Välipalaton laihdutuskuuri

Ruotsista kuuluu taas kummia. Ravitsemusterapeutti Helene Berteus Forslund väittelee 1.6.2006 tohtoriksi aiheesta Meal patterns and obesity. Does snacking play a role?

Forslund romuttaa väitöskirjassaan minunkin ajatukseni siitä, että laihduttajan on hyvä syödä usein mutta pieniä annoksia. Ei yksi väitöskirja maailmaa kaada. Joviaalina ihmisenä annan palstatilaa tälle väittelijän ajatukselle, että ainoastaan kolme kertaa päivässä ruokailevilla painonhallinta onnistuu yhtä hyvin kuin useammin ruokailevilla. Selvyyden vuoksi ristin tämän menetelmän välipalattomaksi laihdutuskuuriksi. Sikäli minua arveluttaa tämä(kin) laihdutusmenetelmä, että onko tässä laihdutusmenetelmä, jota ihminen voi ylläpitää koko loppuelämänsä?

Annetaan puheenvuoro Sahlgrenska akademissa väittelevälle Forslundille. Tutkimuksessa 140 henkilöä eri puolilta Ruotsia valittiin koekaniineiksi. Kaikki olivat ennen hakeneet apua laihdutukseen lääkäreiltä. He saivat kehotuksen vähentää ravinnon päivittäistä kalorimäärää. Puolet näistä lähti toteuttamaan Forslundin välipalatonta laihdutuskuuria ja söivät vain aamiaisen, lounaan ja illallisen. Loput 70 koehenkilöä söivät kolmen aterian lisäksi välipalan kolme kertaa päivässä. Lisäksi tutkimukseen haettiin tukea useita tuhansia laihduttajia käsittävästä potilasmateriaalista.

Tulokset osoittivat, että laihdutus oli yhtä tehokasta molemmissa ryhmissä, eli vain kolme kertaa ruokailevien ryhmä pärjäsi yhtä hyvin kuin tämän lisäksi välipaloja nauttineiden ryhmä.

"Ravitsemuksesta tiedottamisessa pitää olla vankka tieteellinen tausta. Tähän asti antamamme neuvot nauttia välipaloja aterioiden välissä ei näyttäisi olevan tieteellisesti vankalla pohjalla. Emme voi puolihuolimattomasti suositella välipaloja siinä uskossa, että siitä on hyötyä painonhallinnassa. Sitä vastoin meidän on yhdessä potilaan kanssa löydettävä ratkaisu, joka sopii tälle yksilötasolla", sanoo ravitsemusterapeutti Forslund.

Välipalojen nauttimisen on ajateltu tasoittavan ravinnonsaantia niin, että laihduttaja ei tulisi niin valtavan nälkäiseksi ja söisi sitten pääaterioilla liian suuria ruoka-annoksia. Vaarana on kuitenkin, että välipalat tulevat liian energiapitoisiksi. Itse asiassa eräs väitöskirjan havainto onkin, että lihavat henkilöt syövät useampia ja runsaampia välipaloja kuin laihat. "Mitä useammin syömme välipaloja, sitä enemmän saamme liikaa kaloreita makeista ja energiapitoisista ravintoaineista. Tämä näkyy erityisen selvästi ruotsalaisissa miehissä jotka ovat lihavia", selittää Forslund. Hyvin lihavien naisten paheena oli ollut runsaiden välipalojen nauttiminen erityisesti iltapäivällä ja illalla.

Lihavien ihmisten on hyvin vaikea muuttaa ruokailutottumuksiaan. Minkä kerran on oppinut, se näyttää pysyvän vuodesta toiseen. Eräässä toisessa tutkimuksessa potilaat saivat ohjeen liikkua enemmän ja syödä enemmän kuituja ja vähemmän rasvaa. Vaikka he olivat ravitsemusterapeutin valvonnassa, heillä oli mahdottoman suuria vaikeuksia päästä eroon pinttyneistä tavoistaan ja neljän vuoden jälkeen vain 6% myönsi pystyneensä muuttamaan ravintotottumuksiaan haluttuun suuntaan. Nämä henkilöt olivatkin sitten kaikkein eniten menettäneet elopainoaan.

"Tunnetusti on tavattoman vaikeaa toteuttaa elämäntapamuutoksia ja meidän ei pitäisi tehdä tilannetta hankalammaksi tarjoamalla potilaille huonoja neuvoja. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että jakamamme ohjeet ovat tieteellisesti päteviä", Helene Forslund väittää vielä lopuksi.

Obese are more frequent snackers than reference subjects and women are more frequent snackers than men. High snacking frequency increases energy intake, but in treatment subjects manage to cut down calories despite high snacking frequency. Recommending snacks or not does not influence weight loss. As life style changes are difficult to adhere to it is of utmost importance that recommendations are evidence based.

Lähde: Göteborgs universitetsbibliotek