maanantaina, tammikuuta 16, 2006

Kalaöljyt auttavat masennukseen

Tohtori Tolonen lähettää minulle harva se päivä tutkimustietoja kalaöljyjen (erityisesti E-EPA) terveysvaikutuksista. Mediuutisten toimittaja Erpo Pakkala informoi tänään myös samasta tutkimuksesta, josta tohtori Tolonen on minua ystävällisesti informoinut jo aiemmin.
Kalaöljyn sisältämä E-EPA (eikosapentaeenihappo) näyttäisi olevan tehokas lisähoito kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, todetaan British Journal of Psychiatryssa julkaistussa tutkimuksessa. Kalaöljyn käyttö vähentää masennuksen uusiutumisen vaaraa ja nopeuttaa toipumista. Tulokset vahvistavat käsitystä, että E-EPA-hoito kannattaa aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Englantilaistutkimuksessa testattiin E-EPA:n vaikutuksia 75:llä kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivällä potilaalla. Tutkittavat jaettiin kolmeen ryhmään, joista yhdelle annettiin 12 viikon ajan tavanomaisen lääkityksen lisänä lumelääkitystä ja muille E-EPAa joko 1 000 tai 2 000 milligrammaa vuorokaudessa. Kummassakin E-EPA-ryhmässä havaittiin merkittävää paranemista lumeryhmään verrattuna. Kalaöljyryhmien välillä ei havaittu merkittävää eroa.
Merkittävän mielenkiintoista on ollut ennakkoluulottomasti paneutua lukuisiin tutkimuksiin E-EPA:n biokemiallisista vaikutusmekanismeista. Se on minulta vaatinut varsin suurta luku-urakkaa. Ymmärrän hyvin, että näihin kalaöljytutkimuksiin saatetaan suhtautua epäillen lääkäripiireissä. Mullistaahan se merkittävästi juuri esimerkiksi masennuksen hoitoa ja viralliselta taholta on tullut vähänlaisesti tukea E-EPAn suomille mahdollisuuksille masennuksen tehokkaassa hoidossa. Oman havannointini mukaan voin kertoa lääkäreiden ehtivän potilastyönsä ja muun toimintansa ohella huononlaisesti perehtymään esimerkiksi kalaöljytutkimuksiin. Siksi olisi tärkeää poistaa ennakkoluuloinen suhtautuminen. Olen vakuuttunut siitä, että lääkäreillä, tutkijoilla, muulla hoitohenkilökunnalla ja potilailla on paljon opittavaa tohtori Tolosen yhteenvedoista ja kysymyksistä ja vastauksista koskien E-EPAa.
Huomio! Tohtori Tolonen ei ole pyytänyt minua julkaisemaan tämän tekstin tai mitään muitakaan blogissani esiintyviä tekstejä. Sen minkä kirjoitan teen oman harkintakykyni mukaan. Minun oli pakko kirjoittaa tämäkin lause tähän yhteyteen, sillä minulle on tullut ikävänsävyistä sähköpostipalautetta mahdollisista kytköksistäni tohtori Toloseen. Näitä kytköksiä ei ole. Minä olen itsenäinen ravintoasioiden tutkija.
Tutkijoiden mukaan E-EPA sitoutuu solujen reseptoreihin ja vapauttaa soluista sekundaarisia välittäjämolekyylejä, jotka käynnistävät aivosolujen tilaa korjaavia biokemiallisia reaktioita. He toteavat, että E-EPA edustaa uutta luonnollisten ja turvallisten psykotrooppisten yhdisteiden sukupolvea, ja muistuttavat , että potilaat ottavat E-EPAa mieluummin kuin farmakologisia lääkkeitä, koska E-EPA on luonnollinen yhdiste.

Seurataan tilanteen kehittymistä!

Blogiarkisto