sunnuntaina, syyskuuta 10, 2006

Pese itsesi puhtaaksi!

Kun Pilatus näki, ettei mitään ollut tehtävissä [Jeesuksen ristinkuoleman välttämiseksi], ja kun meteli yhä paheni, hän otti vettä, pesi kätensä väkijoukon nähden ja sanoi: "Minä olen syytön tämän miehen vereen. Tämä on teidän asianne." (Matteuksen evankeliumi Luku 27 jae 24)

Lähes 2000 vuotta myöhemmin Science-lehdessä julkaistaan tutkimus missä tutkijat toteavat Pilatuksen aikanaan toimineen ihan järkevästi: Käsienpesu puhdistaa myös omatuntoa moraalisten puntarointien jälkeen.

Tutkijat Chen-Bo Zhong ja Katie Liljenquist tutkivat puhtaan ja likaisen käsitteen yhteyttä aika omalaatuisten koesarjojen avulla. He pyysivät ryhmää koehenkilöitä pohtimaan eettisesti kestäviä asioita ja toista miettimään epäeettisiä tekoja.

Ilmeni, että epäeettisyyden puntarointi sai kokelaat tuntemaan itsensä likaisiksi. He esimerkiksi täydensivät kirjaintehtävän W _ _ H (P_ _ _Ä) sanaksi "wash" (”pestä”) ja valitsivat mieluummin lahjaksi puhdistuspyyhkeen kuin lyijykynän.

Toisessa kokeessa vapaaehtoiset laitettiin muistelemaan epäeettistä tekoa, ja sitten osa heistä pantiin pesemään kätensä. Tämän jälkeen koko joukkiolta kysyttiin, suostuisivatko he auttamaan erästä graduntekijää ja osallistumaan ilman palkkiota vielä toiseen tutkimukseen. 73 prosenttia kätensä pesseistä lupautui vapaaehtoisiksi, kun vain 41 prosenttia muista suostui.

Chen-Bo Zhong, Katie Liljenquist: Washing Away Your Sins: Threatened Morality and Physical Cleansing. Science 313 (5792): 1451-1452, 2006
Physical cleansing has been a focal element in religious ceremonies for thousands of years. The prevalence of this practice suggests a psychological association between bodily purity and moral purity. In three studies, we explored what we call the "Macbeth effect"—that is, a threat to one's moral purity induces the need to cleanse oneself. This effect revealed itself through an increased mental accessibility of cleansing-related concepts, a greater desire for cleansing products, and a greater likelihood of taking antiseptic wipes. Furthermore, we showed that physical cleansing alleviates the upsetting consequences of unethical behavior and reduces threats to one's moral self-image. Daily hygiene routines such as washing hands, as simple and benign as they might seem, can deliver a powerful antidote to threatened morality, enabling people to truly wash away their sins.


Lähde: Tiede, 8.9.2006

Blogiarkisto