tiistaina, toukokuuta 09, 2006

Tekniikan riemuvoitto - 5000 röntgenkuvaa kadoksissa

East Oregonian lehti USA:ssa kertoo aika ikävästä asiasta: St. Anthonyn sairaalan viidestä kiintolevystä neljä meni rikki. Nauhalta piti löytyä varmuuskopiot, mutta eipä löytynytkään ihan kaikesta varmuuskopiot. Noin 5000 elektronisesti tallennettua röntgenkuvaa on ikuisesti poissa. Sairaala on lähettänyt 900 potilaalleen tästä tiedotteen ja pyytää heitä saapumaan vastaanotolle, jotta tiedot saadaan taas ajan tasalle.

Tämä muistuttaa meitä niistä vaaroista mitä esiintyy kun siirrytään entistä enemmän tiedon digitalisointiin. Onhan se kätevää kun röntgenkuvat ja potilaskertomukset löytyvät napin painalluksen takaa. Mutta entä sitten kun tapahtuu näitä vahinkoja? Tunnen erään yrittäjän, joka ottaa kaikesta elektronisesta materiaalistaan paperikopiot ihan vain varmuuden vuoksi. Viisas mies! Minä harmittelen vieläkin kun viimeisimmässä kiintolevyn hajoamisessa (joulukuussa 2005) menetin useita satoja valokuvia ja jonkin verran kirjoittamiani tekstejä.

Ollaan kiitollisia, että muinaiset egyptiläiset hakkasivat tiedotteensa kiveen. Jäi jotain meidän päiviimme saakka ihmeteltävää. Ajattele, jos ne olisivat kirjoittaneet blogitekstejä? Olisi siinä ollut ihmettelemistä arkeologeilla, mistä mahtoi johtua joidenkin harvojen taiteilijoiden piirtämissä kuvissa näkyvät valtavan lihavat egyptiläiset surkastuneine alaraajoineen ja valtavine takalistoineen? Mitään tulkittavissa olevaa tietoa ei olisi ilmiöstä säilynyt meidän päiviimme saakka, hautakammioista löytyneitä pyöreitä kiekkoja missä oli reikä keskellä pidettäneen esihistoriallisina urheiluvälineinä.

Blogiarkisto