutta Jumalalta kasvun toivon."
Pantiin leipään puolet petäjäistä,
kaksin verroin ojaa kaivoi Paavo,
lampaat myi ja siement' osti, kylvi.
Tuli kevät, nietos suli mailta,
mutt' ei orahia vesi vienyt.
Tuli kesä, raekuuro kulki,
kaatoi maahan puolet tähkäpäistä.
Tuli syksy, kaikki ryösti halla.
Rintoihinsa lyöden vaimo lausui:
"Paavo parka, kovan onnen lapsi,
kuollaan pois, jo Herra meidät hylkäs;
tuska kuolla, tuskempi tok' elää."
Vaimon käteen tarttui Paavo, lausui:
"Koettelee, mutt' ei hylkää Herra.
Pane toinen verta petäjäistä,
ojat kahta suuremmat ma kaivan,
mutta Jumalalta kasvun toivon."
Pantiin toinen verta petäjäistä,
kahta suuremmat loi ojat Paavo,
karjan myi ja siement' osti, kylvi.
Tuli kevät, nietos suli mailta,
mutt' ei orahia vesi vienyt.
Tuli kesä, raekuuro kulki,
mutt' ei kaatunutkaan kaunis olki.
Tuli syksy, halla kultaviljan
koskematta korjaajalle säästi.
Silloin Paavo polvistuen lausui:
"Koettelee, mutt' ei hylkää Herra."
Paavon vaimo polvistuen lausui:
"Koettelee, mutt' ei hylkää Herra."
Mutta miehellensä virkkoi vaimo:
"Paavo, Paavo, riemull' ota sirppi,
nytpä meillä alkaa ilon päivät,
syrjähän nyt petäjäinen silkko,
rukihisen nyt mä leivän leivon!"
Vaimon käteen tarttui Paavo, lausui:
"Vaimo, vaimo, sit' ei kuri kaada,
joka toista hädässä ei hylkää.
Pane leipään puolet petäjäistä,
veihän naapurimme touon halla".
