tiistaina, elokuuta 01, 2006

Rokote lihomiseen

Tutkijat Amerikassa ovat onnistuneet kehittämään rokotteen lihomista vastaan. Rokote piti eläinkokeissa rotat hoikkina, vaikka ne sortuivat ylensyömiseen. Ainetta ei voida vielä pitkään aikaan testata ihmisillä. Jos rokote joskus tulee käyttöön, siitä voisi olla apua niille, joilla on jojo-ilmiötä, eli paino sahaa edestakaisin.

"Emme väitä, että tutkimuksemme ratkaisee liikalihavuuden hoidon kerta heitolla", sanoo professori Kim Janda kalifornialaisesta Scrippsin tutkimuslaitoksesta. Rokote vaikuttaa greliini-hormoniin, joka säätelee ihmisten ja eläinten ruokahalua. Eläinkokeiden rotat söivät kaikki yhtä paljon, mutta voimakkainta rokotetta saaneet lihoivat vähiten. Tutkimuksen tuloksista kerrottiin maanantaina Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian julkaisussa.

Lähde: Verkkouutiset, 1.8.2006

Blogiarkisto