Vaikeita asioita

Elämä ei aina ole ruusuilla tanssimista. Välillä on tosi vaikeaa. Elämä on kohdellut minua lempeästi varsinkin kun vertaan sitä muiden tuntemieni ystävien ja varsinkin luokseni hakeutuneiden asiakkaiden tilanteeseen. Olen huomannut olevani tavattoman huono ottamaan opiksi kokemistani vaikeuksista. Saatan elää samantyyppiset vaikeudet uudestaan ja uudestaan vaikka alitajuntaani on vuorenvarmasti siirtynyt kokemieni vaikeuksien koko ulottuvuus. En osaa olla varuillani jos joku käyttää minua hyväksi.

Kliinisesti puhtaiden ravinto-, terveys- ja liikunta-aiheisten kirjoitusten vastapainoksi ajattelin heittäytyä avoimeksi ja hieman pohtia elämäni aikana tapahtuneita vaikeita asioita ja miten niistä on ollut hyötyä elämässäni. Tätäkään kirjoitusta teidän ei ole millään tavalla pakko lukea ja lopettanette lukemisen sitten jos sanomani rupeaa liiaksi ällöttämään.

Kristilliseen vakaumukseeni kuuluu mm. sellainen asia, että uskon Taivaan Isän järjestävän rakkaille lapsilleen hankaluuksia jotta niistä olisi elämässämme jotain hyötyä. Tälle kummalliselle suhtautumiselleni on taatusti teologinen selitys. En nyt jaksa sitä kaivaa esille arkistostani. Hankaluuksien keskellä eläessä tämä jalo, ehkäpä hurskaskin, ajatus vaikeuksien kääntymisestä siunaukseksi, saattaa jäädä pimentoon, mutta tilanteen selkiinnyttyä löydän itseni kiittämässä vaikeuksista, joiden kautta Jumala on halunnut minua kuljettaa. Elämä on niin lyhyt, että kaikkien kokemieni vaikeuksieni kääntymistä minulle opetukseksi en ehkä ehdi edes kokea. Jätän vaikeuksieni luettelosta pois kaikki nimet ja jätän tahallani kuvauksen sillä lailla epäselväksi, että itse tapahtuma ei ole liian hyvin tunnistettavissa. Vaikeuksieni luettelo on teidän luettavana, ei suinkaan teidän sääliänne kerjäten tai millään tavalla "erinomaisuuttani" korostaen, vaan sen takia, että voisitte jollakin tavalla itse kokea vaikeiden asioiden läpi elämisen tärkeyden vaikkapa minunlaisellani vajavaisella tavalla. Vaikeudet eivät ole missään erityisessä järjestyksessä enkä ole pyrkinyt mitenkään täydellisyyteen luettelon suhteen.

Äidin poismeno
Oma äitini kuoli tämän vuoden toukokuussa. Äidin poismeno tuli yllätyksenä. Äidin kuolemaa ennen minulla oli kova työputki päällä. Minun on vaikea antaa itselleni anteeksi, että harmittelin äidin kuolemaa myös työtilanteeni kannalta ja erityisen hurjistunut olen siitä syystä, että jouduin selittämään työni viivästymistä työnantajilleni. Äidin kuolemaa seurannut suru on näkynyt saamattomuutena ja työnteon hidastumisena. Nyt hyväksyn tämän osana tärkeää vaihetta, jolloin suuri osa työn luovuudestani on valjastettu tärkeän henkilön muistamista varten. Olen iloinen, että työnteossani näkyy takkuilua. Kiitollisena muistan äitiäni mm. sosiaalisen lahjakkuuden siirtymisestä hänen kaikkiin lapsiinsa, jopa minuun.

Erilainen koululainen
Varhaisimmat mielikuvani lapsuudesta liittyvät uusien asioiden oppimisen kiehtovuuteen. Opin esimerkiksi itsekseni lukemaan ennen kouluikää ja ahmin alle kymmenvuotiaana Aleksis Kiveä, Väinö Linnaa, Mika Waltaria, John Steinbeckiä, Ernest Hemingwaytä, Raamattua jne. Muistelen ensimmäisiä vuosiani koulussa mahdottoman tylsinä tilaisuuksina. Tuntui aika ajoin siltä, että opetus etenee niin hitaasti, että tulen hulluksi. Nyt en muuten ollenkaan liioittele! Lukuintoani tämä koulunkäynnin tylsyys ei onnistunut sammuttamaan ja muistelen huvittuneena miten luin Virkkalan kirjaston kaunokirjallisen tarjonnan läpi systeemillä "yksi kirja per kirjailija A:sta Ö:hön". Vaikka vaikeuteni koulussa ovat takanapäin ja olen vaikeuksieni kanssa jo oppinut elämään, huomaan miten vaivun epätoivoiseen tilaan kun kuulen lapsesta, joka käyttäytyy oudosti koulussa (vaimoni on kouluavustajana). Mitä jos tämä outo käyttäytyminen johtuu siitä, että lapsi on nero ja tylsistyy "bulkki-opetuksessa"? Iloitsen huomatessani oman lapseni kädessä Hemingwayn kirjan!

Isän alkoholismi
Muistelen kauhulla niitä hetkiä jolloin hain isäni kotiin jostakin ojasta johon hän oli ympäripäissään toikkaroidessaan kaatunut. Kaikki ne lukuisat hetket jolloin hän tuli häiritsemään jotain "luovaa hetkeäni" humalaisella puheellaan. Toisaalta keräsin voimia niistä aika harvoista tilanteista jolloin huomasin isäni olevan aidosti kiinnostunut urheilumenestyksestäni. "Älykkäämpiä" aktivitettejani hän ei milloinkaan arvostanut. Tämä tavattoman traumaattinen nuoruuttani leimannut epäkohta on monta kertaa näkynyt työssäni kun asiakkaat sanovat, että sinä olet niin hyvä kuuntelija ja osaat löytää ratkaisuja ongelmiini niin taitavasti. Kuvittelen jotenkin kompensoivani kokemani vaikeudet nuoruudessani nykyisessä asiakastyössäni.

Epäonnistunut paluu Suomeen
Väitöskirjani valmistumisen jälkeen olin iloinen saadessani kutsun erittäin tunnettuun amerikkalaiseen yliopistoon. Opetin siellä omaa erikoisalaani, tein tutkimustyötäni arvostettujen tiedemiesten kanssa, kävin Nobelpalkinnon saaneiden tutkijoiden luona kylässä ja pidin kiiteltyjä esitelmiä eri puolilla Amerikkaa ja Kanadaa. Paluuni Suomeen kuitenkin epäonnistui totaalisesti. Lama kouraisi tutkijoita 1990-luvun alussa ja minä olin yksi heistä. Olin jopa työttömänä jonkin aikaa, tein kaikenlaisia hanttihommia ja tylsistyin. Onneksi 15-vuotiaana tapaamani vaimo osasi potkia minua hereille ja ajoittaisista talousvaikeuksista huolimatta olen ehtinyt tosi paljon saada aikaiseksi työrintamalla. Olen kiitollinen myös työttömyysajastani, sillä se toi arvokasta kokemusta, jota voin käyttää nykyisessä työssäni. Päätän vaikeuksieni käsittelyn runoon, jonka kirjoitin työttömyysaikanani. On siinä paljon sitä rohkeutta ja päättäväisyyttä, jota tunnen eläväni tänäkin hetkenä, Luojan armosta.

Huudan maailmalle tuskaani,
ja haron takkuista tukkaani:
jäin työttömäksi!
Näin valtio katsoi hyväksi.
Olen työtön, hyödytön,
mutta ryökäle vieköön,
olen syytön,
olen aivan varmasti syytön.
Ahkeroin ja tein työtäni
niin kauan kuin sitä riitti.
Ja se olikin viimeinen niitti
kun kuulin, että professorin tytär, edeltäjäni,
tuo rillipäinen perseennuolija,
ei pahemmin hänestä sanoa voi, tämäkään runoilija,
sai omaa työtänsä jatkaa.
Nyt kyllä harmittaa jätkää.
Huudan tuskaani maailmalle, päivällä ja varsinkin yöllä,
pyydän ymmärrystä, mutta mitä vielä;
minut torjutaan, minua vältetään, halveksutaan.
Viedäänkö minua tästä ennenaikojaan hautaan?
Masentuneena kohtalooniko minun on tyydyttävä?
Enpä usko ystäväni hyvä.
Ei pentele vieköön!
Vielä minut lopulta tästä kaaoksesta nostaa,
rakas Vapahtajani, ja minut särjettynä ihmisenä kohtaa.
Jeesukselle huudan eläköön!
Ja saan ehkä näyttää niille epäilijöille,
perseennuolijallekin, työntekijöille,
että elämä ei lopu työttömyyteen.
Tästä pääsin onneksi selvyyteen.