tiistaina, maaliskuuta 07, 2006

Loch Nessin hirviö olikin uimassa ollut norsu?

Ilta-Sanomat kertoo tänään (7.3.2006): Loch Nessin hirviö olikin norsu?

Britannian johtava paleontologi Neil Clark väittää ratkaisseensa yhden saarivaltakunnan suurimmista mysteereistä. Kuuluisaa Loch Nessin hirviötä on vuosikymmenten varrella väitetty pelkäksi aalloksi, ylipainoiseksi ankeriaaksi ja eksyneeksi sammeksi. Paleontologi Clark uskoo vihdoin löytäneensä ratkaisun arvoitukseen: kuuluisa hirviö olikin pinnan alla uiskennellut norsu!

Clark vietti kaksi vuotta arvoitusta tutkien
. Hän väittääkin nyt, että myytti oli markkinamiesten keksintöä. Clarkin mukaan alueen legendat tuntenut kiertelevän sirkuksen pomo keksi hyvän tarinan nähtyään yhden sirkuselefantin pulikoivan järvessä. Sirkuspomo Bertram Mills tarjosi 20000 puntaa (nykyrahassa noin 1,5 miljoonaa euroa) ihmiselle, joka saisi hirviön kiinni. Tarjous herätti kansainvälistä huomiota 1930-luvulla.

Hirviö on pitkälti
juuri noiden 1900-luvun alun tarinoiden synnyttämä
, Clark kertoo. Suurin osa ihmisistä väitti nähneensä Nessien vuosina 1933 ja 1934, jolloin sirkukset vierailivat järven lähistöllä tiuhaan.

Useat alueella vierailleet sirkukset
viivähtivät Loch Ness järven varrella. Sirkustirehtöörit päästivät norsunsa pulikoimaan järvessä. Uiskentelevan norsun keho painui veden alle, ja sivustakatsojat näkivät pinnalla ainoastaan kärsän ja kaksi "kyttyrää": ensimmäinen kyttyrä on elefantin päälaki, toinen sen selän yläosa.

Mielenkiintoinen teoria
, toteaa Loch Ness 2000-projektin päällikkö Adrian Shine, joka on tutkinut Loch Nessiä 30 vuotta. Uiva norsu on varmasti voinut antaa potkua näille tarinoille. Pulikoivat elefantit eivät kuitenkaan selitä myöhemmin tehtyjä havaintoja. Pelkästään vuonna 2005 rekisteröitiin neljä havaintoa Nessiestä. Sirkuksia ei alueella enää vieraile.

Vuosikymmenien varrella on tehty lukuisia kunnianhimoisia kaikuluotauksia, mittauksia ja muita operaatioita, joilla Nessietä on yritetty houkutella esiin, kertoo Tekno-Kekko. Parhaiten epäonnistuneen yrityksen toteutti 1975 neljä Hemel Hempsteadin palomiestä, jotka päättivät lähestyä ongelmaa aivan uudelta kannalta. He yrittivät vietellä Loch Nessin hirviön. He rakensivat paperimassasta 30-metrisen naispuolisen hirviön, varustivat sen pitkillä silmäripsillä, ulkolaitamoottorilla ja nauhoitetulla parittelukutsulla. Vihreäksi ja siniseksi maalattuna ja sisällään kaksi palomiestä ohjaimissa lähti hirviö järvelle. Tulokset jäivät laihoiksi. Yhtenä syynä oli, että soitettu parittelukutsu kuului urosmursulle, jonka vetovoima Loch Nessin hirviöön saattoi olla varsin vähäinen. Toiseksi perämoottori meni matkan aikana epäkuntoon. Hirviö kaatui kyljelleen, joutui vaakakierteeseen, teki täyskäännöksen ja paiskautui läpi laiturin. Yksikään tyttö ei ole parhaimmillaan sellaisissa olosuhteissa.

Skeptinen valokuvaaja Stewart Campbell julkaisi British Journal of Photographyssa 1984 artikkelin kirurgi Robert Wilsonin keväällä 1934 ottamista kuuluisista Loch Nessin hirviön valokuvista. Campbell päätteli, että kuvassa näkyvä kohde on todennäköisesti vesilintu, joka ei voinut olla enempää kuin metrin mittainen. Valitettavasti Campbellkin oli väärässä. Vuonna 1994 muuan 90-vuotias Christian Spurling tunnusti kuolinvuoteellaan Sunday Telegraphin toimittajille, että hän oli mukana lavastamassa kuuluisaa Wilsonin valokuvaa. He olivat rakentaneet Marmaduke Wetherellin kanssa merikäärmeen pienoismallin, laskeneet sen vesille, valokuvanneet sen, ja luovuttaneet sitten valokuvat Wilsonille, koska Wetherellin mielestä tunnustettu kirurgi tarjosi uskottavan julkisivun. Wetherellin motiivina oli kosto. Vuoden 1933 kiihkeänä Nessie-vuonna Wetherell oli viettänyt joulukuun metsästäen innokkaasti jälkiä Loch Nessin hirviöstä, ja kun hän oli löytänyt rannasta jalanjälkiä, hän ilmoitti innoissaan löydöstä. Valitettavasti Luonnonhistorian museon tutkijat totesivat, että Wetherellin löytämät Nessien jalanjäljet oli tehty kuivatulla virtahevon jalalla, juuri sellaisella, joita tuohon aikaan myytiin sateenvarjotelineiksi. Katkeroitunut Wetherell vetäytyi julkisuudesta.

Jos Neil Clark on oikeassa, siinä tapauksessa Spurlingin tunnustuskin on huijausta. Nessie on ja pysyy maailman parhaana skottilaisena pilana, jolle kaikkein makeimmin nauraa kenties Nessie itse tai sen jäännökset syvällä Loch Nessin pohjamudassa.

Katso tästä muita ratkaisuaan odottavia mysteerejä!

Blogiarkisto