tiistaina, tammikuuta 24, 2006

Ihmemies Kim Peek


Tämä ei ole mikään uusi juttu. Scientific American lehden joulukuun numero vuodelta 2005 on vain minun kohdallani odottanut lukuvuoroaan tähän saakka. Hyvää kannatti tosin odottaa!
Tässä teille varsinainen ihmemies. Kuvassa näette miten Kim Peek, osittain kehitysvammainen (savant-ilmiö) lukee jotain lukuisista kirjoistaan. Tämä Utahissa, USA:ssa asuva ihmemies rupesi lukemaan kirjoja 18 kk ikäisenä ja tähän mennessä hän on niitä lukenut yli 9000 kpl. Hänellä on valokuvamuisti ja hän lukee kirjoja meistä tavallisista ihmisistä poiketen niin, että hän muistaa kirjan sisällön vielä monien vuosienkin jälkeen. Itse asiassa hän on kehittänyt sellaisen systeemin, että kirjan luettuaan hän kääntää sen nurinpäin kirjahyllyssään merkkinä siitä, että se on luettu ja tallentunut muistiin!
Monien savantien tapaan hänellä on sosiaalisia ongelmia, joissa hän tosin on harjaantunut tultuaan kuuluisaksi ja tavattuaan paljon ihmisiä. Hän on valtavan kömpelö liikkeissään eikä esimerkiksi kykene napittamaan paitaansa. Hän oppi kävelemään vasta neljän vuoden iässä ja kävelee vieläkin kömpelösti ikäänkuin sivuttain. Hän on antanut aiheen erääseen elokuvaan nimeltä Rain Man (pääosassa Dustin Hoffman).
Tieteelle hän on tavattoman mielenkiintoinen ilmiö. NASA on tutkinut häntä monin eri tavoin. Toisessa kuvassa näette skannauskuvia hänen aivoistaan. Niissä on paljon mielenkiintoisia ominaisuuksia. Tiedonkulussa on ilmeisiä puutteita (!) aivolohkojen välillä. Kim Peekillä on corpus callosum aivokurkiainen lähes surkastunut pois, eli aivolohkot toimivat erillään. Tämä kaksinkertaistaa aivojen kyvyn käsitellä tietoa. Hän esimerkiksi lukee samanaikaisesti kahta sivua, silmien liikkuessa molemmilla sivuilla samanaikaisesti ja itsenäiseen tahtiin. Hän ahmii kirjoja tällä tavalla varsin nopeasti. Yhden sivun lukemiseen menee noin kymmenen sekuntia.
Scientific American kertoo esimerkkinä miten hän lukee Tom Clancyn romaanin 1 tunnissa ja 25 minuutissa. Neljän kuukauden kuluttua häneltä kysytään kirjasta yksityiskohtaisia tietoja ja hän kertoo tarkasti tämän tiedon samalla ilmaisten millä sivulla tieto esiintyy kirjassa. Hänellä on ainakin 15 osaamisaluetta, joista voidaan mainita Amerikan historian lähes täydellinen hallinta. Hän tietää myös lähes kaiken urheilusta, elokuvista, maantieteestä, avaruusohjelmista, näyttelijöistä. Hän osaa Raamatun ulkoa ja lukee ulkomuistista lähes virheettömästi koko Shakespearen tuotannon. Hän tunnistaa kaikki USA:n postinumerot ja voi ilmoittaa millä taajuudella radio-ohjelma kuuluu siellä sekä tietenkin radioyhtiön nimen. Hän voi antaa täydellisen reittikuvauksen kahden umpimähkään valitun amerikkalaisen kaupungin välillä useimmiten kadunnimineen.
Kömpelyydestään huolimatta hän on niin valtavan kiinnostunut musiikista, että ulkomuistista opettelemansa nuotit hän nykyään on opetellut soittamaan pianolla. Tämä pianonsoiton taito oli (onneksi) niin vaativaa, että siinä on mennyt häneltä kaksi vuotta pianonsoitonopettajan seurassa. Nyt hän kuulemma jo soittaa pianoa oikein hyvin!

Minä liikutuin kyyneliin kun luin tästä ihmeellisestä miehestä. Tutustukaa tekin tähän ihmeeseen.

Lisää tietoa: Kim Peek Wikipediassa (engl.)

Blogiarkisto