torstaina, heinäkuuta 06, 2006

Toiveikkuutta näkyvissä suomalaisten ravintotaseessa vuonna 2005

Mitä suomalaiset söivät vuonna 2005? Ainakin jonkin verran terveellisemmin käy ilmi maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen Tiken laatimasta Ravintotaseesta. Tähän ravintotaseeseen kootaan vuosittain yhteen tiedot Suomen tärkeimpien elintarvikeryhmien tuotannosta, kotimaisesta käytöstä ja kulutuksesta. Ravintotaseeseen kuuluu 11 ruoka-aineryhmää sekä juomat.

Suomessa syötiin toiveikkaasti viime vuonna edellisvuotta enemmän vihanneksia ja hedelmiä. Vihanneksia käytettiin kaikkiaan reilut 68 kiloa henkeä kohti eli kaksi kiloa enemmän kuin vuonna 2004. Lukuun sisältyvät myös säilyke- ja pakastevihannekset. Hedelmien kokonaiskulutus kasvoi neljällä prosentilla ja oli viime vuonna reilut 90 kiloa henkeä kohti. Mukaan on laskettu myös hedelmäsäilykkeet ja -mehut sekä marjat.

Myös vilja ja rasvaton maito kasvattivat suosiotaan. Ravintotaseen mukaan viljan kokonaiskulutus oli viime vuonna noin 79 kiloa henkeä kohti eli 1,4 kiloa enemmän kuin edellisenä vuonna. Eniten kasvoi riisin kulutus, 4,3 kilosta 5,2 kiloon. Perunaa kului viime vuonna 62 kiloa henekä kohti eli puoli kiloa vähemmän kuin vuonna 2004. Rasvaton maito jatkaa voittokulkuaan, sillä viime vuonna sitä juotiin yli kaksi kiloa enemmän kuin vuonna 2004. Täysmaidon kulutus sen sijaan pieneni 0,7 ja kevytmaidon 2,6 kiloa. Kevytmaito on silti edelleen maidoista suosituin. Maitoa käytettiin viime vuonna henkeä kohden kaikkiaan 143 kiloa (138,5 litraa), josta kevytmaidon osuus on lähes 60 prosenttia. Rasvattoman maidon osuus kokonaiskulutuksesta on noin kolmannes. Jogurtin kulutus kasvoi vuonna 2005 vajaan kilon, 19 kiloon henkeä kohti. Piimää kulutettiin 14 kiloa, viiliä 5,6 kiloa ja kermaa 6,6 kiloa henkeä kohti. Jäätelön kulutus kasvoi vajaan litran edellisestä vuodesta ja oli 14 litraa henkeä kohti. Juuston kulutus pysyi ennallaan, noin 17 kilossa henkeä kohti.

Lihan kulutus laski hieman. Viime vuonna suomalaiset söivät kaiken kaikkiaan 73 kiloa lihaa henkeä kohti. Määrä on puoli kiloa pienempi kuin vuonna 2004. Sekä naudan- että sianlihan kulutus laski hieman, kun taas siipikarjanlihaa kului jonkin verran edellisvuotta enemmän. Kaikkiaan naudanlihaa kulutettiin 18,6 kiloa, sianlihaa 33,5, kiloa ja siipikarjanlihaa 16 kiloa henkeä kohti. Poronlihaa syötiin 0,6 kiloa, lampaanlihaa 0,4 kiloa, hirvieläinten lihaa 2 kiloa ja muuta riistaa 0,2 kiloa henkeä kohti.

Rasvojen käyttö on pienoisessa laskussa. Kananmunia syötiin viime vuonna samaan tahtiin kuin edellisenä vuonna eli reilut 9 kiloa henkeä kohti. Voita kulutettiin viime vuonna 2,6 kiloa ja margariinia 7,4 kiloa henkeä kohti, kumpaakin 0,1 kiloa edellisvuotta vähemmän. Myös rasvaseosten kulutus, 3 kiloa henkeä kohti, oli 0,1 kiloa pienempi kuin vuonna 2004. Kasviöljyä kulutettiin edellisvuotiseen tapaan reilut 5 kiloa henkeä kohti.

Lähde: Finfood, 6.7.2006

Lisätietoja: Ravintotaseesta vastaa yliaktuaari Tarja Kortesmaa p. 020 772 1372

Blogiarkisto