torstaina, syyskuuta 14, 2006

Urheilijan verryttelystä ilmestynyt haamututkimus

Ennen urheilusuoritusta urheilijat käyttävät paljon aikaa ja energiaa saattaakseen lihaksensa sellaiseen tilaan, että urheilusuoritus on turvallinen ja mielekäs. Japanilaistutkimuksessa, jonka käyttökelpoisuutta uskallan vahvasti epäillä, on verrattu perinteistä lämmittelyä ja lähi-infrapunasäteilyä lihasten ja nivelten lämmittelyssä. Kerron oman näkemykseni verryttelystä, annetaan ensin puheenvuoro japanilaisille.

Tutkimukseen osallistui 24 nuorta urheilijaa (14 naista ja 10 miestä), joiden keski-ikä oli 21 vuotta. Jokainen kävi läpi yhden kolmesta lämmittelystä, jotka olivat:

1) polarisoitu lähi-infrapunasäteily
2) lumesäteilyhoito, jossa säteilyteho oli erittäin pieni
3) kymmenen minuutin kevyt ajo kuntopyörällä.

Tutkijat valitsivat tutkittavaksi kohteeksi olkapään notkeuden ja hartialihakset. Näistä kohteista mitattiin liikkuvuus ennen lämmittelyä ja sen jälkeen. Polarisoitu lähi-infrapunasäteily lämmitti hartialihakset paremmin kuin tavanomainen verryttely. Löydöksellä voi olla paljonkin merkitystä, koska moni urheilija saattaa väsyä lämmitellessään perinteisellä menetelmällä. Moni urheilija on jo aikaisemmin kokeillut saunaa tai lämpimiä kylpyjä nivelten liikkuvuuden parantamiseksi ennen kilpailua tai pallo-ottelua. Infrapunasätely tunkeutuu kuitenkin syvemmälle lihaksiin ja lämmittää ne muita menetelmiä paremmin. Ilmeisesti se tehostaa verenkiertoa syvällä lihaksistossa. On mahdollista, että menetelmää voitaisiin käyttää myös kehon muiden lihasryhmien, kuten reisi- vatsa- ja selkälihasten, lämmittämiseen.

No joo, näin siis Japanissa. Olen tutkimuksesta vahvasti eri mieltä. Ensinnäkin kuntopyörällä ajo ei minusta edistä kovinkaan paljon hartiaseudun lihaksistoa, jos ei kuntopyörää poljeta nimenomaan käsivoimilla. Toiseksi verryttelyn tarkoitus ennen urheilusuoritusta ulottuu pitemmälle kuin pelkkään lihasten lämmittelyyn ja nivelten notkeuteen. Sanoisin, että verryttelyssä urheilija valmistautuu kokonaisvaltaisesti urheilusuoritukseensa. Hän tekee lajinomaisia harjoitteita selvitäkseen lajille tyypillisistä liikesarjoista ja valmistautuu henkisesti suoritukseen kevyellä verryttelyllä. Jos urheilijan kunto on niin heikko, että hän ei selviä normaalista verryttelystä ennen kilpailusuoritusta, suosittelisin kilpailun jättämistä väliin ja panostamista pontevammin harjoitteluun. Minulla ei ole täyttä lukuoikeutta tiedelehteen ja luin vain yhteenvedon. Voisiko joku lukuoikeudet omistava tarkistaa, onko tutkimuksen rahoittajana toiminut polarisoituun lähi-infrapunasäteilyyn erikoistunut yritys?

Lähde: Clin J Sports Med 16: 293-297, 2006 ja Poliklinikka, 14.9.2006

Blogiarkisto