torstaina, joulukuuta 08, 2005

Syödäänkö statiineja turhaan?

Kirjoitettu 1.12.2005 ja lisäyksiä tekstiin tehty 8.12.2005

TV2 näytti torstaina 1.12.2005 Silminnäkijä-ohjelmassa mielenkiintoisen raportin nimeltään TURHA KOLESTEROLISOTA
Ohjelman mukaan yli 400 000 suomalaista syö lääkkeitä korkeita kolesteroliarvoja välttääkseen. Syödäänkö kalliita KELAn korvaamia kolesterolilääkkeitä turhaan? Kolesterolisodan kriittinen osapuoli syyttää lääkärikuntaa ja Kansanterveyslaitoksen tutkijoita (ohjelmassa vilautettiin Pekka Puskan kuva ja näytettiin hänen perin kyyninen kirjoituksensa statiinihoitoja kritisoiville) keinotekoisten kolesterolin raja-arvojen luomisesta ja tarpeettomasta lääkinnästä. Sydänliiton puheenjohtaja professori Pekka Puska on aiemmin sanonut: Ruokavaliomuutosten seurauksena väestön veren kolesteroli- ja verenpainetasot ovat suuresti laskeneet. Viime vuosina myös eräillä uusilla hoitomuodoilla (statiineilla) on ollut ilmeistä merkitystä.
Dosentti Markku Myllykankaan (Kuopion yliopisto) mukaan yhä terveempiä ihmisiä otetaan hoidon piiriin. Hän puhuu medikalisaatiosta. Kärjistäen hän sanoo, että pelkästään sairaat eivät riitä pyörittämään lääketehtaita ja muuta terveydenhoitoteollisuutta. Tarvitaan lisää lääkkeiden käyttäjiä. Kriitikot sanovat, että kun lääketeollisuuden esittämät kolesterolilääkkeiden vaikutusta kuvaavat prosenttilukemat muutetaan henkilöiksi, saadaan lopputulokseksi vain muutamia torjuttuja kuolemia ja sydänsairauksia.
Professori Pertti Happosen (Kuopion yliopisto) mukaan statiinihoitoa saavista valtaosa ei hyödy lääkityksestä. Happosen mukaan kolesterolipitoisuudella ei ole kovin paljon merkitystä jos kyseessä on muuten terve 45-vuotias mies tai 55-vuotias nainen. Happosen mukaan kolesteroli-lääkkeiden syönti on kyseenalaista, jos potilaan sydäntautiriski ei ole suuri. Hän muistuttaa, ettei vielä edes ole varmuutta vaikuttaako kolesterolin laskeminen sydäntautien vähenemiseen. Lääkityksen puolustajat puolestaan kuittaavat kriitikoiden syytökset epätieteelliseksi humpuukiksi. Tässä saadaan taas esimerkki siitä miten lääketehtaan intressit ja statiineja määräävät lääkärit kulkevat ikäänkuin käsi kädessä. Ohjelmassa puhuttiin terveysarpajaisista, joissa vain muutama voittaa, 1000:sta potilaasta 993 söi lääkkeitä turhaan! Toimittaja päätti itse ottaa riskin ja hylätä ikäviä sivuoireita aiheuttaneet lääkkeet. Lääkkeiden sijaan hän ryhtyi tarkkailemaan ruokavaliota ja liikkumaan enemmän.
Ystäväni tohtori Matti Tolonen on puhunut minulle tästä turhasta jopa vaarallisesta kolesterolilääkityksestä. Suomalaiset ovat hullaantuneet kolesterolilääkkeisiin, sanoo tohtori Tolonen. Kalaöljy on hänen mielestään tehokkaampaa kuin statiinit. Sain sähköpostia tohtori Toloselta (editoinnin, linkityksen ja kirjotusvihreiden korjailut on tehnyt christer):

Katsoin Silminnäkijä-ohjelman. Tällä kertaa Markku Myllykangas (ja Happonen) olivat täysin oikeassa. Statiinitutkimusten julkaisuissa on sama tahallinen tarkoitushakuisuus kuin Setti-tutkimuksessa. Puhutaan prosenteista kertomatta, mitä niiden taakse todellisuudessa sisältyy. Tällä tavalla harhautetaan niin lääkäreitä kuin potilaita, toimittajista ja suuresta yleisöstä puhumattakaan.
Ohjelmassa ei kukaan maininnut sanallakaan kolmea oleellisen tärkeää seikkaa:

1. Kolesteroli ahtauttaa valtimoita vain hapettuneessa muodossa. Jos antioksidanttipuolustus on kunnossa, ei hapetusta tapahdu. Tässä kohtaa tulevat kuvaan mukaan glyoksaali ja metyyliglyoksaali, jotka inaktivoivat glutationiperoksidaasia (tärkein antioksidatiivinen endogeeninen entsyymi), jolloin hapetus pääsee käyntiin. Tätä asiaa ei hoideta statiineilla kuntoon. http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/metyyliglyoksaali.html
2. Kalaöljyn merkityksestä ei puhuttu mitään, vaikka Studerin ym. katsaus osoittaa omega-3:n olevan tehokkaampaa kuin statiinit. http://www.biovita.fi/suomi/uutiset_tiedotteet/040505_02.html
3. Statiinit muuttavat veren rasvahappotasapainoa epädulliseen suuntaan http://www.biovita.fi/suomi/uutiset_tiedotteet/210804_01.html

yst t Matti

Kiitän tohtori Matti Tolosta asiantuntevista kommenteista! Itse en pysty arvioimaan mikä tässä olisi järkevää. Olisin taipuvainen pitämään näinkin massiivista statiinilääkitystä terveille ihmisille turhana.

Mitä mieltä te olette?
Lääkäri Pekka Nykänen on 6.12.2005 omassa blogissaan kommentoinut tätä statiiniasiaa. Hän edustaa kantaa, että lääkäri ja potilas keskenään päättävät, aloitetaanko statiinilääkitys vai ei, jos potilaan kolesteroli on koholla. Hoitoratkaisut perustuvat tämän hetken tietämykseen, joka puoltaa kolesterolitason laskua ainakin sepelvaltimotautipotilailla. Statiinien haitallista vaikutusta lihaskudokseen on Nykäsen mukaan ehkä aliarvioitu. Mielenkiintoista!

Olen itse lukenut ja kirjoittanut statiineista ja kolesterolista sekä positiiviseen että negatiiviseen sävyyn:

Ei yhteyttä statiinien ja rintasyövän välillä
Kolesterolista ei olla huolissaan
Turhan kolesterolilääkityksen tilalle kunnon ruokaa ja liikuntaa
Statiineilla on terveysvaikutuksia
Statiinien tehoa vähättelevä tutkimus vaihteeksi
Statiinit saattavat hidastaa Alzheimeria

Blogiarkisto