keskiviikkona, elokuuta 30, 2006

Rasvahappojen laatu vaikuttaa eturauhassyövän kasvuun

Käynnissä on tällä hetkellä monta mielenkiintoista rasvahappotutkimusta eri puolilla maailmaa. Elokuun alussa 2006 julkaistiin Clinical Cancer Research -lehdessä mielenkiintoinen hiirikoe, josta ohessa lyhyt selostus.

Käypä hoito suositusten mukaan eturauhassyöpä on teollistuneissa maissa yleisin miesten syöpämuoto. Ympäristötekijät lisäävät syöpävaaraa perinnöllisiä tekijöitä enemmän. Hoitosuositusten mukaan runsas rasvan käyttö, lihavuus, tupakointi, D-vitamiinin puute ja yllättäen myös beetakaroteenin nauttiminen lisäävät eturauhassyövän vaaraa. Sen sijaan E-vitamiini pienentää riskiä sairastua tähän syöpään. Todettakoon kuitenkin, että vitamiinien ja hivenaineiden merkitys eturauhassyövässä on toistaiseksi vielä epäselvä. Verestä voidaan määrittää PSA, joka on eturauhasen tuottama antigeeni. Jos sen pitoisuus veressä on kasvanut tiettyyn määrään, tämä herättää epäilyn eturauhassyövästä.

Uudessa tutkimuksessa tohtori William J. Aronsonin johtama työryhmä Los Angelesin yliopistossa istutti hiireen ihmiseltä kerättyä eturauhassyövän solukkoa (mieshormoniriippuvaista tyyppiä). Käytetyt eläimet olivat erityisen herkkää hiirikantaa, joille oli jalostuksen kautta saatu erilaisia puolustusjärjestelmän puutteita. Olen itse tehnyt kokeita tällaisilla hiirikannoilla ja ne ovat hyvin herkkiä kaikenlaisille vaarattomillekin pöpöille. Entä sitten jos niihin istutetaan ihmisten syöpäsolukkoa? Eivätkö ne kuole siihen paikkaan? Jep, kyllä ne kuolevat, mutta ennen kuolemaansa ne luovuttavat tieteelle arvokasta tietoa.

Hiiristä pidettiin hyvää huolta. Niille annettiin ruokaa joka sisälsi runsaasti omega-3-rasvahappoja ja hiirten kärsimys lopetettiin jo 8 viikkoa syöpäsolukon istuttamisen jälkeen.

Miltä syöpäkasvaimet näyttivät? Niiden onnekkaiden hiirten, jotka kuuluivat runsaasti omega-3-rasvahappoja saaneiden ryhmään, syöpäkasvainten kasvu hidastui ja PSA-arvo oli selvästi matalampi kuin muiden hiirten. Omega-3-rasvahapot myös vähensivät joitakin tulehduksen merkkiaineita jopa yli 80 prosenttia.

Tutkijat pitävät perimmäisenä syynä tähän hyvään tulokseen, että hiirten saama ravinto sisälsi niin paljon omega-3-rasvahappoja suhteessa omega-6-rasvahappoihin. Olen kirjoittanut näistä rasvahappojen suhteista aiemmin. Länsimaisessa ruoassa on ilmeisesti tämä suhde vääristynyt ja voidaan korjata parempaan suuntaan välttämällä omega-kuutosia ja suosimalla omega-kolmosia.

Tarvitaan paljon lisätutkimuksia ennen kuin tuloksia voidaan soveltaa ihmisiin. Matkalla itse syövän ravitsemushoitoon näen vielä monta ikuiseen lepoon toimitettua hiirtä ennen kalifornialaistutkijoiden peräämiä hyvin valvottuja kliinisiä kokeita ihmisillä. Maailmalta kantautuneet tiedot omega-3-rasvahappojen terveysominaisuuksista ovat kuitenkin hyvin rohkaisevia. Näyttää siltä, että oikealla tiellä ollaan. Omega-3-rasvahappojen on osoitettu olevan edullisia sekä sydämelle, verenkierrolle että aivotoiminnalle. Kehotus syödä runsaasti rasvaista kalaa ohjautukoon oikeaan osoitteeseen. Runsaasti omega-3-rasvahappoja on myös mm. pellavaöljyssä. Erilaisia kalaöljytuotteita löytyy myös apteekin hyllyltä.

Lähde: Clin Cancer Res 12: 4662-4670, 2006

Muita juttujani tästä aiheesta:
Syökää kalaa - se on hyvää aivotoiminnalle
Rasvahappojen laadulla ja määrällä merkitystä
ALA ei riitä...
Mitä tarkoittaa omega-3- / omega-6-rasvahappojen suhde?
Ota oikeaa omegaa oireisiin!
Eikosapentaeenihappo masennuksen hoidossa
Kalaöljyt auttavat masennukseen
Kalaöljyt lieventävät urheilijoiden rasitusastmaa
Omega-3-rasvahapoista vaihteeksi terveysvaikutuksia vähättelevä tutkimus
Omega-3-rasvahapot ja syöpä
Omega-3-rasvahapot voivat olla hyödyllisiä aikuisiän diabetekseen ja masennuksen hoitoon
Totuus EPA:sta löytyy Maastrichtista?
Viisi minuuttia terveellisistä rasvoista

Blogiarkisto