tiistaina, maaliskuuta 14, 2006

Anu Wacklin: Rasvahapot ja ubikinoni

Kuuntelin tohtori Anu Wacklinin 45 min luentoa ItseHoito'06-messuilla Helsingissä lauantaina 11.3.2006. Valitettavan harvalukuinen yleisö sai tietää mitä tohtori Wacklin miettii rasvahapoista. Ubikinoni jäi pitkälle käsittelemättä aikapulan takia. Ei sen puoleen rasvahapoista emme liioin saaneet kuulla juuri mitään. Luennon otsikko "Rasvahapot ja ubikinoni - Lisäpotkua elämään" oli hämäystä.
Päällimmäiseksi tohtori Wacklinin esityksestä jäi huomio miten hetkittäisen informaatioannoksen väliin tohtori Wacklin pystyi laukomaan lähes pöyristyttäviä latteuksia ja epätäsmällisyyksiä. Yleisössä herätetty valikoiva into vei hänet sitten pitkiksi toviksi asiayhteyden ulkopuolelle. Luennon viihdyttävyydessä ei ollut moittimista, mutta itse asiaa, substanssia, oli hyvin vähän. Minulla on useita sivuja muistiinpanoja, mutta vaikeutena on, että en oikein mistään saa kiinnekohtaa.

Masentava alku
Totuttelu tekniikkaan (Powerpoint ja videotykin hallinta) vei alusta saakka kuunteluelämykseen varustautuneen messuvieraan mielen matalaksi. Asialleen omistautunut luennoitsija tarkistaa tietenkin tekniset valmiutensa hyvissä ajoin, ettei kuuntelijoiden tarvitse tätä opetusnäytelmää seurata.

Sitten päästiin alkuun
Wanhan Sataman edistykselliset audiovisuaaliset laitteet taipuivat vihdoinkin Anun komennukseen ja saimme kuultavaksemme rautaisannoksen rasvahapoista. Ei suinkaan, rasvasta saimme hädin tuskin kuulla mainintaa. Tohtori Wacklin olikin päättänyt puhua vedestä, kasvisruoasta ja kuona-aineista.
Ihminen koostuu vedestä (70%) ja kehostamme poistuu 3-4,5 l vettä vuorokaudessa. Me tarvitsemme vajeen täyttämiseksi runsaasti vettä. Juomaveden laadulla oli suuri merkitys tohtori Wacklinin mielestä. Vuodesta 35 lähtien kuona-aineet alkavat kasaantumaan kehoomme ja niiden kasaantumisen voi jarruttaa paljon vettä juomalla ja hyvää ravintoa nauttien. Tiedon varmistamiseksi olisi ollut mukava saada jokin tieteellinen referenssi. Miksi juuri 35-vuotiaasta lähtien ja onko kuona-aineiden kasaantuminen todellakin pysäytettävissä ja miten merkittävässä roolissa se on? Muistiinpanojeni reunaan olin laatinut tästä jopa kysymyksen Anulle, mutta ne muutamat harvat kysymykset ehdittiin jo esittää salin etuosasta.

Ravinto on tärkeää
Jotain pientä ravinnosta tietävänä oli kiusallista kuunnella tohtori Wacklinin epätäsmällistä informaatiota. Ehkä tämä ei ollut tohtori Wacklinin päivä tai sitten tämä oli messuhurmoksen nostattamista, jota asiatieto olisi vain pilannut. Saimme joka tapauksessa seuraavaksi kuultavaksemme kasvisruoan ylistyspuheenvuoron.
Kasvisruoassa on paljon niitä tärkeitä kuituja. Niillä suolen toiminta pysyy kunnossa, rasva- ja sokeriaineenvaihdunta pysyy kurissa. Hormonien aineenvaihduntaan kasvisruoalla on hyvin paljon merkitystä. Hyvä kasvisruoka on suoja sivilisaatiosairauksia (!) vastaan ja kuidun laadulla on tärkeä merkitys juuri tässä.
Ravinnolla voi merkittävästi tasoittaa hormonitoimintaa, olen todellakin kirjoittanut muistiinpanoihini. Tohtori Wacklin kertoi itse syövänsä kasvispainotteista, mielummin luomuruokaa. Ruokaa ei myöskään pitänyt kypsentää liikaa. Tällaisesta raakaravinnosta kehomme pitää, sillä siinä on riittävästi kuituja, luonnon omia estrogeeneja, tärkeitä entsyymejä ja muita aineenvaihdunnalle tärkeitä aineita. Kasvisravinnolla oli sekin etu, että se vähentää kipuherkkyyttä (?). Kuukautisten ollessa kivuliaat, kannattaa valita ruokaa jossa ei ole lihaa. Liha tuo kipua alkaviin kuukautisiin. Myös rasvaisesta kalasta ja erityisesti kalaöljyvalmisteista saamme EPA- ja DHA-rasvahappoja, jotka myöskin lievittävät kipua. Rasvahapot ovat monin tavoin hyödyksi hormoniaineenvaihdunnalle. Solujen aineenvaihdunnalle ne olivat elintärkeitä. Aineenvaihduntaa ja ruoansulatusta on syytä tukea kaikin tavoin. Kun nämä ovat kunnossa, hormonitoimintakin voi normalisoitua.

Syö ruokasi kunnolla pureskellen!
Oli mukava kuulla miten tärkeää oli ruoan huolellinen pureskeleminen. Hyvä ruoansulatus alkaa jo suussa. Jokainen suupala pitäisi malttaa pureksia perusteellisesti. Saimme ohjeeksi purra jokaista suupalaa kaksikymmentä kertaa! Salaisuutena tässä oli se, että sillä tavalla syömme pienempiä ruoka-annoksia ja ruokaan erittyvä amylaasi-entsyymi antaa muille ruoansulatukseen osallistuville elimille signaalin ryhtyä työhön, jolloin koko prosessi sujuu moitteetta.
Hitaasti ja nautiskellen syövä saavuttaa kylläisyyden tunteen pienemmällä ruokamäärällä kuin ruokaa hotkiva. Tämä helpottaa painonhallintaa. Tässä yhteydessä mainittiin muuten nobelpalkinnon saanut A.I. Virtanen, joka oli tätä asiaa tutkinut. Tärkeä (?) viesti oli, että aterioilla ei pitäisi juoda lainkaan, mutta aterioiden välillä sitäkin runsaammin.

Elintapojen muutos on tehtävä - muuten käy huonosti
Odotellessamme turhaan tietoa ubikinonista saimme rautaisannoksen tietoa roskaruoasta. Jalostettu (raffinoitu), valkoinen sokeri on aikamme vitsaus. Sokeri on aineenvaihdunnalle myrkkyä. Sokeriton ja runsaasti kasviksia sisältävä ruokavalio on pelastuksemme. Sillä pysyy myrkyt loitolla kehostamme ja elimistön happo-emästasapaino pysyy kurissa. Tässä yhteydessä mainittiin, että juomaveden pH:n pitäisi olla noin seitsemän.

Tällaista puhui tohtori Anu Wacklin.

Blogiarkisto