lauantaina, lokakuuta 21, 2006

Olohuonejumppa

Olin tänään Hyvinkäällä juttelemassa liikunnasta ja ravinnosta. Suomen Kilpirauhasliiton jo perinteeksi muodostuneille Kuntoutuspäiville oli puheenjohtaja Paavo Koistinen taas luonut aivan erinomaiset puitteet. Lähes kolmekymmentä tiedonjanoista kilpirauhaskuntoutujaa oli paikalla.

Lääkäri Ulla Slaman erinomaisen asiapitoisen luennon jälkeen oli helppo astua estraadille. Minultakin odotettiin asiapitoista luentoa, osasivatpa Ulla ja Paavo jopa luoda odotuspaineita meikäläisen suhteen. Ruokailun jälkeen pitää olla takataskussa tavallista enemmän yllätyksiä ja humoristisia heittoja. Kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivillä kovin herkästi menevät silmät kiinni pitkäpiimäisestä jaarittelusta. Pois se minusta! Minä olen luvannut panna kaiken osaamiseni likoon, jotta porukka viihtyisi. Jopa "Raimo", jonka nukahtelua hetkellinen valveillaolo kuulemma häiritsee. Muitakin leikinlaskijoita oli paikalla.

Kun lähes kaikki toivo on mennyt sen suhteen, että joskus järkiintyisin ja aikuistuisin luennoillani, sai porukka taas tyypillisen christer-shown kuultavaksi. Kukaan ei nukahtanut tälläkään kertaa ja sain huomata poikenneeni taas alkuperäisestä käsikirjoituksesta ja pääpainon sai "uusi" keksintöni:

Olohuonejumppa
Kotimme ovat nykyään varsinaisia mukavuuskeskuksia. On kaukosäädintä, moottoroitua nojatuolia, kätevät kaapit, askeleita säästäviä ratkaisuja vaikka kuinka paljon. Mutta tämä on koitumassa ihmisen turmioksi. Me tarvitsemme ehdottomasti lisää liikuntaa kodissamme!

Suomalaisten perusongelmana on heikko lihaskunto ja ryhti. Erityiset ongelmakohdat: lantion lihakset, nilkat, polvet, pohjelihakset, alaselkä, hartianseudun lihakset, pään asento. Kun hetken mielijohteesta potilas lähtee liikuntaa harrastamaan, kipeytyvät nilkat ja polvet minkä johdosta homma useasti tyssää siihen. Hoitamalla lihaskunto ensin sellaiseen jamaan, että nivelet, lihakset ja jänteet kestävät lisääntyneen liikuntapanoksen, voimme ehkä saada liikuntainnosta pysyvämpää ja nautinnollisempaa.

Miten olisi olohuonejumppa normaalin liikunnan lisäksi antamaan lisää tehokkuutta, turvallisuutta ja kehon hallintaa? Mitä jos piilottaisit päivittäin tarvitsemasi kahvikupit kodin taaimmaiseen nurkkaan ja kävellä köpöttelisit kupit hakemassa tarvittaessa vaikkapa kantapäillä kävellen? Lusikat ja sokerit voisit sijoittaa vaikkapa vinttikomeroon! Hirmuisimman sokerihimon laannuttua joutuessasi kiipeämään ullakolle sokeria ja lusikoita hakemaan, tyytyisit ehkä lopulta kahviin ilman sokeria! Ruokalautaseksi voisit kelpuuttaa vaikkapa teelautasen, jolloin mahdollisesti saisit jopa santsata ruokaa. Eihän teelautaselle kovin monta perunaa ja pihviä mahdu kun siihen pitää varata puolet vihanneksille!

Tässä olohuonejumpan perusaineksia ilman sen kummoisempia selityksiä. Kuuntelijoilla oli hauskaa erityisesti kun näytin "varpailla eteenpäin" - kävelyn ja muita kilpakävelijöiden bravuureja. Kun lähdet toteuttamaan olohuonejumppaa sisällytä siihen esim. nämä liikkeet:

- kävelytripling (ultralyhyt versio)
- kävely varpailla
- kävely kantapäillä
- varpailla eteenpäin, nouki legoja, piirrä aakkoset jaloilla
- lantion keinunta ja pyöritys, vedä vatsa sisään
- käsien pyöritys (krooli, perhosuinti, selkäuinti, koordinaatio)
- hartioiden pyöritys, ”kuka on takana”
- kevyet punnerrukset ja jalkakyykyt

Tulen mielelläni näyttämään olohuonejumppaa teillekin ja samalla voidaan kokeilla ravintokaraokea.

Blogiarkisto