torstaina, maaliskuuta 16, 2006

Liikunnan vaikutukset solutasolla

Katja Borodulin on Kansanterveys-lehden haastattelussa ottanut kantaa liikunnan vaikutuksiin solutasolla. Liikunnan vaikutusmekanismeja ei solutasolla tiedetä tarkkaan. Yleisesti ajatellaan, että liikunnan aikaansaama aineenvaihdunta parantaa erilaisten entsyymien ja proteiinien toimintaa. Tämä puolestaan vaikuttaa suoraan esim. sydän- ja verisuonitautien vaaratekijöihin, eli kolesteroli- ja lipoproteiinitasoihin, verenpaineeseen ja glukoositasoihin.
Yksi liikunnan vaikutusmekanismeista on sen rooli painonpudotuksessa. Kokeissa on todettu liikunnan vähentävän vyötärörasvaa. Tähän rasvaan liittyy monenlaisia ilmiöitä, kuten insuliiniresistenssi, joka tarkoittaa sitä, että ihmisen solut eivät kykene hyödyntämään glukoosia. Ylimääräinen glukoosi on elimistölle myrkkyä ja mm. rappeuttaa verisuonia. Liikunnan avulla insuliini- ja glukoositasot pysyvät suotuisina, sillä lihakset kuluttavat ja varastoivat glukoosia. Liikunnan tulee olla säännöllistä, jotta terveyshyötyjä saavutetaan. Jo heikentynyt glukoosinsieto saadaan liikunnan avulla tasapainoon.
Liikunnalla vaikutetaan samalla kertaa moniin sydäntautien vaaratekijöihin. Verenpaineen, korkean kolesterolin tai tyypin 2 diabeteksen hoitoon tarvitaan monta eri lääkettä. Liikunta on hoito näihin kaikkiin, mutta ilman lääkkeiden haittavaikutuksia, muistuttaa Katja Borodulin.

Blogiarkisto