Tällä hetkellä keskustellaan maamme valtalehden keskustelupalstalla vilkkaasti kolesterolista. Syynä on lehdessä julkaistu artikkeli (12.3.2006), jossa sanotaan lähes puolen miljoonan suomalaisen syövän kolesterolilääkkeitä. Kolesterolia alentavat lääkkeet (statiinit) ovat Suomen toiseksi yleisimpiä lääkkeitä, joiden käytöstä maksetaan Kela-korvauksia. Ohi menevät vain jatkuvaa korkeaa verenpainetta hoitavat lääkkeet. Kolesterolilääkkeitä syödään eniten Itä- ja Etelä-Savossa, Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa. Vähäisintä kulutus on Ahvenanmaalla ja seuraavaksi pienintä Uudellamaalla, jossa lääkkeitä syö runsaat viisi prosenttia väestä. Väitetään, että lääkkeet vähentävät suuressa sairastumisvaarassa olevien sydänkohtauksia ja kuolemia verisuonitauteihin lähes kolmanneksen. Tämä ei kuitenkaan ole loppuun asti harkittu menetelmä hoitaa kansanterveyttä, sillä statiinit ovat aiheuttaneet ikäviä sivuoireita ja houkuttelevat jatkamaan ilman elintapamuutoksia. Koko väestön kannalta tärkeintä olisi syödä terveellisemmin ja liikkua enemmän. Asiantuntijat kehottavat syömään vähemmän kovaa ja enemmän pehmeää rasvaa. Näin suomalaisten kolesterolitaso putoaisi merkittävästi, Kansanterveyslaitoksen ylilääkäri Antti Jula sanoo.
Lue tästä aiemmat kirjoitukseni kolesterolista ja statiineista:
Kolesterolia alentavia lääkk... ei kun ravintoaineita
No niin noni alentaa kolesterolia
Rasvasta käydään mielenkiintoista keskustelua!
Suosi pehmeitä rasvoja
Atkins nostaa veren rasva-arvoja
Rasvan vähentämisestä harvinaisen vähän hyötyä
Kolesteroli alas ruisleivän voimalla
Kolesterolista ei olla huolissaan
Turhan kolesterolilääkityksen tilalle kunnon ruokaa ja liikuntaa
Korkea kolesteroli - korkea verenpaine
Statiineilla on terveysvaikutuksia
Statiinien tehoa vähättelevä tutkimus vaihteeksi
Statiinit aiheuttavat vakavia sivuoireita
Statiinit eivät auta syöpään
Statiinit saattavat hidastaa Alzheimeria
maanantaina, maaliskuuta 13, 2006
Blogiarkisto
-
►
2005
(318)
- ► heinäkuuta 2005 (11)
- ► elokuuta 2005 (62)
- ► syyskuuta 2005 (74)
- ► lokakuuta 2005 (65)
- ► marraskuuta 2005 (64)
- ► joulukuuta 2005 (42)
-
▼
2006
(724)
- ► tammikuuta 2006 (73)
- ► helmikuuta 2006 (79)
-
▼
maaliskuuta 2006
(90)
- Annatko lisää Anna-Liisa?
- Lähes jokainen helsinkiläinen lihava
- Kokojyväviljaa metaboliseen oireyhtymään
- On sinulla otsaa!
- Mistä luonnontieteilijät puhuvat tällä hetkellä?
- Katekiini on suklaan salaisuus
- No niin noni alentaa kolesterolia
- Geenit ovat olleet itsekkäitä jo hyvin kauan
- Tuiki, tuiki tekotähtönen
- Lapset käyttävät ahkerasti luontaistuotteita
- Viisitoistavuotiaan potilaan ihmeparantuminen
- Kevytperuna tulossa markkinoille
- Lääketehtaitten mainoslappuset tarkassa syynissä
- Makeat virvokejuomat lihottavat
- Loch Nessin hirviö olikin uimassa ollut norsu?
- Merck Vioxxin takia taas oikeudessa
- Aikuisiän diabetes uhkaa yhä nuorempia
- Homeopatiasta rakentavaa kritiikkiä - KIITOS!
- Lapset liikkumaan!
- Kolesterolia alentavia lääkk... ei kun ravintoaineita
- Urheilu on uskonnollinen kokemus
- christer sundqvist 17.4.1957 - 14.12.2040
- Laihdutusmarkkinoiden viimeisimmät villitykset: ph...
- B18
- Hjallis Harkimo
- Itsehoitomessuilla
- Nukutko hyvin?
- Kolesterolikeskustelua Helsingin Sanomissa
- Tolonen: Mielenterveysongelmien ravitsemushoito
- Anu Wacklin: Rasvahapot ja ubikinoni
- Anu Mäkelä: Reumataudit, fibromyalgia, kihti ja ni...
- Tomaatti on superia!
- Suomi on mallikkaasti vähentänyt suolan käyttöä
- Optiset harhat ovat kiehtovia
- Solubiologian tentti
- Homeopatiakeskustelu on jatkunut!
- Epäonnistunut lääkekoe
- Puhu pukille vaikkapa kännykällä!
- Liikunnan vaikutukset solutasolla
- Ärsyttävät ihmiset eivät ole sukupuuttoon kuolemassa
- Homeopatiasta taas vähäsen
- Atkinsin dieetti epäterveellinen
- Hermokasvutekijä altistaa tulehduskivulle
- Luontaistuotteiden parjauskampanja menossa?
- Kirjoistani otettu uudet painokset
- Tieteen ihanuus ja kurjuus
- Urheilua television ja mainonnan ehdoilla
- Influenza Report 2006
- Kansainvälinen aivoviikko
- Juustosta löytyy sitä kovin vähän
- Tony Halmeen verbaaliakrobatiaa (K-18)
- C-vitamiinin jättiannoksia syöpäpotilaille
- Tulehdussairaudet sekoittavat ravitsemuksemme
- Minä alan olla liian vanha tällaiselle
- Miehet katoavat!
- Pikku-uutisia viikon varrelta
- Myyräkuumetta ennätyspaljon
- Alkoholistin luovuttava myös tupakasta
- Epäonnisen lääkekokeen jälkeen vielä 4 sairaalassa
- Liikunnasta apua vaihdevuosiongelmiin
- Miesten tenniksen maailmanlista
- Varpu oikaisee christerin ketoosiväitteet
- Ilmaispalvelujen kurjuus
- Ravinnon folaatit vähentävät riskiä sairastua haim...
- Rovaniemen keikka tulossa
- Terveisiä Rovaniemeltä
- Se on keltainen!
- Ravitsemusasiat pielessä suomalaisilla huippu-urhe...
- Virvoitusjuomat turhia suomalaiselle urheilijalle
- Lihasten väsymistä tutkitaan vilkkaasti
- Jylhä ei jatka
- Mitä mieltä olen Painonvartijoista?
- Trimbia laihdutuspilleri oli liian hyvä ollakseen ...
- Putinin väitöskirjaa pidetään plagiaattina
- Jäit kiinni!
- Melkoinen ilta tämäkin
- PhotoReading - mitenkö siihen pitäisi suhtautua?
- Painoluokkalajeissa kilpailleet urheilijat herkkiä...
- Lihavuuslääkkeen laiton nettimyynti
- Sikamaisen hyvää rasvaa!
- Epäonnisen lääkekokeen uhreista vielä 6 sairaalaho...
- C-vitamiinia suoneen syöpäpotilaille
- En ole niin kauhean paha sittenkään
- Lääkemyynnin TOP-10
- Seisooko teillä - järki?
- Tupakointi tekee tyhmemmäksi
- Britannica hyökkää Naturea vastaan
- Tutkimusvilppi ilmi Suomessa
- Soijassa on terveellisiä valkuaisaineita
- Virkistä päiväsi kevätkurkulla
- ► huhtikuuta 2006 (90)
- ► toukokuuta 2006 (79)
- ► kesäkuuta 2006 (68)
- ► heinäkuuta 2006 (69)
- ► elokuuta 2006 (81)
- ► syyskuuta 2006 (46)
- ► lokakuuta 2006 (49)
-
►
2008
(3)
- ► maaliskuuta 2008 (1)
- ► toukokuuta 2008 (2)