perjantaina, elokuuta 25, 2006

Laadukkaita välipaloja Suomen kouluissa

Käynnistymässä on pienimuotoinen kampanja kouluissamme. Kotimaiset Kasvikset ry, Suomen Sydänliitto ja Suomen Syöpäyhdistys kampanjoivat tänä syksynä koululaisten välipalatarjoilun puolesta. Tavoitteena on saada koulujen ruokapalveluista vastaavat, opettajat ja rehtorit sekä yläkouluikäiset lapset ja heidän vanhempansa oivaltaamaan kunnollisen välipalan tärkeä rooli pitkän koulupäivän energiaruiskeena.

Järjestöt toivovat, että yhä useampi koulu järjestäisi välipalatarjoilua pitkän koulupäivän mittaan. Ravitsemusasiantuntija Päivi Jämsenin mukaan pienet eka- ja tokaluokkalaiset saavat välipalaa koulujen iltapäiväkerhossa, ja monet koulut järjestävät maksullista välipalatarjoilua myös vanhemmille oppilaille. Monista kouluista mahdollisuus välipalan nauttimiseen edelleen puuttuu.

Niissä kouluissa, joissa välipalatarjoilu on jo järjestetty, tarjotun välipalan laatu vaihtelee huimasti. "Osassa kouluja välipalatarjoilu on järjestetty hyvin, osassa tarjoillaan munkkeja", tiivistää Päivi Jämsen koulujen ruokapalveluvastaavien kanssa käytyjen keskustelujen antia.

Yhteistyöjärjestöjen yksi tavoite onkin kiinnittää huomio kouluissa tarjottavan välipalan laatuun. Välipalasuosituksessa noudatetaan virallisten ravitsemussuositusten linjaa ja kehotetaan käyttämään runsaasti kasviksia, marjoja, hedelmiä ja täysjyväviljavalmisteita ja välttämään runsaasti rasvaa, suolaa ja sokeria sisältäviä elintarvikkeita. Erityinen huomio on kiinnitetty kasviksiin. Niitä suositetaan käyttämään monipuolisesti ja vaihtelevasti osana jokaista välipalaa, jotta päivän tavoite kuusi annosta - tai puoli kiloa - kasviksia toteutuisi. "Monissa kouluissa välipalla on tarjolla pari kolme vaihtoehtoa pieneen hintaan. Toivomuksemme olisi, että kokonaisuuteen kuuluisi aina jokin kasvis", Jämsen kertoo.

Syksyn välipalakampanjan yhtenä kohderyhmänä ovat yläkouluikäiset lapset. Myös heidät on saatava oivaltamaan kunnollisen välipalan merkitys koulutyössä jaksamiselle. Hyvinkään järjestetystä välipalatarjoilusta ei ole hyötyä, jos kotoa saaduilla taskurahoilla ostetaankin lähikaupasta karkkia, limsaa ja muita herkkuja. Koululaisille välipalaviestiä viedään erityisesti kotitaloustunneilla. Kotitalousopettajille on lähetetty aiheeseen liittyvää materiaalia ja opetusaineistoa. Tarkoitus on, että tunneilla myös kokeillaan helppojen ja maistuvien välipalojen valmistusta.

Päivi Jämsen toivoo, että välipalaviesti tavoittaisi oppilaiden kautta myös vanhemmat. Keskusteluja aiheesta toivotaan käytävän myös koulujen järjestämissä vanhempainilloissa. "Vanhempien olisi muutenkin hyvä välillä kysellä lapsilta, mitä siellä koulussa syödään ja onko välipalaa tarjolla. Jos välipalaa ei koulussa tarjota, on vanhempien vastuulla varata sopivia välipalatarvikkeita kotiin. Vanhemmat voivat myös esittää koululle toiveita välipalatarjoilun järjestämisestä", Jämsen toteaa.

Lähde: Finfood, 25.8.2006

Blogiarkisto