tiistaina, lokakuuta 10, 2006

Omega-3-rasvahapoista ei ole apua pitkälle edenneessä dementiassa

Omega-3-rasvahapot, joita nautittiin ravintolisänä, hidastivat hieman dementian kehittymisestä muutamalla ihmisellä, joilla oli alkava Alzheimerin tauti. Sen sijaan pitemmälle edenneen taudin hoidossa niistä ei ollut mitään hyötyä, havaittiin Tukholman Karoliinisessa instituutissa tehdyssä tutkimuksessa. Tutkimus oli lumekontrolloitu kaksoissokkotutkimus.

Kokeen lähtökohtana oli laajemmissa elämäntapoja kartoittaneissa tutkimuksissa saatu havainto, että rasvaisen kalan syöminen pari kertaa viikossa pienentää Alzheimerin taudin riskiä. Karoliinisen instituutin tutkimuksessa oli mukana 200 Alzheimerin tautia sairastavaa ihmistä, joiden sairaus oli eri vaiheissa. Potilaat olivat iältään keskimäärin 74 vuotta. Puolet potilaista sai kuuden kuukauden ajan omega-3-rasvahappoja (EPA ja DHA) sisältäviä pillereitä ja loput lumepillereitä. Toisen puoli vuotta kaikki saivat oikeita rasvahappopillereitä. Puolen vuoden kuluttua lumepillereitä ja omega-3-rasvahappolisää saaneiden välillä ei ollut eroa älyllisen toiminnan heikkenemisessä, lukuunottamatta niitä, joiden dementia oli vielä hyvin lievää. Tässä alaryhmässä varsinaiset pillerit hidastivat dementoitumista myös niillä, jotka olivat saaneet lumepillereitä ensimmäiset kuusi kuukautta. Omega-3-rasvahappopillerit eivät aiheuttaneet haitallisia sivuvaikutuksia eivätkä ne nostaneet verenpainetta. Veren rasvojen suhteita rasvalisä muutti jonkin verran.Omega-3-rasvahappojen suojaava vaikutus välittyy mahdollisesti sitä kautta, että ne ehkäisevät tulehduksia. Ennen varsinaisen dementian alkua voi olla muutaman vuoden kriittinen jakso, jolloin keskushermoston tulehdusta osoittavat tulehdusarvot ovat lievästi kohonneet. Kun aivojen hermosolujen tuho on edennyt niin pitkälle, että dementian oireet ovat ilmeiset, omega-3-rasvahapoista ei ole enää apua.

Lähde: Radion tiedeuutiset, 9.10.2006 ja Arch Neurol 63: 1364-1365, 2006

Blogiarkisto