torstaina, heinäkuuta 13, 2006

Urheilijan on muistettava syödä kunnolla

Lukuisissa tutkimuksissa korostuu monipuolisen ravinnon tärkeys urheilijalle. Niin myös espanjalaisen (baskimaan yliopiston) tohtorin Fatima Ruiz Litagon tutkimuksessa. Nuorten jalkapalloilijoiden ravitsemusta seuratessaan hän havaitsi, että niin kauan kuin nuoret söivät kouluruokaa oli pientä toivoa, että urheilijat söivät riittävän monipuolisesti. Tilanne huononi ratkaisevasti kun kouluruoasta monista eri syistä luovuttiin. Nuorilla laadukas ruoka korvaantui välipaloilla ja kotona ei ravinto täyttänyt niitä vaatimuksia, joita urheilijalle voidaan asettaa.

Tohtori Litagon mukaan eniten oli pulaa laadukkaista hiilihydraateista, monityydyttymättömistä rasvahapoista, A-vitamiinista, foolihaposta (B9-vitamiini), E-vitamiinista ja mangaanista. Puute johtui pääosin siitä, että toisaalta nautittiin liian vähän hedelmiä ja tuoreita vihanneksia ja toisaalta aivan liian paljon leipomoiden tuotteita.

Puutteellisesta ravinnosta seurasi herkästi lihasrepeytymiä ja vammat paranivat hitaasti. Vammat voivat olla vakavia ja pitkäaikaisia. Sarjapeleihin osallistuvilla nuorilla jalkapalloilijoilla palautuminen jäi herkästi vajaaksi heikon ravitsemustilanteen takia.

Lähde: News Medical Net, 13.7.2006

Blogiarkisto