tiistaina, toukokuuta 02, 2006

Vegaani ei saa olla huolimaton

Olen aiemmin ilmaissut mielipiteenäni, että vegaani tekee elämänsä turhan hankalaksi ja suoranaisesti varoittanut huippu-urheilijoita ryhtymästä moiseen touhuun. Lapsille opetettua vegaaniruokafilosofiaa olen pitänyt vanhempien edesvastuuttomana pelleilynä. Nyt saan yllättävältä taholta tukea ajatuksilleni: Vegaanin on pakko käydä pilleripurkilla kerrotaan Terveyssanomien viimeisimmässä numerossa (2/2006). Opettele nyt sitten lapset pienestä pitäen käymään pilleripurkilla, onko siinä mitään tolkkua?

Tässä otteita (lue koko juttu!) Antti Tuomisen kirjoittamasta jutusta Sopivasti täydennetty vegaaniruokavalio sopii aikuisille. Huolimatonta kasvissyöjää uhkaavat hermostohäiriöt ja luukato.

Jaakko Holster ryhtyi reilut neljä vuotta sitten vegaaniksi. Silloin hän jätti ruokalistalta pois myös kalan eikä ole sen jälkeen syönyt mitään eläinperäistä. Puhtaaseen kasvisruokavalioon siirtyminen ei Holsterin mukaan ole juuri vaikuttanut hänen terveyteensä. Asiat voisivat olla toisinkin.
Kasvikunnan tuotteet eivät sisällä veren punasoluille välttämätöntä B12-vitamiinia. B12-vitamiinia tarvitsevat myös hermosolut. Pitkäaikainen B12-vitamiinin puutos voi aiheuttaa aikuisille muun muassa raajojen puutumista ja pistelyä sekä muistikatkoksia. Riskinä on myös anemia. Lapsille B12-vitamiinin puutos voi aiheuttaa pysyviä hermostohäiriöitä.
Aikuisilla oireet saattavat esiintyä vasta vuosikymmeniä veganismiin siirtymisen jälkeen, koska keho kierrättää tehokkaasti maksaan kertyneitä B12-varastoja. Vegaaniruokavaliolla elävillä lapsilla puutokset saattavat näkyä muutaman kuukauden jälkeen.
Toinen vegaaniruokavalion ongelma-aine on D-vitamiini, jota vegaanit saavat lähinnä margariinista. D-vitamiinin puute saattaa aiheuttaa lapsille riisitautia. Lisäksi ravinnosta saatava kalsium imeytyy sitä paremmin, mitä enemmän saa D-vitamiinia.
Sekaravinnossa D-vitamiinia saadaan kalasta. Suomen pimeässä talvessa auringonvalo ei muodosta kehossa riittävästi Dvitamiinia, joten D-vitamiinilisiä suositellaan ruokavaliosta riippumatta.
Joensuun yliopiston professori Anna-Liisa Rauma on tutkinut kasvisruokailijoita 90-luvun alusta asti. Hänen mukaansa puhdas kasvisruokavalio on terveysriski, koska siitä ei saa riittävästi kaikkia ravintoaineita. Ravintoaineiden saannin turvaamiseksi vegaanien on käytettävä vitamiinivalmisteita. Tällä tavoin ravintoaineiden saannin varmistaa myös Jaakko
Holster. Vaihtoehtona on lisätä vegaaniruokavalioon ravinnerikastettuja elintarvikkeita. Esimerkeiksi Rauma mainitsee kalsiumilla ja B12-vitamiinilla rikastetut soijamaidot ja tofu-valmisteet.
Oikein koostettu kasviruokavalio ehkäisee ylipainoa ja vähentää esimerkiksi aikuisiän diabeteksen sekä paksusuolisyövän riskejä. Vegaanien kolesteroliarvot ovat alhaiset, koska kasvikset sisältävät vähän tyydyttyneitä rasvoja. Kasvissyöjän verenpainekin pysyttelee matalalla. Sairastuvuus sydän- ja verisuonitauteihin on pienempää kuin sekaravinnon syöjillä.
Vegaaniksi ryhtyminen ei automaattisesti hoikenna. Runsas öljyjen käyttö johtaa helposti liialliseen energiansaantiin. Myös makeisten ja tofujäätelön yletöntä käyttöä on syytä välttää.
- Vegaaniksi ryhtyvän pitää olla valmis ottamaan selvää asioista, muistuttaa Jaakko Holster.


Kommentoi!

Blogiarkisto