Löysin jotain täysin odottamatonta - iltasadun vuodelta 2004!

Kun etsin tietokoneestani erästä kirjoitustani, löysin sattumalta lapsenlapselleni kirjoittaman iltasadun. Kuvia en kehtaa näyttää, mutta pistän tähän tekstin. Eli, kirjoittamani yksinkertaisen iltasadun hyvin tärkeälle ihmiselle. Sanokaa, että piditte tästä sadusta! Muuten - olkaa hiljaa:



Silja saa hepulin
Iltasatu
Kirjoittanut: christer sundqvist

Jouluna 2004

Kalajuttuja kuuntelemassa
Olipa kerran pirteä, pieni tyttö, joka oli nimeltään Silja-Maria Alice Sillanpää. Hän oli ylpeä nimestään. Varsinkin tuosta Sillanpäästä ja tuosta Siljasta ja vieläpä tuosta Mariasta. Alice tuntui vieraalta, vähän muumimaiselta. Kun on paljon nimiä voi tuntea itsensä rikkaaksi selitti hänelle äiti Maria-Linnea.
Ville-isä oli juuri tullut kotiin eräiltä kalamatkoiltaan ja tuonut mukanaan kalakaverinsa Pekan. Siellä ne miehet keittiöpöydän ääressä kertoivat kalajuttujaan kun Silja leikki nukeillaan. Miesten juttuja oli mukava välillä kuunnella.
Ville kertoi Pekalle tosi mukavan kalajutun:
- "Minulle sattui kerran tosi hurja juttu. Kävelin erään tutun lammen kohdalle kun aivan yht’äkkiä lammen rannassa uinut hauki sai hepulin ja hyppäsi vedestä ihan rantamättäälle asti!"
- "Ihanko totta?" Pekka ihmetteli.
- "Jep! Näin siinä kävi. Se hauki vain päätti hypätä sieltä lammesta. Sai se varmaan melkoisen hepulin, kun se semmoisen tempun teki!", Ville jatkoi.
- "No, saitko kiinni sen hepuli kalan?" Pekka uteli.
- "Ei, siinä kävi niin, että älysin tarttua kiinni liian myöhään siihen haukeen ja se pääsi livahtamaan takaisin lampeen", Ville aavistuksen verran harmistuneena totesi.
Pekka muisti lukeneensa jostakin kalakirjasta, että jotkut kalat ja erityisesti hauet voivat saada hepulin ja hypätä noin vain lammesta rannalle. Jotkut hauet ajavat toisiaan takaa vähän niin kuin leikkimielessä ja sitten ne voivat joutua liian lähelle rantaa. Ja hepulin saaneet kalat voivat jopa hyppiä vedestä.
Silja leikki nukeillaan ja kuunteli siinä ohessa miesten juttuja. Silloin kun miesten jutut olivat siinä kaikkein kiinnostavimmassa vaiheessa, äiti tuli hakemaan Siljaa iltapesulle. Harmistuneena Silja jätti nukkensa ja miesten kalajutut.
- "Siljan pitää nyt mennä nukkumaan. Pestään ensin hampaat".
Siljan teki mieli kysyä siitä hepulin saaneesta kalasta, mutta oletko itse yrittänyt puhua hammasharja suussa ja niin vaikeista asioista kuin hepulin saaneista kaloista?
- "Äiti, mikä on semmoinen heppuli?" Silja kysyi.
- "Heppuli – mikä se voisi olla? Varmaan jokin pieni heppa. Semmoinen pieni hevonen on varmaan heppuli. Mutta nyt kiireesti sänkyyn, Silja! Huomenna pitää herätä aikaisin", äiti hoputti Siljaa.

Hepuli selviää vähitellen
Aamulla Siljan piti tosiaankin herätä aikaisin ja mennä päiväkotiin. Ei siinä paljon ehtinyt eilisillan hepulin saaneita kaloja miettiä. Ulkovaatteet vielä päälle ja ulkokengät jalkaan ja sitten äidin matkaan päiväkotiin.
Päiväkodissa on tosi mukavaa. Siellä on niin kivoja päiväkotitätejä. Erityisesti tuo Sirpa-täti. Hän on sitten eri mukava.
Oli päivälevolle menon aika päiväkodissa ja Silja muisti yllättäen hepulin saaneen kalan.
- "Sirpa, voiko kala saada heppulin?" Silja kysyi.
- "Mitä se Silja-tyttö mahtaa tarkoittaa? Että kala voisi saada heppulin? En minä vain tiedä.
- "Äiti sanoo että heppuli on sellainen pieni heppa", Silja tarkentaa.
- "En minä ainakaan ole kuullut heppulista", Sirpa ihmettelee.
- "On se semmoinen heppuli se hauki, jonka isä näki hyppäävän lammesta. Se sai heppulin ja hyppäsi", Silja sanoi.
- "Nyt minä tiedän! Sinä tarkoitat haukea joka saa hepulin ja hyppää! Joo, semmoisia kaloja on. Sellaisia lapsiakin on joskus, jotka saavat hepulin", Sirpa-täti tiesi kertoa.
- "Voinko minäkin saada heppulin – ei kun tarkoitin, voinko saada hepulin?" Silja ihmetteli.
- "Ei ainakaan nyt, sillä nyt on päiväunten aika. Hypitään sitten ja saadaan hepuleita unten jälkeen", Sirpa sanoi Siljan jutuille iloisesti naurahtaen.

Silja näyttää äidille mikä on hepuli
Päiväunten jälkeen oli niin paljon muuta puuhaa päiväkodissa, että hyppelyt ja hepulit unohtuivat.
Kello oli jo niin paljon, että äiti tuli hakemaan Siljaa kotiin päiväkodista. Silja oli niin iloinen kun äiti tuli kerrankin oikein aikaisin. Hän hyppeli ja pomppi iloisesti ja pukemisesta ei tullut mitään.
- "Silja, mikä sinun on kun hyppelet koko ajan?" äiti Maria-Linnea kysyi kun viidennen kerran yritti solmia Siljan kengännauhoja.
- "Minulla on hepuli ihan niin kuin Villen kalalla. Minä hypin ja pompin. Minulla on hepuli. Eikä mikään pieni hevonen", Silja selitti äidilleen.
Ja niin on tarinamme loppu. Se tarina missä Silja sai hepulin ihan niin kuin jotkut Villen kalat. Hepuli-into hiipui vähitellen, mutta niin kauan kuin Silja eläisi, hän tulisi muistamaan Ville-isän hepulin saaneet kalat.