lauantaina, syyskuuta 30, 2006
Kouluruokailun laadusta vihdoinkin huolissaan jopa Kansanterveyslaitos
Kouluruokailun laatua halutaan parantaa
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto (Sitra) on käynnistänyt tutkijoiden ja yritysten yhteistyönä hankkeen, jolla halutaan parantaa kouluruokailun laatua. Suomea on sanottu kouluruokailun mallimaaksi, mutta viestit lasten lihomisesta ja väsymisestä eivät tue tätä käsitystä. Sitran ohjelmajohtaja Anu Harkki sanoo: "Taustalla on huolestuttavia tietoja siitä, että mallikkaana pidetyn kouluruokailumme perusta on murenemassa".
Suomessa tiedetään jo paljon siitä, mitä koululaiset lounaslautaseltaan noukkivat ja mitä jättävät syömättä. Myös karkki- ja limsaostoksia on kartoitettu. Tietoa puuttuu johtaja Harkin mukaan siitä, miten nykyiset ruokailutottumukset vaikuttavat terveyteen. Terveydentilaa ryhdytään selvittämään pilottikouluissa muun muassa verikokeilla.
Elintarvikealan yrityksillä tulee olemaan tärkeä rooli hankkeessa kehittämällä pilottikouluja varten nykyistä laadukkaampia välipala- ja lounastuotteita. Kehitystyötä tekevät Valio, Raisio, HK Ruokatalo, Vaasan & Vaasan ja Sodexho. Mahdollisesti saamme ihan uusia tuotteita, joille voi löytyä myös vientimarkkinoita joko tuoteviennin tai osaamisen muodossa. Hankkeessa tutkitaan tuotteiden terveysvaikutukset ja kiinnostavuus.
Sodexho haluaa pestä kätensä mahdollisilta väitteiltä, että se olisi ollut mukana kurjistamassa kouluruokaa tarjoten lukijoille aika yllättävänkin tiedonmurusen: Niissä kouluissa, joissa Sodexho vastaa ruokailupalveluista, vanhemmat voivat ostaa lapselle kymmenen välipalan passin. He voivat varmistua, että päivittäinen välipala on terveellinen, turvallinen ja maistuva. Kymmenen välipalan passi maksaa tällä hetkellä 15 euroa. Tiesittehän tästä mahdollisuudesta? Ongelmana lienee kuitenkin Sodexhollakin itse lämpimän kouluruoan puutteellinen ravitsemuksellinen taso, jonka paikkaaminen erikseen ostettavalla välipalalla vaikuttaa lähinnä tekohengitykseltä. Minun mielestäni kouluruokailun kurjistuminen johtuu kuntien talousahdingosta, järkyttävät mittasuhteet saaneesta tarjouskilpailuttamisesta ja elintarviketeollisuuden ahneudesta. Koulujen omien keittiöiden alasajo ja siellä työskennelleen osaavan henkilökunnan potikiminen pellolle on vauhdittanut laitosruoan kurjistumista. Eineksien lämmittämiseen keskittyvä ruokailu on ongelman ydin.
Sitra rahoittaa tätä Järkipalaa -hanketta yli 1,5 miljoonalla eurolla reilun kahden vuoden aikana. Varoja käytetään peruskoulujen terveys- ja ravitsemustutkimukseen ja tuotekehitykseen.
Kansanterveyslaitos tutkii yläkoululaisten terveyttä ja ravitsemusta. Tutkimusprofessori Pirjo Pietinen on hämmästynyt siitä, ettei maassamme ole koottu luotettavaa tietoa koululaisten terveydestä: "On korkea aika herätä siihen, millaisia pitkän aikavälin vaikutuksia kouluissakin yleinen limsan ja karkin ahminta saa aikaan.” Nimimerkki Anja kyselee Hiilaritietoiset foorumissa ihan aiheellisesti: "Pietinen on ollut Kansanterveyslaitoksella pitkään ja toimii nykyisin Ravitsemusyksikön vetäjänä. Luulisi, että olisi ollut mahdollista vaikuttaa asioihin. Vai hämmästeleekö hän edeltäjiensä toimia?"
Tutkimustyöhön osallistuvat Kansanterveyslaitoksen lisäksi Kuopion yliopisto, Oulun yliopiston hammaslääketieteen laitos, VTT ja Turun yliopiston funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus.
Lähteet: Hiilaritietoiset-foorumi, Maaseudun Tulevaisuus ja Sitran tiedotteet
Viivi Avellan pelasti päiväni
Nyt kun huomaan mitä Viivi on tehnyt kävijälaskurilleni, voin olla kiitollinen tapahtuneelle. Enää minun ei tarvitse jäädä miettimään omien sivujeni markkinointistrategiaa. Ei muuta kuin Viiviä kehiin, niin sivuni saavat lukijoita.
Niin tiedättehän, että näillä sivuilla saatte maan parasta ravintovalistusta. :-)
Tällaiset Viivin kaltaiset mitättömyydet ryöstävät tällaiselta tollolta kuin minulta mahdollisuuden nauttia laatukirjallisuudesta vähän samaan tapaan kuin roskaruoka vie ymmärtämättömältä mahdollisuuden ruokailla terveellisesti.
Lukemattomia kirjoja
Turhimman julkkiksen tittelistä ainakin kirjamessuilla taitaa kilpailla Viivi Avellan. Hän sai haastattelussa jopa Kata Kärkkäisen kuulostamaan nerolta. Ilmeisesti Viivin tyhmyys on hänen lanseeraamansa tavaramerkki. Onneksi hänen kirjoittamansa kirja "Sinkkunaisen käsikirja" on niin ohut, että sen takia on loppujen lopuksi turhaan jouduttu kaatamaan aika vähän puita. Sen minä vielä voin käsittää, että Tammi bisnesmielessä lähtee julkaisemaan tällaisen näin mitättömän kirjan, mutta kirjan ostaneita en jaksa ymmärtää. Kirjan myyntiluvuista lähtee aikanaan aivan väärä signaali. Tällaista saastaa tuskin tarvitaan Suomen maassa.
Tiedelavalla professori Pentti Huovinen tarjosi vankkaa terveystietoa aiheesta "Miksi ihmiset sairastavat?" Jos Viivin kirja on syytä jättää ostamatta, niin Pentin kirja "Terve ihminen - suuri lääkärikirja" lienee mitä suositeltavin kirja. Duodecim-seura on kirjan kansiin pukenut nykyaikaisen lääketieteellisen käsityksemme. Vankkaa ja tutkittua tietoa terveydestämme. Ostakaa tämä kirja vaikka joululahjaksi.
Onnekkaana poikana löysin Skepsiksen osastolta dosentti Hannu Lauerman kirjan "Usko, toivo ja huijaus" (Duodecim), josta jo ehdin vähän blogata aiemmin. Ostin muutaman muunkin laatuteoksen, josta saatan löytää uusia ideoita kirjoittelulleni.
torstaina, syyskuuta 28, 2006
Tunnista huijari
- Romantikko. Sellainen hyväntahtoinen luontoa rakastava ja henkistä kasvua korostava koko maailmaa syleilevä henkilö. Hän on innolla mukana oudossa parantamistoiminnassa (reiki, enkeliterapia, kidehoidot, kynttiläterapia), mutta ei tällä toiminnalla yleensä rikastu. Kun hänen maailmansa sitten romahtaa, häneltä löytyy kaapeista mitä kummallisimpia aineita (esim. ternimaitokapseleita), joita hän vuosien saatossa omakustanteisesti on hankkinut itselleen ja muille. Aika harmiton, kiltti tyyppi, joka häikäilemättömien psykopaattityyppisten huijareiden (katso alla) ohjattavaksi joutuessaan voi kuitenkin saada paljon vahinkoa aikaiseksi.
- Karismaatikko. Tämä huijarityyppi on aikoinaan läpikäynyt kovia kohtaloita. Hän on ehkä parantanut itsensä jollakin uskomuslääketieteeseen kuuluvalla fantasiatuotteella tai -terapialla ja nähnyt tämän parantumiskokemuksensa kautta jotakin sellaista mitä muut eivät tahdo tajuta. Hän tekee tervehtymistapahtumastaan markkinoitavan elämäntavan ja julistaa tätä oppiaan ehtymättä. Koululääketiede on hänelle usein kauhistus.
- Esiintyjä. Vallantunteeseen rakastunut tyyppi, jolle esiintyjän roolissa oleminen on suuri nautinto. Hän esiintyy mielellään siinä omassa pienessä yhteisössään sellaisena suurena guruna ja on ilmeisen kykenemätön kritiikin kuulemiseen. Supliikkimiehenä väistää epäilijän asettamat karikot hyvin taitavasti kääntämällä huomion toisaalle.
- Psykopaatti. Piinkova, laskelmoiva, ihmisiä hyväksi käyttävä liikemies (-nainen). Hän tähtää tuotteillaan taloudelliseen menestykseen kaikista moraalisäännöistä piittaamatta. Tekee vahinkoa valitettavan paljon. Tässä tosielämästä esimerkkitapaus: Käräjäoikeus X tuomitsee elämäntapaguruna tunnetun EL:n, 35, törkeästä kavalluksesta 2 vuoden 6 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Hän myy ternimaitokapseleita ja spermakapseleita. Tuote ei sinänsä kiinnosta häntä, kunhan se vain myy mahdollisimman hyvin. Pääosa amerikkalaiselta suuryhtiöltä Suomessa kavalletuista liki puolesta miljoonasta eurosta näyttää jäävän tietymättömiin Thaimaahan. Yhtiön taloushallinnosta Suomessa vastannut EL ennätti siirtää lähes 170 000 euroa Koh Samuin paratiisisaarelle talokauppaa varten, mutta Suomen oikeusviranomaiset eivät ole saaneet Thaimaasta vuoden aikana mitään vastausta rahojen kohtalosta. Nainen käytti osan kavallussummasta kouluttautuakseen kehonhallintaa opastavaksi elämäntapaneuvojaksi. Pilates- ja Method Putkisto -koulutuksen saanut nainen tunnetaan nyt myös elämäntapaguruna uusimman kirjansa ansiosta. Aiempiin ilmestyneisiin kirjoihinsa hän on kopioinut lähteitä mainitsematta tunnettujen runoilijoiden töitä. Uusin kirja lienee myös noudattanut samaa kaavaa. EL vetosi oikeudessa tapahtuma-aikaiseen henkiseen kriisiinsä ja terveydentilansa järkkymiseen. Oikeus katsoi hänen toimineen kuitenkin syyntakeisena. EL kuvasi varojen kavaltamisen olleen hämmästyttävän helppoa. Kuitit kiersivät Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin, joissa niihin ei osattu kiinnittää riittävästi huomiota. Yhtiön saamia laskuja oli mm. maksettu suoraan hänen omalle tililleen.
Huijarit voivat toimia tällä tavalla: Foliohattuun sonnustautuneet yrttikauppiaat markkinoivat omaa tiedettään hopi-intiaanien keksinnöksi virheellisesti väitettyjä korvaan ängettäviä onttoja kynttilöitä. Mainoksen mukaan ne mm. puhdistavat poskiontelot läpäisemättömän tärykalvon ja välikorvasta nieluun johtavan ahtaan tuba auditivan läpi. Tätä humpuukimaakarit eivät tietenkään ilmaise potilaalle. Näin siis Lauerma. Itse olen kuullut miten kiviterapiassa (!) kiven vaalentuminen selitetään niin, että kivi imee sisäänsä sinun energiaasi. Kivi voi sitten taas tummua, jolloin se luovuttaa sinulta saamansa energian takaisin. Luonnollinen tieteellinen selitys vaalentumiselle voisi olla, että kivi on ollut auringonvalossa, jolloin se vaalentuu.
Lääketieteen ollessa väärässä saamme itse asiassa olla iloisia, sillä itse todettu väärässä oleminen on merkki jatkuvasta kehityksestä, ja paras näyttö tieteellisyydestä. Tiedehän ei edusta totuutta vaan sen etsimistä. Se, että lääketiede on väärässä, on itse asiassa kunniakasta. Silloin vielä etsitään totuutta. Kynttiläterapia ei etsi menetelmästään virheitä.
"Liiketoimintaan lääketieteen alalla on tullut mukaan myös epäterveitä piirteitä: myydään kaikkea sitä, mikä menee kaupaksi terveyden nimissä. Erään yksityislääkäriaseman toimitusjohtaja perusteli homeopatian kauppaamista sillä, että "emme tiedä kaikkea". Ihailtavan nöyrältä, viisaalta ja syvästi humaanilta kuulostava lausahdus on kuitenkin silmänkääntötemppu, normaalin todistustaakan siirtäminen sille puolelle, jolle se ei kuulu. Hoitojen teho on osoitettava, ei niiden tehottomuus." Näin kirjoittaa Lauerma.
Kävin tänään mielenterveyskuntoutujien kanssa retkellä Turun Apteekkimuseossa. Valloittava paikka, jonka ystävällisellä henkilökunnalla oli aikaa vastata moniin uteluihimme entisaikojen lääkkeistä ja rohdoista. Saimme mm. kuulla, että 1700-luvulla kohdatessaan todella vaikeasti sairaan potilaan, lääkäri saattoi pyytää apteekkaria valmistamaan mahdollisimman monimutkaisen "lääkkeen". Apteekkari saattoi keitokseensa kerätä kaiken hyllyiltään löytyvän siinä toivossa, että jokin ainesosa olisi hyödyksi.
Ikävä oli kuulla Apteekkimuseon ja Käsityöläismuseon (!) menevän kiinni suureksi osaksi talvikautta. Syyksi ilmoitettiin Turun kaupungin säästöpolitiikka. Jotkut oopperahassuttelut olivat olleet niin rajusti tappiolliset, että nyt museot joutuvat kärsimään taloudellisesta ahdingosta! Tietääkö joku tästä enemmän? Minulle tämä tieto tuli yllätyksenä.
Dosentti Lauerman lyhyen haastattelun voit kuunnella tästä (Real Audio).
Lähde: YLE Radio Peili, 26.9.2006
Ravinnon laadulla on merkitystä diabeetikolle
Tyypin 2 diabetesta sairastavilla on noin 2 - 4 kertaa suurempi riski sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin kuin ei-diabeetikoilla. Suurentunut riski selittyy osittain perinteisillä riskitekijöillä kuten korkealla kolesterolitasolla, tupakoinnilla ja kohonneella verenpaineella. Tavanomaiset riskitekijät eivät kuitenkaan yksinään pysty selittämään diabeetikkojen kohonnutta sairastuvuusriskiä.
Tutkimuksen aineisto muodostui 1059 tyypin 2 diabeetikosta, jotka olivat 45-64 -vuotiaita. Keskimäärin he olivat sairastaneet diabetesta noin 8 vuotta. Heitä seurattiin seitsemän vuotta ja selvitettiin sydäninfarktit ja sepelvaltimotautitapahtumista johtuneet kuolemat.
Ravinnon laadulla oli merkitystä, sillä riski kuolla sepelvaltimotautiin oli merkitsevästi pienempi niillä diabeetikkomiehillä, jotka saivat ravinnosta suhteessa enemmän monityydyttymättömiä rasvahappoja kuin tyydyttyneitä rasvoja. Naisilla tällaista eroa ei todettu. Riski saada akuutti sydäninfarkti tai riski menehtyä sydäninfarktiin kaksin- tai kolminkertaistui niillä tyypin 2 diabetesta sairastavilla, joilla plasman homokysteiinipitoisuus oli kohtalaisesti koholla. Kohonnut homokysteiinipitoisuus oli riskitekijä myös niillä diabeetikoilla, joilla ei ollut sepelvaltimotautia tutkimuksen alkaessa. Tutkimuksessa osoitettiin, että riski kuolla sepelvaltimotautiin oli suurempi niillä tyypin 2 diabetesta sairastavilla miehillä ja naisilla, joilla CRP oli koholla. Myös matala seerumin sinkkipitoisuus oli yhteydessä suurentuneeseen sepelvaltimotautiriskiin. Sinkki on kivennäisaine, joka osallistuu yleisesti elimistön kasvuun, kehitykseen sekä immuunipuolustukseen. Se on useiden elimistölle välttämättömien entsyymien osana. Sen puutteen on todettu aiheuttavan mm. kasvun hidastumista lapsilla. Sinkillä on todettu myös antioksidanttista vaikutusta, ja näin sillä saattaa olla verisuonisairauksia estävä vaikutus.
Lisätutkimuksia tarvitaan siitä, voidaanko sepelvaltimotautitapahtumia vähentää tyypin 2 diabeetikoilla esimerkiksi syömällä vähemmän eläinperäisiä kovia rasvoja ja enemmän kasviksia, vihanneksia ja hedelmiä. Suomalaiseen ruokapöytään voisi olettaa kuuluvan runsaammassa määrin tuoretta kalaa.
En löytänyt tätä väitöskirjaa netissä vapaasti luettavassa muodossa. Mielestäni kaikkien väitöskirjojen pitäisi olla vapaasti saatavilla, eikä niin kuin tässä tapauksessa ostettavissa jostakin kirjakaupasta.
Lähde: Finfood, 28.9.2006
keskiviikkona, syyskuuta 27, 2006
Testosteroni tappaa aivosoluja
Naistutkijoiden mielestä tämä voi selittää miksi anabolisten steroidien väärinkäyttö voi aiheuttaa käyttäytymishäiriöitä kuten väkivaltaisuutta ja itsemurha-ajatuksia. "Liika testosteroni on pahaksi, liian vähän myöskin, mutta juuri oikea määrä on täydellistä", sanoo tutkimusta johtanut Barbara Ehrlich.
On siinä meillä miehillä miettimistä kun näin nolosti on asiat. Miehisyyden symboli, testosteroni, tuhoaa aivosoluja. Voivatko asiat mennä enää huonompaan suuntaan miesten kannalta? Vastaus on kiusallisella tavalla myönteinen: Ehrlichin tutkimusryhmä kokeili aivokudokselle estrogeenia, eli naisten sukupuolihormonia, ja huomasi tämän hormonin suojelevan aivosoluja. Anna minun kaikki kestää...
Tutkimustuloksia ei julkaista missä tahansa lehdessä, sillä hyvät hyssykät sentään Journal of Biological Chemistry, tuo biokemistien lippulaiva on langennut julkaisemaan näitä naisten sulosointuja. Nyt saisi kyllä loppua testosteronin piikittely voimailijoiden keskuudessa. Lihakset kasvavat ja palautuminen nopeutuu, mutta järkihän siinä lähtee.
Suolaa muskelimiesten haavoihin lisätään näin: "Seuraavan kerran kun näet lihaksikkaan miehen urheiluautossaan kiilaavan eteesi ajotiellä, älä vihastu - vedä muutaman kerran syvään henkeä ja sano itseksesi, että vika ei ole miehessä itsessään vaan aineissa joita hänen suonissaan ja aivoissaan virtaa", sanoo Ehrlich.
Testosteronia liikaa saaneet aivosolut näyttävät kuolevan apoptoosiksi nimetyn ilmiön takia. Se on ikäänkuin ohjelmoitu kuolema aivosoluille. Sinänsä apoptoosista on hyötyä, sillä aivojen pitää päästä eroon joistakin soluistaan, mutta kun tämä kohdistuu liian suurelle solujoukolle, ongelmat karkaavat käsistä.
Lähde: Reuters Health News, 26.9.2006
Ravitsemukseen ja terveyteen liittyvät adressit
Itse pidän tuota 7-päivää lehden adressia huomattavasti merkittävämpänä ns. Suurta adressia, jossa kerättiin Suomessa nimiä vuonna 1899 vastustamaan Suomen suuriruhtinas, keisari Nikolai II:n allekirjoittamaa helmikuun manifestia. Silloiset ylioppilaat hiihtivät kylästä kylään keräten yli 500 000 nimeä muutamassa viikossa! Miten lie nykyisten ylioppilaiden hiihtotaito hallinnassa?
Adressit.com tarjoaa ilmaisen sivutilan suomalaisille nettiadresseille. Olen tähän listannut muutamia ravitsemukseen ja terveyteen liittyviä adresseja (suluissa kerättyjen nimien lukumäärä 27.9.2006 klo 10.30 mennessä):
(10 904) Vetoomus hedelmöityshoitojen rajaamista vastaan / Appeal against limiting fertility treatments in Fi
(7 800) Nuuskan myynti lailliseksi Suomessa!
(5 978) Muumilimu 1,5 litran pulloihin!
(5 160) Kuusamon synnytysosasto säilytettävä
(4 494) Satakunnan lääkäriauton on saatava jatkaa toimintaansa
(3 852) Kantapalat pois paahtoleipäpusseista
(2 860) Lähihoitajille paremmat palkat!
(2 434) Kannabis lailliseksi
(1 264) Ravintolatupakoinnin Salliminen
(1 201) Lapsille korkeatasoisemmat kouluruoat
(995) Adressi terveellisemmän ruoan puolesta
(619) Armour Thyroid uudeksi peruskorvattavaksi lääkevaihtoehdoksi Thyroxinin rinnalle
(501) Lapsiperheet pois köyhyysloukusta
(497) Hasis lailliseksi
(479) Raskaudenaikainen tupakointi kiellettävä
(367) Ei aiheuteta tarpeetonta kärsimystä teuraseläimille
(305) Coca Cola Light takaisin normaaliksi
(304) Vastustakaa huumeiden laillistamista Suomessa
(282) Hoitohenkilökunnalle paremmat palkat
(280) Suolakurkut pois hampurilaisista
(261) Suosi suomalaista laidunlihaa!
(238) Ravintolatupakoinnin puolesta!
(227) Liuotushoito mahdollisuus aivoinfraktiin kaikille
(200) Smurffi limukka 1,5 litran pulloihin!
(195) Autokarkeille oma pussi
(194) Parveketupakoinnin puolesta
(194) Vaatimus eduskunnalle: Kosteusvauriohomeiden pakkohengittämisen on loputtava
(168) Hyökkälän koulun (Tuusula) limukoneeseen limua!
(143) Loppu Alkon monopolille
(142) Lisäresursseja kantasoluhoitoihin
(137) Porno pois netistä ja televisiosta!
(136) Alkoholistien ja narkomaanien tukipisteitä perustettava
(125) Oriveden terveyskeskuksen viikonloppupäivystykset!
(115) Ben&Jerry's jäätelöt Suomeen
(109) Sosiaalivirasto - ketä palvelee!!!
(108) Kansalaisvetoomus eläkeläisten ja ikäihmisten puolesta!
(101) Minimega takaisin Heseen
(88) Ei enää ohuen ohuita leikkeleitä
(68) Sukulakut takaisin pusseihin
(68) Kebab Kansallisruuaksi
(27) Pelkkiä kantapaloja paahtoleipäpussiin
(21) Paremman leivän puolesta
(20) Alkoholin valmisteveroa nostettava
(18) Vetoomus juotavan kahvin puolesta
(17) Kuusankosken nuorisopsykiatrisen osaston hoitajat tarvitsevat lisää koulutusta
(14) Karpaasisinappi takas kauppoihin
(10) Ruuan veroale tuloveroalennusten tilalle
(5) Psykiatrinen pakkohoito on lakkautettava
(3) Tupakan ikärajaa alemmaksi
maanantaina, syyskuuta 25, 2006
Täystuho tulossa takaisin!
Rachel Carson julkisti kirjassaan Äänetön kevät tutkimustuloksia joiden mukaan DDT aiheuttaa syöpää ja haittaa lintujen lisääntymistä, koska se ohentaa munankuoria. Suomessakin havaittiin etteivät ravintoketjun huipulla elävät merikotka ja muuttohaukka saaneet poikasia. Carsonia ei ensin uskottu, koska aine ei tappanut heti ja kesti kauan ennen kuin ravintoketjussa rikastumisen käsite ymmärrettiin kaikessa vakavuudessaan. DDT on ollut jo pitkään kielletty useimmissa maissa ympäristövaikutustensa takia. Suomessa DDT kiellettiin puutarhoissa vuonna 1969 ja metsätaimitarhoilla 1976.
Malaria on edellen köyhien maiden suuri vitsaus. Nyt Maailman terveysjärjestö WHO on päättänyt suosittaa hitaasti hajoavaa hyönteismyrkkyä taistelussa malariaa levittäviä hyönteisiä vastaan. WHO katsoo tutkimuksiin vedoten, ettei DDT:stä ole oikeinkäytettynä terveysriskiä. Suosituksen mukaan DDT:tä käytetään vain sisätilojen seinäpintoihin ruiskutettuna. WHO:n malariaohjelmaa johtavan tohtori Arata Kochin mukaan ruiskutetut seinäpinnat ovat kuin jättimäinen moskiittoverkko, joka antaa pysyvän suojan niin ihmisasuntoihin kuin eläinsuojiinkin. "Lopultakin voimme panna pisteen roskatieteelle ja uskomuksille, jotka ovat suojanneet vain todellisia vihollisia, malariasääskiä, jotka uhkaavat vuosittain yli 300 miljoonan lapsen henkeä", Kochi sanoo.
WHO:n tutkimukset todistivat, että DDT on tehokkain sisätiloissa turvalliseksi luokitelluista hyönteismyrkyistä. DDT:n on todettu vähentävän malarian leviämistä jopa 90 prosenttia. Lisäksi DDT on riittoisaa ja huokeaa. Koko malarian vastainen ohjelma jakaantuu kolmeen osaan, joista DDT:n sisätilaruiskutus on yksi. Lisäksi WHO suosittelee entistä kestävämpien, hyönteismyrkyillä käsiteltyjen moskiittoverkkojen käyttöä ja uusia, tehokkaampia lääkkeitä.
Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, DDT on siis tulossa takaisin! Tosiasiassa sen käyttö ei koskaan loppunut kokonaan Afrikassa. Rasvaliukoisen DDT:n salliminen ei todellakaan ole oikea signaali. DDT on jo ehtinyt levitä kaikkialle maapallolla. Edes etelänavan pingviinit eivät ole säästyneet DDT:ltä. Aineiden käyttörajoitukset ovat vähentäneet pitoisuuksia meilläpäin, esimerkiksi Itämeressä on nykyään yhä vähemmän DDT:tä. Nyt tälle hyvälle kehitykselle tulee loppu kun DDT taas sallitaan Afrikassa. Riskiä siitä, että DDT:tä otettaisiin uudestaan käyttöön myös Euroopassa Suomen ympäristökeskuksen ylitarkastaja Eeva Nurmi arvioi varsin olemattomaksi. Mutta jo aineen salliminen ja laajamittaisempi käyttö maailmalla näkyy pitkällä aikavälillä pitoisuuksien hienoisena nousuna myös Suomessa.
Lähde: Verkkouutiset, 24.9.2006
Riittävä D-vitamiini pitää vanhuksen kauemmin kotona
Tulosten perusteella vanhainkotiin siirtyminen oli noin 3,5 kertaa todennäköisempää, jos vanhuksella oli D-vitamiinivajaus kuin jos hänen verensä D-vitamiinipitoisuus oli suuri. Tutkijat uskovat D-vitamiinivajeen kertovan vanhusten terveydentilasta laajemminkin.
D-vitamiinia saamme auringosta ja monipuolisesta ravinnosta.
Lähteet: Uutispalvelu Duodecim ja Am J Clin Nutr 84: 616–622, 2006
perjantaina, syyskuuta 22, 2006
Foolihappoa sopivasti
Foolihappo vähentää riskiä sairastua aivoverenvuotoon ja sydäninfarktiin. Sen sijaan foolihapon rooli syöpäsairauksissa on epäselvä.
The results of these population-based, prospective studies suggest that although a high folate status may be associated with a reduced risk of cardiovascular diseases, the relationship with cancer risk seems to be more complicated. The possibility of a detrimental component to the role of folate and vitamin B12 in carcinogenesis may have implications in the ongoing debate concerning mandatory folate fortification of foods.
Lataa väitöskirja tästä (PDF).
Lähde: PrimaVi.se
D-vitamiinilisää suositellaan annettavaksi lapsille
Alle yksivuotiaille D-vitamiinia annostellaan sen mukaan, mitä ravintoa lapsi saa. Pelkästään tai osittain äidinmaitoa saaville lapsille vuorokausiannos on 10 mikrogrammaa. Ainoastaan äidinmaidonkorviketta, lapsen erityisvalmistetta ja/tai vitaminoitua lastenvelliä saaville lapsille on myös annettava D-vitamiinilisää 6 mikrogrammaa, Lamberg-Allardt muistuttaa. Yli vuoden ikäiset lapset tarvitsevat edelleen D-vitamiinilisää 5 - 6 mikrogrammaa ympäri vuoden aina kolmeen ikävuoteen saakka. Jos alle kolmevuotias lapsi ei käytä lainkaan vitaminoitua maitoa, on D-vitamiinilisää tarpeen antaa jopa 10 mikrogrammaa.
Kolmen ikävuoden ylittäneet lapset, jotka eivät säännöllisesti käytä D-vitaminoituja maitovalmisteita, tarvitsevat D-vitamiinilisää 5 - 6 mikrogrammaa vuorokaudessa pimeimpään aikaan, eli lokakuun alusta maaliskuun loppuun. Näinä kuukausina ei Suomessa saa riittävästi auringonvaloa. Jos lapsi käyttää riittävästi D-vitaminoituja maitovalmisteita, ei D-vitamiinilisää ole tarpeen antaa. Yli kolmevuotias saa päivän D-vitamiiniannoksen esimerkiksi kahdesta lasillisesta maitoa tai piimää, lautasellisesta maitoon keitettyä puuroa tai velliä sekä 6 teelusikallisesta margariinia. Lisäksi on tarpeen syödä kalaa - eri lajeja vaihdellen - ainakin kaksi kertaa viikossa. D-vitamiinia lisätään nykyään myös joihinkin jogurtteihin, mutta luomu- ja tilamaitoon tai -piimään sitä ei kuitenkaan lisätä.
D-vitamiinitipat kannattaa annostella lusikalla suoraan lapsen suuhun. "Jos lapsi ei syö lautastaan tyhjäksi, ei vitamiiniannoskaan tule kokonaan nautittua", Lamberg-Allardt huomauttaa. D-vitamiinia voidaan annostella myös tabletteina tai kalanmaksaöljyn muodossa. Kalanmaksaöljy sisältää myös A-vitamiinia, joten sen käytön yhteydessä onkin varmistettava, ettei lapsi käytä muita A-vitamiinia sisältäviä ravintolisiä.
Myös äidin on hyvä tarkistaa D-vitamiinin saantinsa. Lamberg-Allardt muistuttaa, että Suomessa etenkin nuoret naiset saavat usein liian vähän D-vitamiinia ruokavaliostaan, jolleivät he käytä riittävästi maitotuotteita ja kalaa. Äiti saa riittävästi D-vitamiinia, kun hän nauttii päivän aikana noin 6 dl maitoa, käyttää leivän päällä margariinia sekä syö kalaa 2-3 kertaa viikossa. Jos epäilee saavansa ravinnosta riittämättömästi D-vitamiinia, suosittelee Lamberg-Allardt naisia harkitsemaan vitamiinilisän käyttöä ainakin talvikauden ajaksi.
Voiko lapsi saada liikaa D-vitamiinia? "D-vitamiinia ei voi saada liikaa, jos käyttää vitamiinilisää suosituksen mukaisesti, eikä saa sitä monesta eri lähteestä. Pieni lapsi ei käytä maitotuotteita siinä määrin, että D-vitamiininsaanti vastaisi edes saantisuositusta", toteaa Lamberg-Allardt.
Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että suomalaisten D-vitamiinitilanne on ollut huono etenkin talvella. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan esityksestä kauppa- ja teollisuusministeriö antoi alkuvuodesta 2003 asetuksella yleisen luvan lisätä D-vitamiinia kaikkiin nestemäisiin maitovalmisteisiin aikaisempaa enemmän, 0,5 mikrogrammaa D3-vitamiinia / 100 ml ja kaikkiin levitettäviin ravintorasvoihin 10 mikrogrammaa /100 grammaa. Tavoitteena oli lisätä keskimääräistä päivittäistä D-vitamiinin saanti noin 2 - 3 mikrogrammalla. Kävi ilmi, että ravintosuosituksia vastaavalla ruokavaliolla saa riittävästi D-vitamiinia ja D-vitamiinilisien liian runsaaseen käyttöön on syytä kiinnittää huomiota.
Lähteet: Finfood, 22.9.2006 ja Christel Lamberg-Allardt, Heli Viljakainen ja työryhmä. D-vitamiinitilanteen seurantatutkimus 2002-2004 (PDF) 49 s. Helsinki 2006.
Veteraaniurheilijan muita D-vitamiinikirjoituksia:
- Astmaatikot voivat saada apua D-vitamiinista
- D-vitamiini ehkäisee syöpää
- D-vitamiinia osteoporoosiin
- D-vitamiinin päivittäistä suositusta nostettiin Suomessa
- D-vitamiinista löytyy apu syövän hoitoon
- D-vitamiinista vaikea päättää
- D-vitamiinitutkimuksesta mainitsee BMJ positiiviseen sävyyn
- De on dodda eddä D-vidamiini auddaa
- Isoista D-vitamiiniannoksista hyötyä rinta- ja munasarjasyövän ehkäisyssä
- Kalsium ja D-vitamiini lievittää "tiikerin" oireita
- Kevennä hengitystä D-vitamiinilla
- Luusto tykkää D-vitamiinista
- Suomessa lasten kannattaa nauttia D-vitamiinilla rikastettuja tuotteita ainakin talvisaikaan
Polyfarmasia on iso ongelma
Made in Hong Kong on seuraava tutkimus, joka julkaistiin arvostetussa lääkärilehdessä British Medical Journal. Meillä on siitä paljon opittavaa myös here in Finland. Monilääkityt pärjäisivät paremmin lääkkeidensä kanssa, jos he saisivat apteekkareilta puhelinneuvontaa. Tämä neuvonta voi jopa pelastaa ihmishenkiä, todetaan hongkongilaistutkimuksessa.
Tulokset perustuvat vajaan 500:n huonosti lääkityksiään noudattavan monilääkityn potilaan aineistoon. Potilaat satunnaistettiin joko puhelinneuvontaryhmään tai vertailuryhmään. Lääkärissä he kävivät 2–4 kuukauden välein, ja neuvontapuheluita soitettiin käyntien välissä. Puhelinneuvontaa saaneista kuoli kahden vuoden seurannassa 11 prosenttia ja verrokeista 17 prosenttia. Kun aineistosta poistettiin erilaisia asiaan kuulumattomia taustamuuttujia, saatiin puhelinneuvonnan hyödyksi 41 prosentin pienentynyt kuolemanvaara seurannan aikana. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yhden kuoleman ehkäisemiseksi oli neuvottava 16:ta potilasta.
Kommentteja?
Lähde: BMJ 333: 522, 2006 ja Uutispalvelu Duodecim, 22.9.2006
torstaina, syyskuuta 21, 2006
Kalan on todettu suojaavan munuaissyöpää vastaan
Tutkimusta johtanut professori Alicja Wolk (Karolinska institutet, Solna) pitää kalan syöpää torjuvaa mekanismia niin yleisluonteisena, että se myös tehoaa muihin syöpiin. Ja vaikka tässä tutkittiin vain naisia, voivat myös miehet hyötyä kalan syömisestä. Rasvaisen ja kuivan kalan välillä on oleellinen ero, mitä syövän ehkäisyyn tulee, korostaa Wolk. Rasvainen kala sisältää sekä omega-3-rasvahappoja että D-vitamiinia, jotka kummatkin estävät syöpää. Rasvaisissa kaloissa on 20–30 kertaa enemmän omega-3:a ja 3–5 kertaa enemmän D-vitamiinia kuin kuivissa kaloissa.
Lähteet: Dagens Nyheter, 20.9.2006, sivu A14, JAMA 296: 1371-1376, 2006, Karoliinisen instituutin tiedote, 20.9.2006, Biovita, 20.6.2006
Muita veteraaniurheilijan kalajuttuja:
- Kalan syönti hyödyllisempää kuin myrkyistä jaarittelu
- Runsas kalan nauttiminen auttaa sydämen rytmihäiriöihin
- Seleeni ja elohopea kalansyöjillä
- Syö tuoretta kalaa!
- Syökää kalaa - se on hyvää aivotoiminnalle
- Kalaöljyt alentavat veren haitallisia rasvoja
- Kalaöljyt auttavat masennukseen
- Kalaöljyt lieventävät urheilijoiden rasitusastmaa
Joka viides poika ylipainoinen
Yläasteen pojat liikkuvat liian vähän. Liikunnan ja Urheilun Maailmassa erikoistutkija Minna Pietikäinen Stakesilta julkistaa Kouluterveyskyselystä uuden tutkimustuloksen. Liikunnan harrastaminen ja arki-rytmi heijastuu nuorten ylipainoon. | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Oppilailta kysyttiin kuinka usein he harrastavat urheilua tai liikuntaa vapaa-aikanaan vähintään puolen tunnin ajan. Heiltä kysyttiin myös kuinka monta tuntia viikossa he tavallisesti harrastavat liikuntaa koulutuntien ulkopuolella niin, että he hengästyvät ja hikoilevat. Liikuntaa harvemmin kuin kerran viikossa vähintään puoli tuntia kerrallaan harrastavien osuus on laskenut yläluokkalaisilla vuodesta 2000 vuoteen 2006. Kuudessa vuodessa näin vähän liikkuvien osuus on vähentynyt 11 prosentista 8 prosenttiin. Vähintään 2-3 kertaa viikossa urheilua tai liikuntaa harrastaa 84 prosenttia yläluokkalaisista pojista ja 83 prosenttia tytöistä. (Taulukko 1). Oppilaiden liikunta ei kuitenkaan välttämättä ole sellaista, joka saa hengästymään ja hikoilemaan. Yläluokkalaisista pojista hengästyttävää ja hikoiluttavaa liikuntaa vähintään 2 tuntia viikossa harrastaa 66 prosenttia ja tytöistä 59 prosenttia. Pojilla useita tunteja viikossa hikoiluttavaa ja hengästyttävää liikuntaa harrastavien osuus on pysynyt lähes ennallaan verrattuna vuoteen 2000. Tytöillä sen sijaan hengästyttävää ja hikoiluttavaa liikuntaa harrastavien osuus on lisääntynyt ja fyysisesti passiivisten osuus vastaavasti vähentynyt vuodesta 2000 vuoteen 2006 (Taulukko 2). Hyvä tytöt! Ylipainoisten osuus on lisääntynyt yläluokkalaisilla 5 prosenttiyksikköä vuodesta 1998. Nykyisin yläluokkalaisista pojista 19 prosenttia ja tytöistä 11 prosenttia on ylipainoisia. Ylipaino on määritelty painoindeksin (BMI) mukaan. Ylipainon raja on määritelty iän ja sukupuolen mukaan niin, että 18-vuotiailla raja on 25 ja nuoremmilla ikäryhmillä pienempi. Ylipainon yleisyyttä pyrittiin Kouluterveyskyselyssä selittämään liikunnan vähäisyydellä ja epäedullisella arkirytmillä. Hyvällä arkirytmillä tarkoitetaan tässä aamupalan, koululounaan, välipalojen ja päivällisen säännöllistä syömistä sekä liikunnan säännöllistä harrastamista ja riittävää unta. Niistä pojista, joilla arkirytmi ruokailun, liikkumisen ja nukkumisen suhteen oli hyvä, 14 prosenttia oli ylipainoisia. Niistä oppilaista, joilla arkirytmi oli huono, ylipainoisten osuus oli 26 prosenttia. Tytöillä arkirytmi ei ollut yhteydessä ylipainoon. Liikunnan harrastaminen oli yhteydessä ylipainoon. Niistä pojista, jotka ilmoittivat liikkuvansa liikuntatuntien lisäksi harvemmin kuin kerran viikossa vähintään puolen tunnin ajan, ylipainoisia oli 25 prosenttia. Niistä pojista, jotka ilmoittivat liikkuvansa lähes joka päivä liikuntatuntien lisäksi vähintään puoli tuntia, ylipainoisia oli 16 prosenttia. Tytöillä vastaavat prosenttiosuudet olivat 13 prosenttia ja 10 prosenttia. Niistä oppilaista, jotka ilmoittivat, etteivät harrasta hengästyttävää ja hikoiluttavaa liikuntaa koulun liikuntatuntien ulkopuolella, ylipainoisia oli 24 prosenttia. Niistä, jotka harrastavat yli neljä tuntia, ylipainoisia oli 16 prosenttia. Tytöillä vastaavat prosenttiosuudet olivat 11 prosenttia ja 8 prosenttia. Hyvä arkirytmi ja säännöllinen liikkuminen ovat tärkeitä nuorten ylipainon ehkäisyssä. Säännölliseen terveelliseen ruokailuun, päivittäiseen liikuntaan ja hyvään yöuneen huomion kiinnittäminen auttaa suoriutumaan koulutyöstä ja tuo puhtia myös vapaa-aikaan ja harrastuksiin. Hyvään arkirytmiin huomion kiinnittäminen ehkäisee ylipainoa, vaikkei painoon sinänsä kiinnitettäisi lainkaan huomiota. Taulukko 1. Kuinka usein harrastat urheilua tai liikuntaa vapaa aikanasi vähintään puolen tunnin ajan?
Taulukko 2. Koulutuntien ulkopuolella: Kuinka monta tuntia viikossa tavallisesti harrastat liikuntaa niin, että hengästyt ja hikoilet?
Peruskoulun 8. ja 9. lk pojat 2000 2002 2004 2006 En lainkaan 9 % 9 % 9 % 9 % 1/2-1 tuntia viikossa 27 % 26 % 25 % 26 % 2-3 tuntia viikossa 24 % 25 % 25 % 25 % > 4 tuntia viikossa 40 % 40 % 41 % 41 % N 24770 26725 28295 29020 Peruskoulun 8. ja 9. lk tytöt 2000 2002 2004 2006 En lainkaan 12 % 10 % 11 % 9 % 1/2-1 tuntia viikossa 36 % 35 % 34 % 32 % 2-3 tuntia viikossa 29 % 29 % 28 % 30 % >4 tuntia viikossa 24 % 26 % 26 % 29 % N 24383 26080 27621 29046 Kyselyyn vastasi 88 172 oppilasta: 58 657 yläluokkalaista ja 29 515 lukiolaista. Tekstin on pääasiassa kirjoittanut Minna Pietikäinen, erikoistutkija, Stakes, Kouluterveyskysely, puh. (050) 3407933, minna.pietikainen@stakes.fi. |
Hedelmillä Alzheimerin kimppuun
Yhdysvaltalaistutkimuksessa on selvitetty, kuinka runsaasti polyfenoleita sisältävien hedelmien ja hedelmämehujen kulutus suojaa Azheimerin taudilta. Seurantatutkimukseen osallistui yli 1 800 koehenkilöä. Heillä ei tutkimuksen alkaessa ollut todettu dementiaa. Heitä seurattiin 8–9 vuoden ajan. Näytti siltä, että vähintään kolme kertaa viikossa hedelmämehuja juoneiden riski sairastua Alzheimerin tautiin oli pienempi kuin vähemmin mehuja juoneiden joukossa.
Mehujen suojavaikutus näytti olleen suurin niillä, joilla oli perinnöllisesti epäedullinen veren apolipoproteiinikoostumus, joka altistaa voimakkaasti Alzheimerin taudille. Hedelmillä ja hedelmämehuilla näyttää olevan tärkeä rooli Alzheimerin taudin ehkäisyssä, erityisesti niillä, joiden riski on perinnöllisistä syistä suuri. Hedelmistä ei sitä paitsi aiheudu juurikaan haittavaikutuksia.
Häkellyttävänä tietona saimme äskettäin lukea Helsingin Sanomista (HS, 8.8.2006), että eläinrasvat olisivat Alzheimerin taudin syy. Uutisen takana oli dosentti Miia Kivipelto ja tieto on osa Kansanterveyslaitoksen kuuluisaa Pohjois-Karjala-projektia. Uutisankan piirteitä saaneessa jutussa kerrotaan näin: "Aivoihin kertyy tyydyttyneistä eli niin sanotuista kovista rasvoista beta-amyloidi -nimistä proteiinia, jonka havaittiin tuhoavan aivojen hermosoluja ja siten edesauttavan Alzheimerin tautia. " Asiasta keskustellaan vilkkaasti.
Dosentti Kivipellon mukaan näitä rasvoja saadaan voista ja maidosta, joiden käyttöä kannattaisi vähentää. Voi, voi! Porvoolainen lääkäri Antti Heikkilä on tästä saanut vettä myllyynsä ja parkaissut Helsingin Sanomissa (21.8.2006): "Siis jälleen voi, ihmisen normaaliin ravintoon vuosituhansia kuulunut ravintoaine, todetaan terveydelle vaaralliseksi. On todettava, että väittämä on mieletön eikä perustu mihinkään tosiasiaan, vaan on eläinrasvoja vastustavien ryhmien esittämä teoria. Eläinperäiset rasvat eivät kerta kaikkiaan aiheuta Altzheimerin tautia. Eläinrasvoja on tosin syytetty aihetta milloin mistäkin sairaudesta. Rasva ei keräännyt aivoihin ja tuhoa hermosoluja, vaan amyloidi on proteiinia eikä rasvaa, ja sitä ilmaantuu aivoihin jatkuvasti normaalien elintoimintojen yhteydessä. Terveet aivot poistavat liian amyloidin kudoksesta samojen periaatteiden mukaan, joilla elimistö pääsee eroon liiasta virtsa-aineesta."
Lähde: Am J Med 119: 751-759, 2006
Jotkut luontaistuotteet toimivat, jotkut eivät
Lyhyitä poimintoja uusista luontaistuotteiden tutkimuksista (punaisella uusimmat). Useimmat tutkimukset ihan alkuvaiheessa. Ei saa liikaa innostua:
Toimii / Saattaa toimia
- Tomaatista ehkä uusi ase sydäntauteja vastaan (YLE Terveys, 12.9.2006) Brittitutkimuksen mukaan tomaatista uutettu erikoisjuoma vähentää verihiutaleiden aktiivisuutta, mikä puolestaan voi auttaa välttymään sydäntaudeilta. Tomaattiuutteen vaikutus oli suurin henkilöillä, joiden veren homokysteiini- tai CRP-pitoisuudet olivat suuria. Homokysteiini ja CRP vaikuttavat mm. verihiutaleiden toimintaan ja lisäävät sydän- ja verisuonitautien vaaraa. Tulokset ovat rohkaisevia, sillä tomaattiuutteen vaikutus oli samankaltainen kuin aspiriinin. Tomaattiuutteen vaikutuksia pitää kuitenkin tutkia vielä lisää ennen kuin sen voidaan sanoa varmasti ehkäisevän sydäntauteja.
- Karpalomehusta apua matalaan HDL-kolesteroliin (Br J Nutr 96 (2): 357-364, 2006) Kanadalaistutkijat toteavat, että vähäkalorinen karpalomehu kohottaa vyötärölihavuudesta kärsivien miesten hyvän HDL-kolesterolin määrää veressä. Todennäköisesti teho johtuu karpalomehun sisältämistä flavonoideista.
- Karpalomehu voi olla antibioottien korvike (Göteborgs-Posten, 11.9.2006) American Chemical Society on San Franciscossa USA:ssa pitänyt vuosikokousta ja siellä ilmoittanut, että karpalomehun sisältämät tanniinit voivat auttaa sellaisiin tulehduksiin joihin normaalit antibiootit eivät tehoa. Aika tunnettu on väite, että karpalo auttaa virtsatietulehduksiin.
- Maustesalvia (Salvia officinalis) saattaa olla avuksi diabetekseen (Br J Nutr 96 (2): 326-333, 2006) Tutkijat raportoivat metformin-lääkkeen tapaisesta tehosta kun laboratoriorotat nauttivat salviaa teen (infuusion) muodossa. Se saattaa ihmisellä olla hyödyksi diabeteksen kaikkein lievimmissä tapauksissa alentamalla veren sokeriarvoja.
- Curry saattaa auttaa päänsärkyyn (The Times, Verkkouutiset, 21.8.2006) Tutkijat raportoivat aspiriinin tapaisesta tehosta. Mitä vahvempi curry, sitä parempi on sen teho, tutkijat väittävät. Varsinaiseksi päänsärkylääkkeeksi currya ei kuitenkaan suositella, mutta joillekin ihmisille se voi olla luontainen lisäapu päänsäryn torjuntaan.
- Chili saattaa toimia antioksidanttina (Br J Nutr 96 (2): 239-242, 2006). Laboratoriossa on todettu, että chili (kapsaisiini) estää pahan LDL-kolesterolin hapettumista.
- Akupunktio saattaa tehota fibromyalgiaan (Tohtori.fi, 27.7.2006) Näyttää todellakin siltä, että akupunktiohoito saattaa auttaa ainakin osaa fibromyalgiapotilaista. Aikaisemmassa tutkimuksessa rajoituksena on usein ollut epätyypillinen akupunktiohoito yhdistettynä yrttihoitoon, joka on tulkittavissa enemmänkin uskomuslääkinnäksi.
- Akupunktiosta mahdollisesti apua selkäkivuissa (Mediuutiset, 15.9.2006) Akupunktio auttaa alaselän kivussa ja on pitkäaikaisista hoitomuodoista kaikkein kustannustehokkain, todetaan kahdessa samasta tutkimuksesta julkaistussa BMJ:n artikkelissa.
- Tanacetum parthenium (Reunuspietayrtti) ja Salix alba (Valkopaju) tehoavat yhdessä migreeniin (Clinical Drug Investigation, May 2006 ja Reuters Health News, 27.6.2006) Hyvin alustavan tutkimuksen mukaan reunuspietaryrtin ja valkopajun yhteisvaikutuksesta migreenikohtaukset lieventyivät. Mekanismia ei tunneta.
- Ginseng saattaa parantaa rintasyövän hoitoennustetta (Am. J. Epidemiol. 163: 645-653, 2006) Kiinalaiset lääkärit ovat löytäneet ginsengistä apua rintasyöpäpotilaiden hoidossa.
- Ginseng saattaa auttaa vilustumiseen (Medical News Today, 26.10.2005) Pienessä tutkimuksessa, joka rajoittui neljään kuukauteen todettiin ginsengin vähentäneen vilustumisjaksoja.
- Tähkäkimikki ja mäkikuisma yhdessä lievittävät vaihdevuosioireita (Obstetrics & Gynecology 107: 247-255, 2006) Tutkimuksessa löytyy vakuuttavalla tavalla tästä yhdistelmästä apua vaihdevuosioireisiin. On odotettavissa, että tämä tuoteyhdistelmä siirtyy luontaistuotevalikoimista reseptilääkkeiden listalle, sillä tähkäkimikki on valitettavasti aiheuttanut vakavia maksavaurioita. Olisikohan tämä yksi harvoja toimivia ei-hormonaalisia valmisteita vaihdevuosioireisiin? Nyt odottaisi luontaistuotealalta asiallista suhtautumista tähän, eikä mistään ajojahdista viestittäviä epäkypsiä lausuntoja. Seurataan tilannetta!
- Mustaherukasta mahdollisesti hyötyä Alzheimerin taudissa (Health Telegraph, 30.1.2006) Koeputkessa mustaherukan on todettu estävän solutuhoja, jotka johtavat mm. Alzheimerin tautiin.
- Kiinalaiset rohdosvalmisteet pysäyttävät vaihtelevalla menestyksellä eturauhasen syöpäsolujen kasvua eläinkokeissa (Evid Based Complement Alternat Med. 3 (1): 117–124, 2006) Kaikkein tehokkaimmat rohdokset olivat Scutellaria baicalensis, Dendranthema morifolium, Glycyrrhiza uralensis and Rabdosia rubescens.
- Mehiläisistä saatava mehiläiskittivaha (propolis) suojaa verkkokalvon vaurioita vastaan (Evid Based Complement Alternat Med. 3(1): 71–77, 2006). Ilmeisesti tällä vahalla voidaan vaikuttaa hapetusstressiin.
- E-EPA varjelee statiinien aiheuttamia lihasvaurioita vastaan rottakokeissa (Biochem Biophys Res Commun. 340(1): 215-220, 2006) Käytetyt E-EPA-annokset olivat 100, 300 ja 1000 mg/kg/päivä.
- Neidonhiuspuu (Gingko biloba) vähentää hermostovaurioita kaniineissa (Chin J Traumatol. 9(2): 77-81, 2006) Hermostovaurioiden korjauksessa keskeiseksi muodostui neidonhiuspuun kyky vähentää hermosolujen apoptoosia (solukuolemaa). Myös vapaiden radikaalien vähentämisessä luonnontuotteella oli tehoa.
- Kaneli, kirsikka ja tattari alentavat verensokeria (Tohtori.fi, 29.3.2006) Yhdysvaltalaistutkijat ovat löytäneet luonnossa esiintyviä antosyaniineja, joita on runsaasti kirsikoissa. Nämä antosyaniinit ovat eläinkokeissa alentaneet verensokeria. Kanelista eristetyt polyfenoliset polymeerit kiihdyttivät rottien rasvasolujen sokeriaineenvaihdunnan jopa 20-kertaiseksi. Diabetes Care-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan puoli teelusikallista kanelia päivässä 40 päivän ajan alensi merkitsevästi tyypin 2 diabeetikkojen verensokeria. Diabeetikon aamupuuro voisi olla tattaripuuroa tai tattaripannukakkuja kirsikkahillon tai kanelin kanssa. Tattari on muutenkin aliarvostettu ravintokasvi. Se ei ole heinäkasvi, mutta sitä käytetään viljan tavoin. Tattari sopii sitä paitsi myös keliaakikoille.
- Inkivääri saattaa auttaa munasarjasyöpään (BBC News, 16.4.2006) Michiganin yliopiston tutkijat ovat ilmoittaneet kokeista missä inkivääri tappaa syöpäsoluja.
- Hopeapaju (Salix alba) yhtä hyvä alaselän kipulääke kuin Vioxx (News Medical Net, 18.4.2006) Cochrane yhteistyön tiimoilta on löytynyt käyttöä hopeapajulle kipulääkkeenä.
- Foolihappo saattaa vähentää riskiä saada syöpää (News Medical Net, 13.5.2006, Cancer News Alert, 12.6.2006) Alustavissa tutkimuksissa on todettu foolihapon suojaavan kovia tupakoitsijoita virtsarakon syövältä ja erityisesti foolihapon vajeesta kärsivillä syöpäpotilailla on saatu hyviä hoitotuloksia.
- Kirsikkamehu auttaa liikunnan aiheuttamiin lihaskipuihin. (YLE Radio 1, Tiede, 20.6.2006) Kirsikka sisältää luontaisesti useita antioksidantteja ja tulehdusta estäviä aineita.
- Omega-3-rasvahapot (EPA ja DHA) tehoavat lasten masennukseen (American Journal of Psychiatry, June 2006) Luettuaan muita tutkimuksia omega-3-rasvahapoista, psykiatrit päättivät kokeilla tätä nuoriin lapsiin ja rasvahapot osoittautuivat hyödyllisiksi terapiassa.
- Vihreä tee saattaa olla hyödyksi sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä (Tohtori.fi, 7.6.2006) Aasialainen paradoksi voi johtua vihreästä teestä. Monissa kaukoidän maissa sekä syöpä että sydän- ja verisuonitaudit ovat harvinaisempia kuin useimmissa länsimaissa, vaikka Aasiassa tupakoidaan ja eletään muutenkin epäterveellisesti.
- Sahapalmu-uute ei toiminut eturauhasen liikakasvuun (New England Journal of Medicine 354: 557-566, 2006, BBC News, 16.4.2006)
- Antioksidantit ja vitamiinit eivät tehoa syöpään (Br J Nutr 96 Suppl 1: S28-30, 2006) Ei voi mitään: Antioksidantit ja vitamiinit eivät toimi syöpään. Antioksidantteja, hivenaineita ja vitamiineja suositellaan ravintolisinä niinkin vakaviin sairauksiin kuin syöpään. Luontaistuotealaan vihkiytyneet bisnesmiehet ja -naiset harmittelevat kun ei oikein tahdo löytyä tieteellisiä tutkimuksia, joissa tämä teho voitaisiin kiistatta näyttää toteen. Sitten kun tieteellinen tutkimus tehdään niin tulos on usein joko ristiriitainen tai osoittaa antioksidanttien ja vitamiinien olemattoman tehon syöpään. Innokkaimmat luontaistuotealan puolestapuhujat vähättelevät vähäisen tai olemattoman tehon näkymistä silloin tutkimuksen huonolla tasolla tai muilla mahdollisilla virhelähteillä.