Lääketieteellisten lehtien eettinen ongelma

Aina hyvin asioista perillä oleva sisätautien ja reumasairauksien erikoislääkäri LKT Pekka Nykänen on lukenut varsin ison kaupungin isosta lehdestä ison uutisen:

The New York Times kirjoittaa 2.5.06 lääketietellisten lehtien eettisistä ongelmista, kun ne päättävät mitä tutkimustuloksia lehdessä julkaistaan. Erityisesti lääketehtaiden kustantamat lääketutkimukset ovat ongelma.
Lääkeyhtiö ehkä salaa olennaista tutkimustietoa, jolla voi olla kielteinen vaikutus ko. lääkkeen markkinointiin. Lääketehdas ostaa lehdeltä runsaasti eripainoksia mainoskampanjojaan varten ja tämä on lehdelle elintärkeä tulonlähde.

Kommentti: Tätä tohtori Nykäsen hyvin selostamaa ongelmaa pidän tieteellisen tutkimuksen varsinaisena mätäpesäkkeenä. Onhan se tietysti mukavaa kun tutkimusryhmälle tungetaan lääketehtaan toimesta rahaa sisään joka raosta! Yksi ja toinen opinahjo on ollut mielissään kun saadaan nimekäs sponsori tutkimustyölle ja laboratorioihin kunnon pelit ja vehkeet. Rahavirtojen ehtymisen pelossa saattaa jopa lipsahtaa joukkoon muutama sellainen tutkimus, jota sponsori voi sitten lääkemainonnassaan käyttää. Onko tästä hyötyä parempien lääkkeiden kehittelyssä? Aivan varmasti on, sitä en uskalla kiistää. Sen sijaan haluan tuoda esiin tämän epäkohdan: Yliopistojen alaisten osittain verorahoilla ylläpidettyjen laitosten on tyydyttääkseen sponsorinsa toiveet ehkä luovuttava perustutkimuksesta jotta selviäisivät soveltavan tutkimuksen haasteista!

Luulisi, että tämä epäkohta koskee kaikkien lääkkeiden kehittelyä. Ei suinkaan! Räikeimmät ylilyönnit tapahtuvat tällä hetkellä mielestäni mielialalääkkeiden kehittelyssä. Tässä bisneksessä on täysi kaaos meneillään! Lääketehtaat, lääkärit, psykiatrit ja tutkimuslaitokset ovat muodostaneet sellaisen sisäpiiriseurueen että siitä riittäisi tarinaa vaikka kuinka paljon. Haluaisin kuitenkin tässä kommentissani nostaa esille usein unohduksiin jäävän asian, josta puhutaan valitettavan vähän: Monen lääkkeen kehittely on pantu jäihin lääketehtaiden vähäisen kiinnostuksen vuoksi. Olen saanut seurata hyvin läheltä erään potilasryhmän lähes epätoivoista kamppailua rahanjaossa: kilpirauhaspotilaat. Tässä sairaudessa on erityisesti vajaatoimintaan olemassa lääke nimeltään tyroksiini. Sellainen mahdottoman halpa ja varsin tehokas lääke. Nyt on kuitenkin niin, että synteettinen tyroksiini ei näyttäisi sopivan kaikille potilaille yhtä hyvin. On ilmeinen tarve lääkkeen jatkokehittelylle. Tässä on vain se valtava ongelma, että lääketehtaita ei vähäisessäkään määrin kiinnosta näin edullisten lääkkeitten parissa puuhastelu. Epätoivoisille kilpirauhaspotilaille sanotaan terveyskeskuksissa, että kilpirauhassairaus on kevyt sairaus. Siihen on olemassa edullinen lääke. Taitaa potilaalla olla mielenterveysongelmia? Nyt on markkinoille tullut uusi lääke, joka helpottaa pääsemään eroon ahdistuksestanne (huomasitteko terveyskeskuslääkärin logiikan?). Tämä on nykypäivää Suomessa. Ja tämä tarina on tosi.

Muistatte varmaan aivotukija Paavo Riekkisen, jolla aikanaan taisi olla epävirallinen Suomen ennätys rahavirtojen houkuttelussa omalle laitokselleen ja omille pankkitileilleen. Toinen rahavirtojen sokaisema oli Urpo Rinne. Mitä he saivat aikaiseksi? Kaaosta! Arvovaltaa ja kunnia yliopistolle? Parempia lääkkeitä? Suomalaisen rehellisyyden hautajaiset sanoisin! Raha sokaisee! Aukaiskaa silmänne! Missään nimessä ei rahaa suoraan tutkijalle! Missään nimessä ei rahoitus yhdestä ainoasta lähteestä!

Lukekaa professori Jorma Palon avoin tilitys "Why did my colleagues turn to crime?" British Medical Journal - lehdessä vuodelta 2004. Muistan itse käyneeni läpi monenlaisia tunnetiloja lukiessani tuon professori Palon jutun. Itku. Suuttumus. Epätoivo. Kauhu. Häpeä.

Jatketaan ihmettelyä vaikkapa täällä.