lauantaina, tammikuuta 21, 2006

Onnistunut leikkaus


Onnistuneen leikkauksen toimitti Euran kunnan lääkäri J. Liljeblad viime kuun 25 p:nä avatessaan erään nuorukaisen rinnan. Eurasta oli nimittäin Krouvilan talon 18 vuodella oleva poika Kustaa jo pitemmän ajan sairastanut hivuttavaa keuhkotautia ja oli jo varsin heikkona vuoteen omana, odotellen vaan viimeistä hetkeään. Silloin lääkäri, nuorukaisen ja hänen vanhempainsa luvalla, ryhtyi rohkeaan sekä vaaralliseen tekoon.
Hän leikkasi eräästä sairaan rinnan vasemman puolisesta kylkiluusta 2 tuuman pituisen palan pois ja avasi niin syntyneestä aukosta rinnan aina keuhkoihin ja sydämeen asti. Ja juoksutettuaan haavasta toista kannua verensekaista märkää puhdisti sitten julman haavan karboolivedellä, ja sairas, jolta jo toinen keuhko oli kokonaan mädännyt ja toinenkin vialla, on sittemmin alkanut virkistyä, ruokahalu on palannut ja keuhkotkin ovat alkaneet voimistua jälleen sekä muutoinkin tuntee mainittu nuorukainen voivansa hyvin, jotta on varma toivo saada hänestä vielä tervettä miestä. Rinnan puhdistamista karboolivedellä haavan kautta on jatkettu leikkauksen perästäpäin.
Muitakin rohkeita onnistuneita parannuksia on tohtori Liljeblad toimittanut, jonka vuoksi etäämpääkin riennetään häneltä apua etsimään.

Lähde: Wiipurin Sanomat No. 44, 19.3.1887

Blogiarkisto