torstaina, syyskuuta 29, 2005

Taistelua sadevedestä

Kadettipoikani saa välillä mielenkiintoisia lehtiä luettavaksi. Yksi näistä on Sotilas Aikakauslehti. Sen viimeisimmässä numerossa on ihan kiintoisa Juha-Antero Puistolan artikkeli Polttopisteessä - maailmalla tapahtuu. Puistola kirjoittaa Kiinan kasvavasta uhasta. En suinkaan aio referoida koko juttua, vaan poimin sieltä biologia kiinnostavan kohdan (lihavoinnit ovat tämän blogin kirjoittajan aikaansaannosta):

"... Kenties tulevaisuudessa häämöttäävän sodan lisäksi Kiina käy jo nyt jatkuvaa sotaa luonnonvoimien taltuttamiseksi ja kroonisen vesipulansa helpottamiseksi. Kiinalla on pitkälle kehitetty ohjelma sateen tuottamiseksi. Yksin Pekingin alueella toimii kaksi sotilaskonetta, 30 kanuunaa ja 20 raketinheitintä, joiden pääasiallinen tehtävä on kylvää hopeajodidia tai nestemäistä typpeä alueelle eksyviin pilviin sateen käynnistämiseksi... Etelä-Korea on ainakin jossain määrin syyllistänyt Kiinaa sateensa varastamisesta. Öljyn lisäksi taistelu vedestä on siis jo alkanut..."

Mitä mieltä olette tästä?

Lisää luettavaa vedestä ja Kiinasta:
Water for Life
Kiinan vesiongelmia ja ratkaisuehdotuksia (Jani Väkevä)
Kiina naapureineen ja yhteinen vesi (Jukka Ilomäki)
Kiina ja vesi (Inari Helle)

Blogiarkisto