Tutkimuksissa on todettu aikuisiällä tapahtuneen lihomisen suurentavan riskiä sairastua kuukautisten loppumisen (menopaussin) jälkeiseen rintasyöpään. Mekanismi, jolla lihavuus lisää syöpäriskiä, ei ole täysin selvillä. Rasvasolujen määrän tiedetään kuitenkin vaikuttavan kehossa kiertävien hormonien pitoisuuksiin, ja painon oletetaan vaikuttavan rintasyöpäriskiin ainakin tätä kautta. Nyt on tehty laaja tutkimus missä painonpudotus menopaussin jälkeen näyttäisi pienentävän rintasyövän vaaraa.
Kyseessä on kohorttitutkimus, jossa kartoitettiin 87 143:lta menopaussin ohittaneelta naiselta, miten painonmuutokset 18 ikävuoden jälkeen vaikuttivat rintasyöpävaaraan. Tutkimuksen seuranta-aika oli 20 vuotta. Sinä aikana 4 393 naista sairastui rintasyöpään. Tutkijat havaitsivat sellaisen trendin, että yli 25 kiloa täysi-ikäistymisen jälkeen lihoneilla naisilla oli 45 % suurempi riski sairastua rintasyöpään kuin naisilla, joiden painossa ei ollut tapahtunut paria kiloa suurempia muutoksia. Lihominen ja kohonnut rintasyöpäriski oli erityisen selvä niillä naisilla, jotka eivät käyttäneet hormonikorvaushoitoa. Myös naisilla jotka lihoivat menopaussin jälkeen yli kymmenen kiloa, havaittiin lähes viidennestä suurempi rintasyöpäriski kuin naisilla, joiden painossa ei tapahtunut muutoksia kuukautisten loppumisen jälkeen.
Menopaussin jälkeen ainakin 10 kiloa pysyvästi laihduttaneilla naisilla oli puolta pienempi syöpäriski kuin naisilla, joiden paino pysyi samana.
Laihduttaminen ei siis koskaan ole turhaa.
Endogenous hormones are a primary cause of breast cancer. Adiposity affects circulating hormones, particularly in postmenopausal women, and may be a modifiable risk factor for breast cancer. These data suggest that weight gain during adult life, specifically since menopause, increases the risk of breast cancer among postmenopausal women, whereas weight loss after menopause is associated with a decreased risk of breast cancer. Thus, in addition to other known benefits of healthy weight, our results provide another reason for women approaching menopause to maintain or lose weight, as appropriate.
Lähde: JAMA 296:193-201, 2006
torstaina, heinäkuuta 20, 2006
Blogiarkisto
-
►
2005
(318)
- ► heinäkuuta 2005 (11)
- ► elokuuta 2005 (62)
- ► syyskuuta 2005 (74)
- ► lokakuuta 2005 (65)
- ► marraskuuta 2005 (64)
- ► joulukuuta 2005 (42)
-
▼
2006
(724)
- ► tammikuuta 2006 (73)
- ► helmikuuta 2006 (79)
- ► maaliskuuta 2006 (90)
- ► huhtikuuta 2006 (90)
- ► toukokuuta 2006 (79)
- ► kesäkuuta 2006 (68)
-
▼
heinäkuuta 2006
(69)
- Aika skitso juttu
- Sotilaat kilpailevat Lahdessa
- Melkoista myyräntyötä sokeritaudissa
- Natalia elämänsä loikkakunnossa
- Toiveikkuutta näkyvissä suomalaisten ravintotasees...
- Suosittelen sydämellisesti Välimeren dieettiä
- Kävelytesti paljastaa kuolemanvaaran
- Krooninen väsymysoireyhtymä
- Ruokakulttuurikeskus
- TOP-50 tiedeblogit
- Myymälä numero 153
- Aasialainen paradoksi - vihreä tee?
- Kreatiinista ei hyötyä tennispelaajille
- Farmakogenetiikasta muutama sana
- Viisi minuuttia aikuisten aivovammoista
- Tervetuloa optiseen seikkailuun!
- Yksin on tuplasti vaarallisempaa sydämelle
- Sota uusitaan tänään klo. 23.45!
- Urheilijan on muistettava syödä kunnolla
- Mitä ihmettä Zidanelle tapahtui?
- Onneksi olkoon Verohallitus!
- Saisiko olla kuppi kahvia?
- Ihmiskauppaa
- Viisi minuuttia terveellisistä rasvoista
- Miau!
- Vaikeita asioita
- Tuttu kuokkavieras G8-kokouksessa
- Sähköä veressä!
- Kävelyviesti halki USA:n päättymässä
- Monipuolisen ravinnon edut tiedostetaan mutta käyt...
- Tuomittavia terveysväittämiä
- Botuliini - Apetit Kala Oy:n kosto?
- Ruokavalio - Lihavuus - Astma
- ALA ei riitä...
- Sydän tykkää HDL-kolesterolista
- Kalan syönti hyödyllisempää kuin myrkyistä jaarittelu
- Tom Cruise syö luomuruokaa
- Takaisin luolaanko?
- Laihduttaminen saattaa pienentää rintasyövän vaaraa
- Ylipaino ahdistaa
- Ihminen ei elä pelkillä lääkkeillä...
- Lukeminen kannattaa aina
- Liikkuminen kannattaa aina
- Lepo kannattaa aina
- Kreatiinin turvallisuudesta ei vielä täyttä varmuutta
- Lääkkeiden seurantatutkimukset kangertelevat
- Paras yskänlääke - vesi ja mehu
- Nyt vattuja keräämään!
- Tasainen verensokeri tuo terveyttä
- Barkerin hypoteesi
- Hae lakkaa satamasta kun lakkaa satamasta
- Liian lihava röntgentutkimuksiin!
- Viisas laihduttaja syö pienemmästä kulhosta
- Runsas kalan nauttiminen auttaa sydämen rytmihäiri...
- Arkisia ajatuksia ruoasta ja terveydestä
- APECED - harvinainen tauti
- Epäterveellinen ruoka huolenaiheena Ruotsissa
- Lääke-esittelyistä halutaan eroon
- Liikuntadieetti toimii - kokeile sinäkin!
- Greenpeace - McDonalds 1 - 0 ensimmäisen erän jälk...
- Vähärasvaisilla maitotuotteilla verenpaine kuriin
- Rypyt jää - rahat veks
- Statiinit voivat aiheuttaa potilaille sidekudos-, ...
- Kiitos tästä vuodesta!
- Viisi minuuttia rasvamaksasta
- Tanskalaiset ovat onnellisimpia
- Mielenkiintoista keskustelua homeopatiasta
- Lasten haluttomuus syödä kasviksia voi olla perinn...
- Viisi minuuttia syömisen säätelystä
- ► elokuuta 2006 (81)
- ► syyskuuta 2006 (46)
- ► lokakuuta 2006 (49)
-
►
2008
(3)
- ► maaliskuuta 2008 (1)
- ► toukokuuta 2008 (2)