perjantaina, heinäkuuta 21, 2006

Lepo kannattaa aina

Väsyttääkö? Ottaisiko energiajuomaa? Mainoksien mukaanhan se piristää! Kuule, veikkoseni, ainoa asia mikä auttaa väsymykseen on kunnon torkut.

Näin ainakin jos on uskomista virallisia tutkimuksia. Energiajuomat lisäsivät väsymystä tuoreessa tutkimuksessa. Tunnin kuluttua energiajuoman nauttimisesta koehenkilöt tunsivat itsensä aiempaa väsyneemmiksi. Runsaasti sokeria ja vähän kofeiinia sisältävät juomat hidastivat tutkimukseen osallistuneiden reaktioita ja lisäsivät tarkkaavaisuuden häiriöitä. Energiajuomaryhmää verrattiin joukkoon, jotka joivat sokeritonta ja kofeiinitonta juomaa.

Kymmenen vapaaehtoista tervettä aikuista rajoittivat yöunensa viiteen tuntiin koetta edeltävänä yönä. Tunnin kuluttua kevyestä lounaasta he nauttivat energiajuoman, jossa oli 42 grammaa sokeria ja 30 milligrammaa kofeiinia. Vertailuryhmäläiset joivat samalta maistuvan sokerittoman juoman. Seuraavaksi molemmille ryhmille annettiin 90 minuuttia kestävä yksitoikkoinen tehtävä, jotta heidän väsymyksensä nousisi esiin. Ensimmäisen 30 minuutin aikana koehenkilöiden reaktioajoissa ei ollut eroa, mutta 50 minuutin kuluttua energiajuomaa nauttineet alkoivat nuokahdella ja he tunsivat itsensä merkittävästi aiempaa unisemmiksi. Tämä johtunee siitä, että se mikä menee rajusti ylös, tule myös yhtä rajusti alas, eli verensokerin heilahtaessa laidasta laitaan tapahtuu tämä vireystason lasku.

Energiajuomien virkistävä vaikutus on kiistanalainen asia. On tutkimuksia joiden mukaan kofeiinipitoiset juomat lisäävät keskittymiskykyä. Mutta yksi asia on pomminvarma: "Sokeripommi ei ole kovin tehokas keino kamppaillessa unta vastaan. Joten vältä sokeripitoisia, vähän kofeiinia sisältäviä juomia". Näin kertoo meille Loughboroughin yliopiston unitutkimuskeskuksen professori Jim Horne ja jatkaa: "Paljon suositeltavampi keino rimpuilla unta vastaan on nauttia kofeiinipitoista juomaa ja ottaa sen jälkeen pienet torkut."

Although the ingestion of high levels of glucose might have a short acting alerting effect, there is evidence of an ensuing enhancement of sleepiness in people already sleepy. Some energy drinks contain large quantity of sugars. We compared 250 ml of a well known energy drink (42 g sugars, containing a low [30 mg] level of caffeine for flavouring) with a nil sugar nil caffeine, similar tasting control. These were given a week apart, in a repeated measures, double blind, balanced design, to 10 participants sleep restricted to 5 h the prior night. They had a light lunch, consumed a drink at 13:50 h, and 10 min later underwent 3 × 30 min consecutive periods at a reaction time (RT) task (the Psychomotor Vigilance Test), separated by 3 min breaks when self-ratings of sleepiness were made. The energy drink did not counteract sleepiness, and led to slower RTs and more lapses during the final 30 min session, around 80 min after consumption.

Luin muuten äsken tuoreesta Golf-lehdestä miten UKK-instituutin ylilääkäri dosentti Jari Parkkari neuvoo golfinpelaajia sekoittamaan "ihanteellisen" energiajuoman tavallisesta sokerista ja suolasta. Olen toimittanut kommentin Golf-lehdelle koskien tätä älyttömyyttä. En tiedä julkaistaanko kommenttini koskaan. Pistän sen tähän näkyviin pienellä präntillä koska dosentti Parkkarin ohje oli niin tavattoman älytön:

Kommentti
Tohtori Jari Parkkari opastaa golfinpelaajia huolehtimaan neste- ja energiatasapainostaan Golf-lehdessä 5/2006. Sinänsä tärkeässä asiassa tohtori Parkkari osoittaa lievää harkinnan puutetta. Jonkin verran oudolta tuntuu ohje nauttia vettä johon on sekoitettu tavallista sokeria. Lähestulkoon edesvastuuttomalta ja virallisten ravitsemuslinjausten vastaiselta vaikuttaa kehotus lisätä suolaa golfinpelaajan janojuomaan. Suomalaiset saavat ravinnostaan pontevasta valistustyöstä huolimatta aivan liikaa suolaa. Pitääkö suolarasitusta lisätä vielä erikseen golfkentällä kiertäessä? Veteen lisätty ruokosokeri nostaa hyvin nopeasti verensokeria. Valitettavasti se mikä menee vauhdilla ylös, tulee myös vauhdilla alas. Matala verensokeri voi romahduttaa minkä tahansa kierroksen. Jos on pakko käyttää sokeria janojuomassa, käytettäköön silloin hedelmäsokeria (fruktoosia), joka pitää verensokerin tasaisempana. Mielestämme puttaamisesta ja swingaamisesta on enemmän hyötyä jos nauttii janojuomana pelkkää vettä. Se on se paras janonsammuttaja. Jos veden maku rupea tympäisemään voi sekaan puristaa hieman sitruunaa tai juoda hyvin laimeaa kotimaisista marjoista valmistettua makeuttamatonta mehua.
Kunnioittaen, Christer Sundqvist (FT) ja Matti Tolonen (LKT)

Lähde: Radion tiedeuutiset, 21.7.2006 ja Human Psychopharmacology, 20.7.2006

Blogiarkisto