Viisi minuuttia syömisen säätelystä

Kuopion yliopiston kliinisen ravitsemuksen ja aineenvaihduntasairauksien professori ja rehtori Matti Uusitupa pitää ihmisen syömistä ja erityisesti sen säätelyä erittäin monimutkaisena. Se miten me syömme johtuu pitkälti biologiastamme, mutta siihen vaikuttavat myös psykologiset seikat, tavat ja tottumukset, sanoo FT Merja Koikkalainen. Kuopion yliopiston erikoistutkija Leila Karhusen mukaan ruokailu on myös mielihyvää tuottava tapahtuma ja sosiaalisen kanssakäymisen muoto. Niinpä vaikka energiantarpeemme olisikin teknisesti mahdollista tyydyttää vaikkapa pelkästään pillereillä, se ei pidemmän päälle ole toimiva ratkaisu. Ihminen kaipaa ruokailultaan muutakin kuin pelkkää mekaanista ravinnonottoa. Koikkalaisen mukaan syömiskäyttäytymisen muuttaminen koetaan erityisen ongelmalliseksi ruokailutilanteissa joissa ollaan ystävien kesken. Syynä tähän on muun muassa se, että ruoka maistuu ja tuoksuu paremmalta seurassa syötäessä. Siksi ruokaa myös usein syödään silloin enemmän kuin normaalisti. Sosiaalisissa ruokailutilanteissa viivytään myös yleensä kauemmin ja siten syödyn ruoan määrä vaivihkaa lisääntyy. Myös seuralaisten lukumäärä vaikuttaa, sillä mitä useampi henkilö syö yhdessä, sitä enemmän kaikki syövät. Miellyttävän taustamusiikin ja himmeän valaistuksen on havaittu vaikuttavan niin, että jälkiruokaa ja ylimääräisiä juomia tilataan useammin.

Syömisen säätely toimii sillä tavalla, että ruoansulatuskanava tuottaa joitakin tiettyjä hormoneja, jotka vaikuttavat syömistä lisäävästi tai vähentävästi. Lisäksi aivot ovat mukana syömisen sääntelyssä. Erityisesti hypotalamus on tärkeä syömistä säätelevä keskus. Vuoden 2005 lopulla tunnistettiin ruoansulatuskanavassa erittyvä uusi yhdiste nimeltään obestatiini. Obestatiinin rooli syömisen säätelyssä on vielä aika avoin, sillä tutkimustulokset ovat ristiriitaisia. Osa tutkimuksista osoittaa sen vähentävän syömistä, mutta toisaalla on raportoitu, että se ei vaikuta syömisen määrään ollenkaan.

Tutkija Leila Karhusen mukaan syömistavat opitaan varhain: "Jos ajatellaan ihan todella lihavuusongelman ehkäisyä, niin kyllä kasvatuksen pitäisi lähteä lapsista ja nuorista. Aikuisten tapojen muuttaminen ei ole myöhäistä, mutta vuosien aikana muotoutuneiden tottumusten muuttaminen on vaikeaa. Ylipainon pudottaminen on hankalampaa kuin välttää koko ongelma jo ennalta."

Vuonna 1995 tutkijat löysivät energiatasapainoon vaikuttavan hormonin, leptiinin, ja muutamaa vuotta myöhemmin leptiinireseptoreita hypotalamuksesta. Tuolloin lihavuustutkijat innostuivat, että tämä hormoni voikin olla oiva lääke ylipainon hoidossa. Syömisessä kyse on kuitenkin paljon monimutkaisemmasta ilmiöstä kuin pelkästään yhdestä ainoasta hormonista. Hiirikokeissa havaittiin, että rasvakudoksesta vapautuva leptiini vaikuttaa keskushermostotasolla ravinnonottoa hillitsevästi. On kehitetty sellaisia hiirikantoja, joilta puuttuu tämä leptiini. Sellaiset hiiret syövät tosi paljon ja niille kehittyy merkittävä ylilihavuus. Se korjaantuu annettaessa hiirille leptiiniä ruiskeena. Tiedetään, että myös ihmisellä leptiini on merkityksellinen, ja se osallistuu professori Uusitupan mukaan ilmeisesti pitemmän aikavälin ravinnonoton säätelyyn.

"Lihavuuteen liittyy ihmisillä niin sanottu leptiiniresistenssi", tutkija Karhunen kertoo ja jatkaa: "Tällöin elimistö ei reagoi leptiinin vaikutukseen normaalisti. Toinen asia ovat ihmiset, joiden leptiinieritys on häiriintynyt. He lihovat hurjasti, koska heille ei kehity ruokailun aikana kylläisyyden tunnetta. Tästä päätellen leptiinin merkitys on hirveän suuri syömisen säätelyssä, mutta oikopäätä se ei ratkaise potilaiden ylipaino-ongelmia."

Leptiinin ohella insuliini vaikuttaa keskushermostotasolla ravinnonottoa hillitsevästi. Kolekystokiniini on peptidihormoni, jota vapautuu ohutsuolessa syömisen jälkeen ja se kertoo hypotalamuksen nälkäkeskukselle, että nyt riittää ruokailu. Samoin tekee myös serotoniini, jonka pitoisuutta monet ruokahalua hillitsevät lääkkeet suurentavat.

Sen sijaan mahalaukusta vapautuva hormoni nimeltään greliini kiihdyttää ruokahalua. Myös suolistosta vapautuvat suolistohormonit säätelevät sitä miten paljon meidän tekee mieli syödä ruokaa. Monilla peptideillä on tärkeä merkitys hypotalamuksen ravinnonotton säätelyyn. Erityisen voimakkaasti ruokahalua lisää Neuropeptidi Y (NPY).

Veressä kiertävät ravintoaineet, mm. glukoosi, osallistuvat ravinnonoton säätelyyn. Jos esimerkiksi solujen glukoosipitoisuus laskee alle normaalin, syntyy nälän tunne. Aivomme saavat siis lukuisia signaaleja elimistöstä, jotka omalla monimutkaisella tavallaan säätelevät keskushermostotasolla ravinnonottoa ja energia-aineenvaihduntaa.

Perinnölliset tekijät myös vaikuttavat siihen miten herkästi lihomme. Geenien merkitys vaihtelee eri tutkimuksissa 30-70 prosentin välillä. Niinpä ihmiset eivät ole painonhallinnassa samalla viivalla. Toisilla on taipumusta enemmän ylipainoon kuin toisilla. Perintötekijöiden lisäksi liikasyömistä selittävät myös muun muassa yksipuolinen ruokavalio, epäsäännöllinen ruokailurytmi, liian pitkät ateriavälit, suuret annoskoot, voimallinen ruoan markkinointi sekä opitut tavat.

Syömisen sääntelyssä on vielä paljon tuntemattomia alueita. Esimerkiksi ylipainon hoidossa tarpeellisia tietoja voisivat olla, mitkä aineet elimistössä vaikuttavat eniten juuri syömisen sääntelyyn. Tutkijoiden mielestä kiintoisaa on myös se, että syöminen ei ole pelkästään silkkaa biologiaa, vaan siihen vaikuttavat elämäntavat ja ympäristö. Karhusen mukaan liikasyöminen on kuitenkin enemmän biologinen kuin moraalinen asia: "Jos liikasyömisen kohdalla pitäisi valita, onko kyse enemmän moraalisesta vai biologisesta ongelmasta, vastaan, että kyse on enemmän biologisesta mekanismista. Elimistömme on rakennettu niin, että se takaa kaikissa olosuhteissa riittävän energiansaannin. Ruoan ja elintarvikemainonnan täyttämässä ympäristössä elimistömme toimii ikään kuin meitä vastaan, se halajaa alati ruokaa, vaikka liikaakin. Olemme alttiita syömistä lisääville vaikutuksille koko ajan. Pysyäksemme normaalipainoisina meidän täytyy kamppailla ympäristön ruokamainoksia ja elimistömme energiansaantia varmistelevia viestejä vastaan."

Lähteet:
sundqvist christer. Ruoka maistuu välillä liaankin hyvältä. veteraaniurheilija-blogi, 14.10.2005
Syömistä säätelee monimutkainen prosessi. Radion tiedeuutiset, Kuopion yliopisto, 31.7.2006
Uusitupa Matti. Miksi kilot karkaavat? Tieteessä tapahtuu 5 (3): 29-31, 2003

Muita kirjoituksiani tässä Viisi minuuttia -sarjassani:

• ...aikuisten aivovammoista
• ...terveellisistä rasvoista
• ...rasvamaksasta