Takaisin luolaanko?

Heinäkuun Hyvä Terveys -lehti uhraa paljon palstatilaa paleoliittiselle dieetille, eli luolaihmisen ruokavaliolle, "kivikauden dieetille". Toimittaja Janne Oran pohdintoja ja vähän omiakin ajatuksia ohessa luolaihmisen ruokavalion ja elämän hyvistä ja huonoista puolista.

Stressi, ylipaino, melu ja masennus piinaavat nykyihmistä. Voisimmeko paremmin, jos eläisimme kuin esi-isämme? toimittaja Ora kysyy. Esihistorialliset metsästäjä-keräilijät liikkuivat monin verroin enemmän ja söivät terveellisemmin kuin nykyiset cityihmiset. Kuitenkin muinaisihmisen elinikä oli keskimäärin vain 30-35 vuotta. Sydän- ja verisuonisairauksiin ja muihin elintapasairauksiin sairastutaan yleensä tätä myöhemmin, joten ruokavalion vaikutus jää jossain määrin arvoitukseksi. Moderni lääketiede on ainakin tehnyt meistä pitkäikäisempiä. Elintapamme on kaikkinensa muuttunut ihmiskunnan kehityksen myötä. Luolaihmiselle oli täysin tuntemattomia sellaiset käsitteet kuin jenkkakahvat, rasvanpoltto, keskivartalolihavuus jne.

Luolaihmisen ravinto sisälsi lihaa, juureksia, kasviksia, hedelmiä, sieniä ja marjoja. Rasvahappojen koostumus oli mahdollisesti terveellisempi kuin nykyisin. Nykytermein ilmaistuna voitaneen pitää luolaihmisen ravintoa sydänystävällisenä. Monipuolisena pidetty nykyinen ruokavaliomme taitaa kalveta muinaisihmisen luonnon suomien herkkujen edessä. Tarjolla oli tuhansia erilaisia juuri-, kasvis- ja hedelmälajeja, joista moderni cityihminen poimii lähimarketistaan korkeintaan muutamia kymmeniä.

Ongelmana oli ravinnon ajoittain hankala saanti. Ilmaston vaihtelu, vuodenajat, metsästysonni ja monet muut asiat vaikuttivat ruoan saantiin. Pulakausia ja näihin liittyviä nälkäkuolemia koettiin suhteellisen usein.

Hyvä asia oli luolaihmiselle puhtaan sokerin puuttuminen. Kivikaudella ei myöskään syöty ravintoa joka sisälsi viljaa ja maitoa. Kivikauden ihminen harrasti paljon liikuntaa metsästyksen ja ravinnonkeruun vuoksi. Todennäköisesti erilaisia huumaavia aineita käytettiin, mutta tupakka ja kahvi olivat tuntemattomia paheita.

Nykyään on paljon stressitekijöitä lähes jatkuvasti kun taas luolaihmisen stressi oli enemmänkin jaksottaista. Sellaisia normaaleja ruumiin reaktioita paineeseen, stressihuippuja, joista palauduttiin. Kaikenlaisia vaaroja ja riskejä oli tarjolla yllin kyllin: ravinnon puute, pedot, ilmasto, yhteenotot naapuriyhdyskuntien välillä.

Taitaa olla, että luolaihmisen ruokavalion mahdollisesti suoma sydänystävällinen lyhyt elämä kalpenee sen rinnalla, että nyt moderni elämä suo meille mahdollisuuden nauttia elämästämme pitempään ja omakohtaisesti kokea fyysisen ja psyykkisen rappion suomat vaihtelut yksitoikkoisuuksineen kaikkineen. Harvinaisen mukava on kun nykyään yhä useampi ehtii nähdä jopa lapsenlapsenlapsenlapsensa.