tiistaina, heinäkuuta 25, 2006

Hae lakkaa satamasta kun lakkaa satamasta

Tämän T. Korven sivulta löytämäni sanaleikin myötä houkuttelen poimimaan talteen soillamme kypsyvän loistavan lakkasadon. Hyvä lakkasato saadaan tänä vuonna koko valtakunnan alueelta. Kukkien lukumäärä oli suurin valtakunnan marjasatotutkimuksen kymmenen vuoden historiassa, kertoo valtakunnallisesta luonnonmarjojen ja sienten satotutkimuksesta vastaava vanhempi tutkija Kauko Salo Metsäntutkimuslaitokselta.

Otollisten säitten vallitessa lakan kypsyminen ajoittuu avo- ja vähäpuustoisilla soilla heinäkuun puolivälin jälkeen. Mikäli joillakin suoalueilla ei kuitenkaan esiinny marjoja, johtuu se siitä, että lakka on kaksikotinen kasvi, mikä tarkoittaa, että hede- ja emikukat ovat eri yksilöissä. Soilla voi siten esiintyä runsaasti vain hedekukkaisia yksilöitä, eikä näin ollen marjoja muodostu.

Lakkaa sanotaan Pohjolan appelsiiniksi, koska marjan C-vitamiinipitoisuus on korkea: 100 grammassa kypsiä marjoja on C-vitamiinia peräti 100 mg eli kymmenkertainen määrä puolukkaan verrattuna.

Lakoista voi tehdä soseuttamalla hilloja. Mutta ei SAK:n lakoista.

Lähde: Maa- ja Metsätalousministeriön tiedote, 24.7.2006

Blogiarkisto