tiistaina, elokuuta 15, 2006

Harjoitetaanko Suomessa ikärasismia?

Halukkaat voivat ottaa kantaa siihen harjoitetaanko Suomessa ikärasismia. Vettä myllyyn voi saada näistä kirjoituksista:

Ikää hoidetaan masennuslääkkeillä
Koko maan väestöstä Pohjois-Pohjanmaalla käytetään muuhun maahan verrattuna tavallista vähemmän masennuslääkkeitä, mutta muutamissa kunnissa yli 75-vuotiaille määrätään tavallista enemmän näitä lääkkeitä. Esimerkiksi Oulunsalossa viidennes 75 vuotta täyttävistä naisista saa lääkitystä masennukseen. Luku on maan suurin.

Oulunsalon johtava lääkäri Hannu Isotalus kertoo, että laimeampaa masennuslääkettä käytetään kyseisessä ikäryhmässä yleisesti unilääkkeenä. Kelan tutkimusprofessorin Timo Klaukan mukaan masennuslääkkeiden runsas käyttö johtuu osaltaan vanhusten masentuneisuuden ja alakuloisuuden yleistymisestä. ”Ikääntyneillä naisilla mielekkään tekemisen puute on pahin ongelma. Kotisairaanhoito saattaa usein raportoida lääkärille vanhuksesta, joka istuu apaattisena kotonaan. Tämä on yhteinen ongelma yhteiskunnassamme; vanhukset ovat jääneet yksin", Klaukka sanoo. Klaukka kuitenkin arvioi, että lievään masennustilaan annettu lääkehoito saattaa usein olla tarpeetonta. ”Lääkäri on tässä tilanteessa voimaton. Hän voi ainoastaan määrätä lääkettä.

Jos ajatellaan oikein kyynisesti, kunnat eivät nykyään oikein haluaisi kantaa vastuuta. Kunnat voisivat tukea järjestelmällisemmin esimerkiksi iäkkäiden harrastustoimintaa, hän huomauttaa.

Näin kirjoitti Kaleva-lehti 14.8.2006

Pelkonen ja Koistinen ikärasismia vastaan
Yli 70-vuotiaalle sydänsairaalle hoitoon pääsy voi olla kotipaikasta kiinni. Esimerkiksi Espoossa pallonlaajennuksia tehdään rutiininomaisesti jopa 90-vuotiaille. Muualla Suomessa tilanne vaihtelee rajusti. Suomen Potilasliiton puheenjohtaja Paavo Koistinen sanoo 70-vuotisten sydänpotilaiden sijoittuvan leikkausjonojen häntäpäähän. Arkkiatri Risto Pelkonen pitää tilannetta huolestuttavana ja ihmettelee miten voidaan sanoa jostakin potilaasta: "Kannattaako noin vanhaa ihmistä leikata"? Tässä on lääkärin etiikka koetuksella. Mitä mieltä sinä olet sydänpotilaiden tilanteesta Suomessa? Oletko kokenut ikärasismia? Ota kantaa!

Näin kirjoitin Suomen Potilasliiton Terveysuutisissa, 15.8.2006

Blogiarkisto