Minun mielestäni hienointa tieteessä on mm. tämä:
- Luovuus. Kaikki menestyvät tiedemiehet ovat luovia. Minäkin olen ollut luova monia kertoja. Siinä on istuttu datan keskellä ja luettu paljon alan kirjallisuutta. Yht'äkkiä oivallat jotain sellaista minkä kukaan muu ei ole ennen oivaltanut. Se on hieno tunne. Muistan miten professori Wikgren Biologian laitokselta Åbo Akademissa harmitteli 1980-luvun alussa kun opiskelijat eivät ymmärrä tilastotieteen merkitystä. Markkinoille oli juuri silloin tullut Lotus 1-2-3 taulukkolaskentaohjelma ja laitos oli hankkinut sen ohjelman ja viimeistä huutoa olevan IBM-PC:n. Kun minä näin nuo luvut 1-2-3 tulin ajatelleeksi sitä mahdollisuutta, että tilastotieteen voisi viedä tuohon uuteen taulukkolaskentaohjelmaan vaihe vaiheelta, jolloin opiskelija kiinnostuisi sekä tietokoneesta, ohjelmasta että tilastotieteestä. Tietääkseni kehittämääni tilastotiedeviritelmää käytettiin lukuisia vuosia armottoman nopeasta tietoteknisestä kehityksestä huolimatta. Julkaisin ohjelman kuvauksen ihan hyvässä tiedelehdessä Comput Biol Med. 17(6): 395-399, 1987. Joviaalina sieluna hyväksyin toiseksi kirjoittajaksi sen onnettoman opiskelijapojan, joka joutui käymään läpi ohjelmani testausvaiheet. Meillä oli tavattoman hauskaa!
- Tieteelliset keskustelut. Mikään ei vedä vertoja sellaiselle keskustelulle, jossa puhutaan ihmiskuntaa askarruttavista ongelmista. Ihmisten kanssa jotka rakastavat konflikteja ja erilaisia näkökantoja. Ihmisiä joiden edessä ei jatkuvasti tarvitse olla varuillaan, sanoinko nyt tuon tarpeeksi varovasti ja korrektisti. Minusta viisaat tiedemiehet ovat parhaimmillaan vaihtaessaan keskenään ideoita. "Tavalliset" ihmiset puhuvat erilaisista tapahtumista ja asioista, mutta ideoista puhutaan tiedemiesten kesken yhtä luontevasti kuin älyttömät ihmiset puhuvat selän takana muista ihmisistä.
- Keksintö. Onhan se niin, että ilman keksintöjä tiede köyhtyy. Ajattele niitä lukuisia keksintöjä mitä tieteessä on tehty. Tiedemies on sattumalta unohtanut jonkin bakteeriviljelmän johonkin laboratorion nurkkaan ja tietämättään luonut ihanneolosuhteet jollekin uudelle ja mullistavalle hoitokeinolle. Tai jokin kiltti ja tunnollinen laborantti katsoo hetkeksi viisaan professorin vapaaksi jääneeseen mikroskooppin ja näkee okulaarista jotakin täysin odottamatonta (tositapaus) ja tekee professoristaan kuuluisan. Tiede-lehden keskustelupalstalta löytyy listauksena suomalaisten tekemiä keksintöjä: ABLOY-lukko (Emil Henriksson v. 1918), Elokuvakeksinnöt (Eric Tigerstedt v. 1912-1924, Suomi-konepistooli (Aimo Lahti v. 1922), Häkäpönttö (J. A. Hellfors v. 1928), Radiosondit (V. Väisälä v. 1931), AIV-rehu (A. I Virtanen v. 1932), Astiankuivauskaappi (Maiju Gebhardt v. 1943), Liekkisulatus kuparin valmistuksessa (Petri Bryk v. 1947), Ksylitoli (Suomen Sokeri v. 1974), Paperikoneiden kehitys- ja ympäristösuojelukeksinnöt (Matti Kankaanpää ja muut 1960-luvulta alkaen), Sykemittari (Seppo Säynäjäkangas v. 1975), Luunmurtumien hoidossa käytettävät biohajoavat istukkeet (Pertti Törmälä v. 1986), Kännyköiden ja tietotekniikan kehittämiskeksinnöt (Nokian tutkijaryhmät 1990-luvulla), Internet-salausmenetelmät (useita henkilöitä 1990-luvulla), Kolesterolia vähentävä margariini (Raisio-yhtymä v. 1995), Passiivinen tuuletus tietokoneen kotelossa (Unterseeboot v. 2006)
Ja minun mielestäni kurjinta tieteessä on mm. tämä:
- Joku ehtii ennen sinua. Työskentelet itsesi kipeäksi jonkun työlään projektin kimpussa ja juuri kun olet aikeissa lähettää käsikirjoituksen julkaistavaksi joku muu ehtii sinua ennen. Tämä tapahtui minulle 1980-luvun lopussa. Työskentelin tohtori Martti Parvisen (Turun Yliopiston Anatomian laitoksella) laboratoriossa, olin oppinut hänen tekniikkansa miten rotan kiveksen siementiehyet voidaan määritellä hyvin tarkasti sen mukaan missä kehitysvaiheessa siittiöt ovat. Minä tutkin silloin tarhaminkin lisääntymistä ja löysin samanlaiset kehitysvaiheet ja samantyyppiset värivaiheet myös minkin siementiehyeistä. Leikkelin kuin puolihullu minkin kiveksiä mikroskoopin alla ja olin juuri aikeissa ruveta määrittelemään minkin siementiehyeiden ns. staget kun eräs minulle tuttu kanadalainen tiedemies julkaisi tämän työn. Jälkeenpäin kun juttelin hänen kanssaan, hän sanoi lohduttavasti, että se oli aivan mieletön urakka. Muistin tietenkin referoida hänen työtään yhteenvetoartikkelissani Endocrine Reviews - lehteen, mutta en sen enempää asialla ilakoinut.
- Rahan kerjääminen. Yksi niitä nöyryyttävimpiä asioita tieteen teossa on apuraha-anomusten lähettäminen. Pahimpina kausina lähetin varmaan 50 apurahan kerjuukirjettä eri tahoihin ja niistä pari-kolme sitten toteutui niin, että jotenkuten säilyi hengissä seuraavaan kerjuukierrokseen asti. Tuntuu siltä, että silloin kun tiedemies hetkeksi istahtaa alas ja nauttii normaali elämästä hänen pitäisi oikeastaan istua tietokoneen ääressä kirjoittamassa seuraavaa apuraha-anomusta.
- Unohda normaali perhe-elämä. Vaikea kuvitella tiedemiestä, joka ei olisi jossain mielessä työhullu. Perheen edelle menevät käsikirjoitukset, laboratoriossa käynnit tarkistamassa kasvaako petrimaljassa pöpöt hyvin, konferenssista toiseen liihottaminen ja viikonloput ovat tietenkin rästiin jääneiden töiden purkamista varten.
- Koe ei toiminutkaan. Kokeellinen tiede on jonkin tietyn olettamuksen (hypoteesin) asettamista jostakin tietystä asiasta. Sitten tehdään koejärjestelyt, joilla yritetään löytää olettamusta tukevaa tai horjuttavaa lisätietoa. Keräät tietoa ehkäpä vuosikausia, analysoit ja teet tilastomatematiikalla kaikki mahdolliset kikat, mutta siitä huolimatta keräämäsi tieto ei sovi kumpaankaan kategoriaan. Lisätietosi ei tue olettamustasi, mutta ei se selkeästi myöskään kumoa olettamustasi. Tarvitaan melkoista verbaaliakrobatiaa, jotta tilantesta selvitään, varsinkin jos jatkorahoitus on tuosta koejärjestelystä kiinni.
