perjantaina, joulukuuta 09, 2005

Astmaatikot voivat saada apua D-vitamiinista

Astma on keuhkoputken limakalvojen tulehdussairaus, jossa oireina ovat hengityksen vaikeutuminen, yskä ym. Astma todetaan tavallisimmin lapsuudessa ja kolme neljästä astmaa sairastavasta on kokenut ensimmäiset oireensa viidenteen ikävuoteen mennessä. Aikuisiän astma todetaan tavallisesti 20-30 vuoden ikävaiheilla, vaikka usein tulee ilmi jo aikaisemmin lapsuuden aikana esiintyneitä oireita, jotka ovat jääneet huomiotta. Näitä ovat tavallisimmin lapsuuden toistuvat hengitystietulehdukset, flunssan jälkeen pitkittyneet yskät ja hengityksen vinkuminen sekä ajoittainen rasitushengenahdistus esimerkiksi urheiluharrastuksissa. Vanhuudessa ilmaantuva tuore astma on suhteellisen harvinainen.
Astmaa hoidetaan astmalääkkeillä, joita otetaan erityisellä inhalaattori-laitteella tai tabletteina ja luoksina. Hoidossa pyritään hengitysteitä laajentamaan ja vähentämään tulehdusta. Lääkehoidolla voi olla pahoja sivuvaikutuksia. Osa vaikeasta astmasta kärsivistä ei hyödy lääkehoidosta (kortikosteroideja) lainkaan, mikä rajoittaa hoitomahdollisuuksia. Steroidihoidosta hyötymättömät astmaatikot saavat toistuvia kohtauksia. Heillä on myös suurempi riski kuolla tähän sairauteen.
Nyt on julkaistu brittitutkimus jossa vitamiinilisästä voi olla apua niille potilaille, jotka eivät saa helpotusta lääkkeistä (hoidolle resistentistä astmasta kärsiviä). Uuden tutkimuksen mukaan D3-vitamiini (kolekalsiferoli) voi parantaa näiden astmaatikkojen vastaanottavuutta lääkkeelle. King's College London-yliopiston tutkijoiden tulokset julkaistiin 8.12.2005 Journal of Clinical Investigation-lehdessä.
Tällä on valtava merkitys vaikeaa astmaa sairastavien potilaiden hoidolle, tutkimusryhmään kuuluva professori Tak Lee sanoo.

Lähteet: http://www.tohtori.fi, MediUutiset 9.12.2005

Blogiarkisto