perjantaina, elokuuta 25, 2006

Seleeni ja elohopea kalansyöjillä

Rasvaisen kalan syönti on todettu hyvin terveelliseksi ihmiselle. Kalaa suositellaan sydän- ja verisuonitaudin ehkäisyyn ja väitetään myös kalan tekevän ihmeitä aivotoiminnalle. Ympäristömyrkyillä pelottelu voi olla joidenkin ihmisten lisääntyneen kalansyönnin esteenä. Southamptonin yliopistossa mitattiin merikalaa syövien seleenin (hyödyllinen mineraali) ja elohopean (vaarallinen mineraali) määrää punaisissa verisoluissa. Tutkimus kuului laajaan brittiläiseen ruokavaliotutkimukseen (British National Diet and Nutrition Survey, NDNS). Tutkimuksessa keskityttiin nuoriin lapsiin (4-18 vuotta).

Poikien seleeni ja elohopea-arvojen välillä oli selvä ja suora yhteys. Mitä enemmän oli erityisesti kalasta saatu seleeniä, sitä enemmän oli myös elohopeaa. Yhdelläkään pojalla ei kuitenkaan elohopean suhteen ylitettu turvarajoja. Myös muista ruokalajeista saatiin seleeniä, mutta ei niin paljon kuin kalasta. Tytöillä ei näkynyt yhtä selvää yhteyttä seleenin ja elohopean välillä.

Tutkijat pitävät tätä kahden mineraalin yhteyttä erityisen mielenkiintoisena. Seleeni suojaa elohopean myrkkyvaikutuksilta. Näyttäisi siis, että voimme turvallisin mielin syödä kalaa. Kalan hyödyt ovat mahdollisia myrkkyvaikutuksia paljon suuremmat. Tässä tutkimuksessa ei mitattu dioksiinipitoisuuksia.

Lähde: British Journal of Nutrition 96 (3): 523-531, 2006

Blogiarkisto